Etelä-Saimaan kriitikko ei syty kohuelokuva Jokerille — Hurmossaarnaaja ja soulin kuningatar saavat lämpimämmän vastaanoton

Etelä-Saimaan kriitikko Timo Alho antaa neljä tähteä sekä kadonneelle Aretha Franklin -konserttifilmatisoinnille että Maria Åkerblomin elämästä kertovalle elokuvalle. Joaquin Phoenixin roolisuorituksen kannattelema Jokeri saa tyytyä kolmeen.

Niko Tavernise

Joaquin Phoenix paiskaa kaikkensa peliin näytellessään pahamaineista Batman-pahista tämän omassa elokuvassa. 
Joaquin Phoenix paiskaa kaikkensa peliin näytellessään pahamaineista Batman-pahista tämän omassa elokuvassa. 

Mielipuoli kelmeässä valokeilassa

Joker (Yhdysvallat, 2019)

Ohjaus: Todd Phillips. Käsikirjoitus: Todd Phillips, Scott Silver

Näyttelijät: Joaquin Phoenix, Zazie Beetz, Frances Conroy, Robert De Niro, Brett Cullen.

Kesto: 122 min. K-16.

Lepakkomiehen paras arkkivihollinen on ollut aina mielenkiintoinen, koska hahmon motiiveja ei ole selitelty. Jokeri on anarkiaa. Laskelmien ulkopuolelta ilmestyvä sattumanvaraisuus.

Elokuvan esittämä manifesto ei ole avunpyyntö. Se on sotahuuto.

Ohjaaja Todd Philips on päättänyt luoda rohkean version tästä mielipuolisesta klovnihahmosta. Tarkoituksena on ollut selittää hahmon motiivit perinpohjaisesti.

Tarina seuraa klovnina työskentelevän Arthur Fleckin (Joaquin Phoenix) luisua kohti kostofantasioita, suuruudenhulluutta ja nihilismiä. Häiriintynyt hahmo kuvaillaan kummallisen sankarillisin sävyin.

Joker haluaa olla ravisteleva, yhteiskunnan epäkohtia esiin nostava väkivallan rapsodia. Sen käyttämä linssi on kuitenkin ongelmallinen.

Päähahmon mielisairautta käytetään oikeutuksena mitä kamalimmille teoille. Yhtään psyykkeen solmua ei kuitenkaan auota. Teksti huokuu teiniangstia ja impotenttia raivoa. Aivoitukset ovat tasoa ”kyllä ne kaikki sitten katuvat, kun teen jotain tai tapan itseni”.

Elokuvan esittämä manifesti ei ole avunpyyntö. Se on sotahuuto. On pelottava ajatella kuinka moni tulee kokemaan elokuvan jonkinlaisena valtuutuksena oman pahan olonsa purkamiseen muiden niskaan.

Ajatukset iskevät lujaa koska ne on esitelty hyvin komeassa ja viimeistelyssä paketissa. Vaikutteina ovat olleet Martin Scorsesen Taksikuski ja Koomikkojen kuningas, mieleltään järkkyneiden miesten kuvaukset.

Ohjaajana Phillips päätyy usein tekemään asioita koska ne tuntuvat makeilta. Siirtymät herättävät kuitenkin ajoittain soraääniä. Järkyttävästä näytelmästä hypätään kertaheitolla svengaavaan musiikkiin ja sankarillisiin kuvakulmiin.

Phillips ei kuitenkaan ole mikään Scorsese tai Quentin Tarantino. Hänellä ei ole tarpeeksi elokuvallista runollisuutta hallussa tehdäkseen väkivallan ja hurmoksen yhdistämisestä kiehtovaa.

Filmihullun ohjaajan takataskussa on varmasti valtavasti tapoja tehdä kohtauksista suurenmoisia. Uutta klassikkoa ei kuitenkaan synny, vaikka käyttäisi kaikki klassikkoelokuvien valttikortit.

Kerronta olisi kaivannut kaventamista. Epätoivoisesti nauravan Phoenixin tarvitsee nähdä vain muutaman kerran ymmärtääkseen hahmon toimintatavat. Silti jokaisen juonta eteenpäin vievän tapahtuman jälkeen palataan takaisin tuskassa piehtarointiin.

Voi hyvinkin käydä niin, että Phoenix päätyy roolisuorituksellaan palkintokauden kärkikahinoihin.

Voi myös käydä niin, kuten joidenkin samantyylisten roolisuoritusten kanssa, että Phoenixin Jokeria katsellaan vuosikymmenten päästä hampaat kirskuen. Tuskaillen, että luulimme mielisairauden näyttävän tältä. Häpeillen, että teimme siitä popkorniviihdettä.

Timo Alho

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Visuaalisesti ja maailmanluonniltaan upea.

Huonoa: Häiritsee häiritsemisen mahdollisuudesta.

Sami Kuokkanen

Maria Åkerblom (Pihla Viitala) on uskonlahkonsa seuraajille suorastaan kaikkivoipa hahmo. Åkerblom kertoo saavansa viestejä suoraan jumalalta.
Maria Åkerblom (Pihla Viitala) on uskonlahkonsa seuraajille suorastaan kaikkivoipa hahmo. Åkerblom kertoo saavansa viestejä suoraan jumalalta.

Erityistä: Venetsian elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen leijonan voittaja.

