Bruce Springsteenin esikoisohjaus onnistuu koskettaman, ja samoin tekee myös lupsakan fiiliksen omaava suomalaisdokumentti sodasta Ukrainassa, toteaa Etelä-Saimaan elokuvakriitikko tämän viikon ensi-illoista

Rob DeMartin

Pomo soittelee uudessa elokuvassaan mahtavaa musiikkia ja samalla purkaa läpikäytyä elämää kauniilla tavalla.
Pomo soittelee uudessa elokuvassaan mahtavaa musiikkia ja samalla purkaa läpikäytyä elämää kauniilla tavalla.

Muistelmaa ja musiikkia

Western Stars (Yhdysvallat, 2019)

Uusi Bruce Springsteenin musiikkielokuva on sisarteos miehen uusimmalle, samalla nimellä kulkevalle albumille. Vanhassa ladossa Bruce Sprigsteen, eli Pomo, on koonnut bändinsä musisoimaan. Biisien välissä muistellaan menneitä – onnistumisia ja virheitä.

On suorastaan koskettavaa kun Pomo puhuu taiteellisista kosketuspinnoistaan. On kaunis ajatus siitä että maisemaan missä olemme eläneet on jäänyt jonkinlainen henki. Se kulttuuri. Sitten ovat ihmiset omassa elämässä. Ne yhteydet toisiin.

Ymmärrys populaarimusiikin voimaan tulee hyvin esille. Kaikkien tunnistamilla tunteen kuvauksilla voimme luoda linkkejä toisiimme, jotka muuten olisivat voineet tuntua vaikeilta.

Vanha lato toimii näyttämönä. Paikka huokuu americanaa ja fiilistä. Mainiosti miksattu setti huokuu lämpöä ja jotakin vaikeasti määriteltävää tunnetta. Kyse ei ole kuitenkaan mistään nostalgialla kalastelevasta teoksesta. Pomo on elämänsä vedossa ja yhä tuottaa tuoretta matskua.

Elokuvan musiikkiesitysten välissä on tunteellista materiaalia jossa kelaillaan menneitä vuosikymmeniä. Kyseessä on tilinteko. Vanhentunut rokkistara tuntuu vihdoin saaneen isoimmat taakat harteiltaan. Pienien tarinoiden ja isojen laulujen kautta punoutuu koko ihmiselämän kirjo.

Western Starin voi katsoa kuin konserttielokuvana, mutta se tipauttamat elämänviisaudet jäävät kytemään pitkäksi aikaa. 

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Musiikki. Elämänviisaudet. Fiilis.

Huonoa: -

Erityistä: Springsteenin ensimmäinen kokopitkä ohjaustyö.

Timo Alho

Frozen Flame Pictures

Joulu saapuu sotatantereelle suomalaisten vapaaehtoisten toimesta.
Joulu saapuu sotatantereelle suomalaisten vapaaehtoisten toimesta.

Sympaattinen avustusmatka

Jouluiloa Ukrainaan (Suomi, 2019)

Ohjaus: Juhana Honkonen. Käsikirjoitus: Juhana Honkonen, Ville Venho.

Kesto: 66 min. K-7.

Jouluiloa Ukrainaan on harvinainen dokumenttielokuva sodan kriisistä. Sen ajavana voimana on nimittäin lupsakka fiilis. Herttaiset ihmiset ovat päättäneet täyttää pakettiauton lahjoilla ja lähteä piristämään itä-Ukrainan kahakoiden jalkoihin jääneitä. Matkan aikana silmät ehkä aukeavat jyväskyläläisellä Timo Puustisella, mutta optimismi ei katoa taistelujen jälkiä katsellessa.

Ei elokuva tunnu edes yrittävän tekevän mitään kattavaa poliittisen tilanteen selontekoa. Se on tekijöidensä näkökulmasta kuvattu matkakertomus erityiseen paikkaan ja aikaan. Elokuvaan ei siis kannata lähteä minkään syväluotaavan poliittisen dokumentin perässä.

Hahmot ovat sympaattisia. Perillä taisteluiden aiheuttaman rojun ja epävarmuuden äärellä tavataan mukavia ihmisiä. Tunteellisuudella pelataan toisinaan liiankin varman päälle. Lapsien kuvaamisessa on kieltämätöntä voimaa. Kuka muka ei voisi liikuttua näissä hetkissä?

Ajoittain huterasti toteutettu dokumentti on lyhyt ja tehokas. Se on elokuva matkasta ja ihmisistä joilla on sydän paikallaan.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Hyväsydäminen tunnelman ja sodan jälkien vastakkainasettelu.

Huonoa: Melko pintapuolinen kuvaus monimutkaisesta tilanteesta.

Erityistä: Donetskin kiistanalaista aluetta hallitsee Venäjä-mielinen separatistiorganisaatio.

Timo Alho