Kirja-arvio: Luumäellä kasvaneen Juhani Huovilan kirja papin elämästä teollisuuspitäjässä ei onneksi ole huumorivapaa saarna, vaan elämänmakuinen kertomus

Juhani Huovila: Pappina tehtaanpiipun juurella. Reuna 2019, 206 s.

Kari Huusari

— Minulla on ollut hyvä elämä. Helppoa ei aina ole ollut, ja mukaan mahtuu ilon lisäksi myös paljon surua. Silti minulla on kiitollinen mieli, sanoo rovasti Juhani Huovila.
— Minulla on ollut hyvä elämä. Helppoa ei aina ole ollut, ja mukaan mahtuu ilon lisäksi myös paljon surua. Silti minulla on kiitollinen mieli, sanoo rovasti Juhani Huovila.

Luumäellä Heimalan kylästä lähtöisin oleva ja siellä nuoruutensa viettänyt Juhani Huovila (s. 1949) teki elämäntyönsä Myllykoskella ja Anjalankoskella. Aktiivinen rovasti kertoo nyt eläköidyttyään työtaipaleestaan ja elämästään muistelmateoksessa.

Kirja on vahvasti paikallinen. Myllykosken alue korostuu elämän ja toiminnan keskiössä. Teksti keskittyy pappismiehen moninaisiin toimiin, joita totisesti piisaa.

Jos joku on luullut, että pappi saarnaa kerran viikossa pyhäisin ja viikolla odottelee mahdollisia kinkereitä tai hautaan siunaamisia, niin Huovilan kirjan luettuaan harhaluulo kaikkoaa. Papilla on kädet täynnä työtä, etenkin jos sattuu olemaan aktiivinen ja seurakunnastaan kiinnostunut, kuten Huovila ilmiselvästi on.

Kirja ei nosta tekijäänsä tapahtumien keskiöön ja primus motoriksi. Huovila korostaa kaikessa yhteistyön voimaa ja tärkeyttä. Kohteliaana miehenä hän tuo esille seurakuntatyön ja muunkin toiminnan aktiiviset kuntalaiset ja kertoo heidät nimeltä mainiten. Nimiä piisaa, ulkopaikkakuntalaiselle ehkä jopa tuskastumiseen asti, mutta toisaalta yhteisöllisyys korostuu ja saa sille kuuluvan arvonsa.

Muttei tämä mikään myllykoskelaisten Kuka kukin on -teos ole. Kirja antaa hyvän kuvan siitä, miten seurakunnan toiminta voi olla laajaa ja monipuolista. Selkeästi työväenvoittoisella tehdaspaikkakunnalla kirkko ei voi ottaa yhteiskunnallisesti vahvaa roolia puoleen tai toiseen, vaan toimia pikemminkin sovittelevana ja ristiriidoissa tasapuolisena osapuolena.

Huovila tajusi tämän työssään hienosti. Hänestä tuli kuntansa arvostama tekijämies, oli sitten kyseessä MyPan toiminta, hyväntekeväisyyskeräykset tai juhlien järjestely. Reipas ja urheilullinen pappi ehti kaikkialle. Kävi ilmeisesti jonkun kerran kotonakin, kun kolme poikaa perheeseen syntyi.

Huovila kirjoittaa selkeästi ja jämäkästi, kieli on kaunista ja luontevaa suomea. Kustantajalle ylimääräinen ruusu siitä, ettei kirjassa ole ainoatakaan painovirhettä! Se on nykyisin todella harvinaista.

Kirja keskittyy vahvasti toiminnan kuvaukseen, lukija jää kaipaamaan Huovilan omia ajatuksia ja pohdintoja, niitä olisi mielellään lukenut enemmänkin. Eikä tämä pappiskirja mikään huumorivapaa saarna ole, vaan elämänmakuinen kertomus, jossa tilannekomiikka pilkahtelee mukavasti.

Kun Huovila oli taas kerran jalkapallo-ottelussa maalivahtina, kentän laidalla olleet pojanviikarit ihmettelivät, mitä se pappi tuolla tekee, toinen pojista lausahti: Se rukoilee.

Niinpä tietysti, pappi ei roolistaan pääse pelikentälläkään.

Seppo Paajanen

Hyvää: Papin moninaiset työt ja toimet saavat perusteellisen kuvauksen.

Kehitettävää: Henkilökohtaista pohdintaa elämästä olisi voinut olla enemmän.

Erityistä: Eläkkeellä Huovila toimi pari vuotta turistipappina Espanjassa.

25124558.jpg

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut