Mokoma Etelä-Karjalaan akustisesti ja studioon sähköisesti — Marko Annala vierailee maakuntakirjastossa

Joonas Brandt

Mokoman akustinen kiertue pysähtyy sekä Lappeenrannassa että Imatralla maaliskuussa 2018. Kuvassa Kuisma Aalto (kitara), Janne Hyrkäs (rummut), Santtu Hämäläinen (basso), Tuomo Saikkonen (kitara), Marko Annala (laulu) vuonna 2016.

Mokoman akustinen Lauluroviolla-kiertue jatkuu ensi keväänä ja tuo joutsenolaislähtöisen metallimusiikkiyhtyeen jälleen myös Etelä-Karjalaan.

Bändi konsertoi Lappeenrannan kaupunginteatterissa 15. maaliskuuta ja Imatran kulttuuritalo Virrassa 16. maaliskuuta. Akustisen kiertueen liput tulevat myyntiin perjantaina 1. joulukuuta.

Kiertuetta ennen Mokoma aloittelee uuden albumin tekoa. Marko Annala kertoo Facebook-sivullaan, että bändi menee studioon tammikuussa ja että uutta materiaalia sisältävä, sähköisesti soiva pitkäsoitto ilmestyy kesään mennessä.

Annalaa on mahdollista kuulla jo ennen Mokoman keikkoja ja uutta levyä. Mokoman laulusolisti vierailee esikoiskirjansa kanssa Lappeenrannan maakuntakirjastossa 14. joulukuuta kello 18.

Luetuimmat

Kommentoidut