Kulttuuritila Nuijamiehen toiminnanjohtaja, lappeenrantalainen Riikka Hjelt-Taponen aikoo tehdä Nuijamiehestä niin kovan jutun, ettei kukaan halua luopua siitä

Tuoreen toiminnanjohtajan valtasi lämpimän kotoisa tunne, kun hän astui tänään aamulla ensimmäistä kertaa uudelle työpaikalleen.

Minna Mänttäri

Riikka Hjelt-Taponen aikoo perustaa työpisteensä Nuijamiehen aulaan heti, kun saa hankittua sinne pöydän ja tuolin.
Riikka Hjelt-Taponen aikoo perustaa työpisteensä Nuijamiehen aulaan heti, kun saa hankittua sinne pöydän ja tuolin.

Lappeenrantalainen Riikka Hjelt-Taponen huikkasi aamulla kotonaan, että hänet löytää vastedes Nuijamiehestä, jos kotona ei näy. Kulttuuritilan toiminnanjohtajan pesti on kuin hänelle tehty.

Hjelt-Taponen muutti takaisin lapsuuden kotikaupunkiinsa Lappeenrantaan yli kymmenen vuotta sitten. Kulttuuritilan työpaikka oli ensimmäinen muuton jälkeen vastaantullut pesti, joka vastasi hänen koulutustaan.

— Minulla on kulttuurituottajan koulutus. Nyt olen ollut puolisen vuotta työttömänä ja hakenut eri paikkoja.

Mikään niistä ei edennyt haastattelua pidemmälle, ja pettymyksiäkin tuli. Kun toiminnanjohtajan paikka tuli hakuun, pettymykset karisivat mielestä. Tätä paikkaa Hjelt-Taponen oli odottanut.

Kulttuuritila Nuijamies -yhdistys perustettiin viime syksynä. Sen tavoitteena on muun muassa varmistaa Nuijamiehen monitaiteellinen käyttö.

Käytännössä Hjelt-Taposen työtehtäviin kuuluu monia yhdistyksen ylläpitämiseen liittyviä asioita, hän kertoo olevansa varautunut kaikkeen vessanpesusta lähtien.

Ennen Nuijamiestä hän työskenteli Eksoten hallinnossa sihteerinä. Yhdistyksen mukaan uuden toiminnanjohtajan kokemus, vuorovaikutustaidot ja välittömyys vakuuttivat. Paikkaa haki 12 ehdokasta.

Puolen vuoden alustava aikaraja

Yhdistys ja elokuvateatterin kiinteistön omistava Etelä-Karjalan osuuspankki ovat solmineet vuokrasopimuksen Nuijamiehen käytöstä. Sopimus on voimassa elokuusta vuoden loppuun.

Toiminnanjohtaja on alustavasti palkattu tammikuun 2019 loppuun saakka. Puolen vuoden aikaraja kasvattaa Hjelt-Taposen motivaatiota.

— Nyt on entistä kovempi motivaatio tehdä tilasta niin kova juttu, ettei kukaan halua luopua tästä.

Hjelt-Taponen huomauttaa, että kulttuurialalla harvalla on niin sanottu varma työpaikka. Työt ovat usein projektiluonteisia.

Minna Mänttäri

Riikka Hjelt-Taponen muistaa sen hetken, kun hän astui lapsena ensimmäistä kertaa elokuvateatteri Nuijamieheen. Tänään hän astui sisään toiminnanjohtajana.

Nuijamiehen syksyyn on jo joitakin konkreettisia suunnitelmia. Tilan avajaisia vietetään syyskuun alussa, ja sitä ennen teatterisaliin asennetaan 160 tuolia.

Lisäksi Hjelt-Taponen haluaisi tuoda Nuijamieheen jonkin burleskiin liittyvän tapahtuman. Pääsuunnitelma kuitenkin on monipuolisen ohjelmiston kasaaminen, elokuvista teatteriesityksiin ja konsertteihin.

— Yksin en tietenkään tee töitä, vaan meillä on työryhmä ja paljon vapaaehtoisia.

Torstai-iltana Kulttuuritila Nuijamies järjestää avoimen infotilaisuuden ja ideatyöpajan, jossa keskustellaan tilankäytöstä ja yhteistyömahdollisuuksista. Tila on myös vuokrattavissa omaan käyttöön, esimerkiksi juhliin.

Kaava edelleen suunnitteluvaiheessa

Nuijamiehen kohtaloa määrittää Pormestarinkorttelin kaava, jonka suunnittelu on edelleen kesken. Kaavoitusarkkitehti Kimmo Hautamaa kertoo, että kaavan suunnittelu jatkuu kesälomien jälkeen.

— Seuraava askel on, että kaupunki neuvottelee kaavaluonnoksesta Osuuspankin kanssa, jotta saadaan molempia tyydyttävä ratkaisu.

Kaksi kaavaluonnosta julkaistiin helmikuussa. Toisessa Nuijamies säilytetään, ja toisessa korttelin molemmat elokuvateatterit, Nuijamies ja Kino-Aula, puretaan.

Lopullisesti asemakaavan hyväksyy ensin kaupunginhallitus ja sitten kaupunginvaltuusto.

Keväällä arvio oli, että kaupunginvaltuusto voisi päättää asiasta loppukesästä. Hautamaa toteaa, että kaupunki halusi seurata Nuijamies-yhdistyksen kehittymistä, sillä hänen mukaansa se helpottaa kaavan hienosäätöä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet