Jazziin olisi voinut tulla särö Lappeenrannassa — Raoul Björkenheim antaa energisen kitaroinnin oppitunnin Lampussa

Raoul Björkenheimin levynjulkaisukiertue pysähtyy Kolmessa Lyhdyssä. Sähkökitaransoiton opettaja Jarkko Palokas kertoo, miksi kitaristi on tärkeä ja miksi särösoundilla on annettavaa jazzille.

Kitaristi Raoul Björkenheimin soitossa yhdistyvät Jimi Hendrixin ja John Coltranen perinnöt sekä moderni jazz ja moderni klassinen musiikki.
Kitaristi Raoul Björkenheimin soitossa yhdistyvät Jimi Hendrixin ja John Coltranen perinnöt sekä moderni jazz ja moderni klassinen musiikki.

Kitaristi Raoul Björkenheim konsertoi Lappeenrannassa tänään tiistaina. Björkenheim on monille merkittävä vaikuttaja ja pedagogi. Lappeenrannan musiikkiopiston sähkökitaransoiton opettaja Jarkko Palokas ei ole käynyt maestron tunneilla, vaan keikoilla ja ollut korva kiinni tämän Krakatau-bändin levyissä.
— Soitossa oli rockista tuttua energiaa, muttei pelkkää nupit kaakkoon -meininkiä, vaan syvemmät juuret, hän muistelee.
Krakataun esikoisalbumi (Ritual) ja sitä seurannut livelevy (Alive) käänsivät metallimuusikon nupin jazziin. Oulunkylän pop-jazz-konservatorion vuosina 1990-luvulla Palokas pääsi jopa samalle lavalle innoittajansa kanssa.
— Helsingin Juhlaviikkojen Apocalypso-tilausteoksessa soitti 35 kitaristia, ja olin sektiossa mukana.

Kai Skyttä

Raoul Björkenheimin soitto teki Jarkko Palokkaasta jazzkitaristin. Levyjä on hyllyssä toistakymmentä, ja keikkajulistekin raamitettuna työhuoneella. — Björkenheim on maailmanlaajuisesti merkittävä muusikko, jonka keikoilla oli tajuton meininki.

Björkenheimin kitaransoitto kolahti Palokkaaseen, ja keikat olivat ”out of body” -kokemuksia.
Minkä takia?
— Raoul on onnistunut yhdistämään Jimi Hendrixin ja John Coltranen perinnöt sekä modernin jazzin ja modernin klassisen musiikin maukkaaksi sopaksi, jossa on höysteenä vielä maailmanmusiikkia. Toista hänen kaltaistaan ei ole.
Imatralla on big band -kurssi ja Lappeenrannassakin maan vanhin jazzklubi. Olisi mahtavaa, jos särökitaran käytön jazzissa olisi keksinyt joku eteläkarjalainen, maakunnan metallimusiikkimentaliteetista ja -osaamisesta vaikutteita vankasti imenyt jazztyyppi. Mutta ei. Björkenheimit ehtivät hyödyntää säröä ensin.
Hendrix on silta särökitaran käyttöön jazzissa. Moni kitaristi hankki säröboksin ja wahwah-pedaalin Henkan vaikutuksesta, ja särösoundi alkoi kuulua jazzilmaisussa.
— Miles Davisilla liki kaikki kitaristit soittivat säröllä.
Davis ja fuusiojazz olivat kirosanoja, kun jazzpoliisit koittivat palauttaa perinteisiä arvoja 1970—80-lukujen taitteessa. Särö oli pannassa valtavirtajazzissa. Syystä.
— Soundi jäi, mutta energia hävisi, ja musiikki vesittyi.

Soitossa oli rockista tuttua energiaa, muttei pelkkää nupit kaakkoon -meininkiä, vaan syvemmät juuret. Jarkko Palokas

Säröä on kitarajazzissakin monenlaista. Helmeilevää ja pyöreää tai sitten repivämpää. Sen ottamisella osaksi jazzmusiikin ilmaisua on pätevät perustelut.
— Sähkökitaran puhdas soundi on ponneton. Se toimii, jos bändi soittaa hiljaa, mutta jää jalkoihin, jos esimerkiksi rumpali alkaa lyödä kunnolla löylyä.
Juuri särö saa kitaran soundin kantamaan ja tuo sen lähemmäksi puhallinsoittimia. Se on kitaristin keino tuutata.
Musiikillisen ilmaisun raja-aidat on kaadettu jazzissakin aikoja sitten. Jäljellä on tyylilajien kunnioittaminen.
— Särökitara ei toimi kaikessa jazzissa, Palokas sanoo.
Esimerkiksi perinteisessä New Orleans -meiningissä särö ei istuisi tyyliin.

Raoul Björkenheim Triadin levynjulkaisukeikka ravintola Kolmessa Lyhdyssä Lappeenrannassa 5.12. kello 18.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.