Kaupunginorkesterin uusi konserttimestari diggailee isosti Princeä, mutta orkesterin uudesta taiteellisesta johtajasta ei sen sijaan tiedetä edes nimeä, sillä kulttuuri- ja liikuntalautakunta julkistaa valinnan vasta keskiviikon kokouksensa päätyttyä

Kulttuuri- ja liikuntalautakunta valitsee uuden taiteellisen johtajan keskiviikkona. Nimen panttaaminen ei Kuntaliiton mukaan ole laitonta, muttei myöskään toivottavaa hallintomenettelyä. Lautakunnan käytäntö orkesterin johtajavalintojen avoimuuden osalta on vaihdellut tällä vuosituhannella.

Viulisti Elias Lassfolk on Lappeenrannan kaupunginorkesterin tuleva konserttimestari. 4-vuotiaasta viulua soittanut Lassfolk on lähtöisin espoolaisesta musiikkiperheestä.
Viulisti Elias Lassfolk on Lappeenrannan kaupunginorkesterin tuleva konserttimestari. 4-vuotiaasta viulua soittanut Lassfolk on lähtöisin espoolaisesta musiikkiperheestä.

Lappeenrannan kaupunginorkesterin konserttimestari on viulisti Elias Lassfolk seuraavan syyskauden alusta. Lassfolk on Espoossa vuonna 1993 musiikkiperheeseen syntynyt Sibelius-Akatemian kasvatti.

Lassfolk on todennäköisesti tuttu sekä kasvona että äänenä kaupunginorkesterin konserttiyleisölle. Hän on soittanut orkesterin kakkosviulun äänenjohtajan viransijaisena viimeksi vuosi sitten, kevätkaudella 2018.

Orkesteri järjesti konserttimestarin koesoiton toukokuun lopulla. Vakanssi tuli avoimeksi viulisti Matti Koponen siirryttyä Turku Filharmoniaan. Koposen sijaisena oli viulisti Kanerva Mannermaa syyskuusta 2018.

Lassfolkin isä Kai Lassfolk on musiikkitieteen lehtori Helsingin yliopistossa ja äiti Hellevi Lassfolk huilunsoiton lehtori musiikkiopisto Juvenaliassa Espoossa. Lassfolk aloitti viulunsoiton opiskelun 4-vuotiaana.

Ylen Kantapöydässä-haastattelussa tammikuussa 2016 Lassfolk kertoi suosikkisäveltäjikseen Stravinskyn, J.S. Bachin ja Sibeliuksen, mutta yhdeksi isoimmista idoleistaan Princen, koska inspiroituu autenttisesta ja laadultaan tinkimättömästä musisoinnista, jossa musiikin lajityyppi kadottaa merkityksensä. Kaupunginorkesterin tuleva konserttimestari harrastaa musiikin ohella jalkapalloa, juoksemista, konsolipelejä ja lukemista.

Mika Strandén

Kaupunginorkesterin taiteellisesta johtajasta Vytautas Lukociuksesta tulee kautensa päätyttyä orkesterin päävierailija, jos kulttuuri- ja liikuntalautakunta päättää esittelijän ehdotuksen mukaisesti. Kuvassa Lukocius joulukuussa 2015.

Kaupunginorkesterin uuden taiteellisen johtajan nimi selviää sen sijaan keskiviikkoiltana. Johtajan valitsee Lappeenrannan kulttuuri- ja liikuntalautakunta vasta kokouksessa julkistettavan päätösehdotuksen perusteella.

Uuden taiteellisen johtajan valintaa on pohjustanut lautakunnan nimeämä valmisteluryhmä, joka lautakunnan esityslistan mukaan oli haastattelukokouksessa yksimielinen taiteelliseksi johtajaksi kutsuttavasta henkilöstä.

Miksi henkilön nimi on julkinen vasta kokouksessa, kulttuuri- ja liikuntalautakunnan puheenjohtaja Eeva Arvela (sd.)?

— Asia on valmisteltu normikäytännön mukaan, ja näin on yhdessä sovittu. Taiteellinen johtaja ei ole virka eikä toimi, vaan eriluonteinen tehtävä kuin esimerkiksi teatterinjohtaja. Kutsumenettely on eri asia kuin julkisen haun menettely, eikä siinä ole mitään outoa, vaan normikäytäntö kaupunginorkesterissa.

Asian esittelijä on hyvinvointi- ja sivistyspalveluiden toimialajohtaja Tuija Willberg ja valmistelija orkesterin intendentti Milko Vesalainen. Etelä-Saimaa ei tavoittanut heitä, eivätkä he vastanneet soittopyyntöönkään.

Isoissa henkilövalinnoissa olisi yleensä hyvä noudattaa asianmukaisia menettelytapoja, joihin avoimuus kuuluu. Juha Myllymäki

Nykyisen taiteellisen johtajan Vytautas Lukociuksen kausi päättyy tämän vuoden lopussa. Kulttuurilautakunta valitsi hänet samalla tavalla, sammutetuin lyhdyin toukokuussa 2015. Lukociuksen edeltäjän Tibor Bogányin nimi sen sijaan oli julkinen jo runsas kuukausi ennen kuin kulttuurilautakunta valitsi hänet kaupunginorkesterin taiteelliseksi johtajaksi huhtikuussa 2008. Avoimuus johtajanimen suhteen on siten vaihdellut.

— Nimen julkistus vasta kokouksessa ei ole ennenkuulumatonta eikä laitonta, mutta pääsääntöisesti esityksen pitäisi olla henkilövalintojen osalta täydellinen. Isoissa henkilövalinnoissa olisi yleensä hyvä noudattaa asianmukaisia menettelytapoja, joihin avoimuus kuuluu. On toivottavaa, ettei tällainen leviä tavallisiin nimityksiin, sanoo Suomen kuntaliiton johtava lakimies Juha Myllymäki, jonka vastuualueena on hallintomenettely.