Kolmiodraama valheiden eedenissä

Marian paratiisi (Suomi/Viro, 2019)

Ohjaus: Zaida Bergroth. Käsikirjoitus: Anna Viitala, Jan Forström.

Rooleissa: Pihla Viitala, Satu-Tuuli Karhu, Saga Sarkola, Tommi Korpela, Elina Knihtilä, Jan Korander.

Kesto: 111 min. K-12.

Suomen historian sensaatiomaisimpiin uskonnollisiin johtajiin kuulunut Maria Åkerblom on ehdottomasti elokuvan arvoinen hahmo. Tarinaan kuuluu uskomattomia vaiheita. Itse kohteen pään sisään kurkistaminen on kuitenkin hyvin vaikeaa.

Tarinat Åkerblomin sielunelämästä ovat tavalla tai toisella vääristyneitä. Siksi ohjaaja Zaida Bergroth lähestyy tosihenkilöä hyvin fiksusti toisen päähahmon näkökulmasta. Harmillisesti elokuva ei täysin sitoudu tarjoamaansa lähestymistapaan.

Salome (Satu-Tuuli Karhu) on teini-ikäinen joka on syönyt herätysliikkeen johtajan pajunköyden. Elo liikkeen syrjäisellä tilalla on askeettista. Päivät kuluvat askareita tehden.

Toimintaa johtaa Eino (Tommi Korpela) samalla kun itse Åkerblom (Pihla Viitala) keskittyy jumalaisen energian vastaanottamiseen – nautiskellen kannattajiensa hänelle suomasta yleellisestä elämäntyylistä.

Tarina kehittyy kun Åkerblomia palvovan Salomen elämään saapuu Malin (Saga Sarkola). Uusi ystävä synnyttää säröjä aiemmin täydelliseltä vaikuttaneeseen maailmaan.

Kerronta muodostuu jännitteiseksi kolmiodraamaksi. Salomen perspektiivistä seuraamalla päästään uskonlahkon jäsenten pään sisälle, mutta kerronta myös rikkoo samaisen illuusion Åkerblomia kuvatessaan.

Vahvan näkökulman puuttuminen hieman haittaa elokuvaan uppoutumista. Siitä huolimatta Marian paratiisi on tuotannoltaan ja näyttelijäsuorituksiltaan vaikuttava historiallinen draama.

Nuoret naisnäyttelijät Karhu ja Sarkola esiintyvät hurmaavasti Henri Blombergin kauniissa kuvissa. Timo Kaukolammen sähköisesti suriseva musiikki luo alussa mystisiä fiiliksiä, mutta käy lopulta hieman tylsäksi.

Pihla Viitalan harteille jää elokuvan suurin taakka. Hänen täytyy pelkällä olemuksellaan vastata kysymykseen: miksi kukaan suostuisi heittämään elämänsä hukkaan yhden naisen kehotuksesta?

Viitala onnistuu tehtävässään erinomaisesti.

Timo Alho

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Näyttelijät. Aihepiiri. Ajankuva.

Warner Bros

Soulin kuningatar Aretha Franklinin konserttitaltiointi vuodelta 1972 nähdään vihdoin valkokankailla.
Soulin kuningatar Aretha Franklinin konserttitaltiointi vuodelta 1972 nähdään vihdoin valkokankailla.

Huonoa: Kerronnan hajanainen fokus.

Erityistä: Kuvattu Virossa.

Kadonnut aarre

Amazing Grace (Yhdysvallat, 2019)

Ohjaus: Alan Elliott, Sydney Pollack.

Kesto: 89 min. Sallittu.

Tässä on konserttitaltiointi, jonka piti ilmestyä jo vuosikymmeniä sitten. Se nähdään vasta nyt hyvin nolon amatöörimokan vuoksi.

Vuonna 1972, vasta pari vuotta aiemmin Oscar-ehdokkaana Ammutaanhan hevosiakin -elokuvansa kanssa ollut Sydney Pollack päätti ryhtyä musiikkidokumentaristiksi. Projekti oli livetaltiointi Aretha Franklinin New Temple Missionary Baptist -kirkossa tapahtuvasta konsertista.

Pollack asetti filmikameransa paikoilleen ja konsertti alkoi. Harmillisesti kukaan ei tajunnut synkronoida ääntä.

Yksinkertainen moka johti siihen, että monen kameran materiaalin ja äänityksen yhdistämisestä tuli monumentaalinen ja lähes mahdoton urakka. Samalla kun Warnerin levy-yhtiö julkaisi hitiksi nousseen livelevyn, muodostui dokumentista alan ihmisten parissa vitsin aihe.

Kun Pollack menehtyi vuonna 2007 urakka siirtyi musiikkituottaja Allan Elliotille. Hän sai nykyteknologian avulla – muutamien laki- ja sopimuskiistojen jälkeen – elokuvan vihdoin toimimaan tarkoitetulla tavalla.

Luvassa on sähköinen show. Franklin – ehkä uransa parhaassa vedossa – synnyttää tulkinnoillaan kylmiä väreitä.

Taustayhtyeen basisti Chuck Rainey, rumpali Bernard Purdie ja kitaristi Cornell Dupree sekä pastori James Clevelandin johtama Southern California Community Choir loistavat.

Timo Alho

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Upea konsertti.

Huonoa:

Erityistä: Rolling Stonesin Mick Jagger ja Charlie Watts näkyvät jammailemassa kirkon takaosassa.