Näyttelyarvio: Etelä-Karjalan taideyhdistykset kattoivat taiteen juhlapöydän Imatralle

Etelä-Karjalan taideyhdistysten vuosinäyttely. Imatran taidemuseo 17.11.—9.12.

Kanerva Jalarvo

Imatran taideyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena Kurittu ja Riku Tuuhan Tanssijan jalat -veistos Imatran taidemuseossa Etelä-Karjalan taideyhdistysten näyttelyssä.
Imatran taideyhdistyksen puheenjohtaja Marja-Leena Kurittu ja Riku Tuuhan Tanssijan jalat -veistos Imatran taidemuseossa Etelä-Karjalan taideyhdistysten näyttelyssä.

Taideyhdistykset ovat saaneet komean ja väreiltään hehkuvan taidekattauksen Imatran taidemuseoon. Niin on kuin jouluinen herkkupöytä, jokaisella vähän jotain, kukaan ei jää ilman, ja esteettinen kylläisyys on taattu.
Yhdistysten väki osaa perusasiat hienosti. Muototaju ja viivan jälki on hallittua. Suurin yllätys on se, miten ravakasti tekijät käyttävät väriä ja onnistuvat siinä hienosti.
Rohkeat yhdistelmät kertovat uskosta omaan kolorismiin, ja tämä tuodaan rempseästi esille. Leena Lukka, Ulla Marin ja Riitta Kilpi osaavat hehkuttaa värinsä komeasti.
Myös hillityn ja herkkävireisen skaalan tekijöitä on. He etsivät voimansa nyanssien pienistä siirtymistä, väri aivan kuin liukuu varoen toiseen ja luo kokonaan uuden maailman. Tästä hyvänä esimerkkinä Raita Rantalaisen syyspäivän tunnelmat.
Hallittua muodon tajua on paljon, parhaiten onnistuvat Aarne Ruokokoski ja Pauliina Rouhiainen, jotka saavat naturalismiinsa myös hengen ja sielun paloa.

Rohkeat yhdistelmät kertovat uskosta omaan kolorismiin.

Marko Taimelan rullaverhoille maalatut työt ovat kiinnostavia ja varsin onnistunut kokonaisuus.
Helena Jaatisen abstrakti akvarelli Pääsiäinen on kerrassaan upea, sykähdyttävä maalaus. Eija Juutin ruusut jäävät mieleen vahvoina tulkintoina, joissa muoto ja väri ovat juuri kohdallaan. Taidokas sarja.
Ja kerrankin on mukana hyvää veistotaidetta. Riku Tuuha osaa muodon liki täydellisesti. Erityisesti Tanssijan jalat on herkkyydessään koskettava veistos.
Monipuoliseksi osaajaksi tiedetty Pirjo Tikkinen tuo näytille maanläheistä keramiikkaa. Parhaimmillaan hän on laatikkorakennelmissaan, joissa muistot ja suku kasvavat lähes käsitetaiteelliseksi näkymäksi ihmisen menneisyyteen.
Valokuvista jää mieleen parhaiten Markku Nurmen teos Periksi en anna. Se on hienosti rajattu taidokas otos ja käy nimensä kautta teematyöksi koko näyttelylle.
Vaikka välillä työn jälki ei aivan täydellistä olisikaan, niin tämä porukka ei hevin anna periksi.

Kanerva Jalarvo

Riitta Pellisen teos Sinä vuonna kesä tuli myöhään.
Riitta Pellisen teos Sinä vuonna kesä tuli myöhään.

Hyvää: Monipuolinen ja innostava otos taiteen laajalta kentältä.
Huonoa: –
Erityistä: Kiitettävän paljon uusia tulokkaita mukana onnistuneilla töillä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.