Kirja-arvio: Digirengistä ihmiskunnan alistajaksi? Pekka Vahvanen ei saarnaa tai kärjistä digitalisaation pimeää puolta käsittelevässä kirjassaan

Pekka Vahvanen: Kone kaikkivaltias. Kuinka digitalisaatio tuhoaa kaiken meille arvokkaan. 277 sivua. Atena 2018.

Atena

Kirja-arvio: Digirengistä ihmiskunnan alistajaksi? Pekka Vahvanen ei saarnaa tai kärjistä digitalisaation pimeää puolta käsittelevässä kirjassaan

Sen jälkeen kun polttomoottori keksittiin, ihmisen ei ole tarvinnut rasittaa ruumistaan entiseen tapaan. Mahdollistavatko 2000-luvun digilaitteet myös aivojemme alasajon?

Siinä missä tietokoneet ja älypuhelimet voisivat olla apuvälineitämme tiedonhaussa, kulttuurielämysten kokemisessa tai yhteyksien luomisessa, niistä näyttää tulleen uusi ekosysteemi, jonka alistamaksi ihmiset vapaaehtoisesti suostuvat.

Vahvasen kuiva huumori pehmentää hienosti kirjan pessimististä yleistunnelmaa.

George Orwellin kirjassaan 1984 esittämä visio kaukovarjostimesta, joka vahtii toimiamme ja tietää meistä kaiken, tuntuu Googlen ja Facebookin hallitsemassa verkkotodellisuudessa hyvinkin osuvalta. Tekoälyn kehittymisen myötä ihmisistä uhkaa tulla oman elämänsä sivustakatsojia. Sikäli kun alan tutkijoita on uskominen, edes Terminaattorin kaltaiset dystopiat ihmisiä vastaan kääntyvästä koneälystä eivät ole mahdottomia.

Toimittaja Pekka Vahvanen ei saarnaa tai kärjistä. Hän tuo esille huolensa digitalisaation pimeästä puolesta niin kansainvälisiin tutkimuksiin kuin omakohtaisiin havaintoihinkin perustuen. Kirjan ei ole tarkoitus moralisoida tai käännyttää, mutta ajatuksia se takuulla herättää. Onko kaikki se aika, jonka kulutamme digilaitteiden ääressä, todellakin tarpeellista? Olemmeko tietämättämme luoneet osan minuudestamme amerikkalaisten pilvipalveluiden varaan?

Vahvasen kuiva huumori pehmentää hienosti kirjan pessimististä yleistunnelmaa: ”Internetiin haahuilemaan jääminen lienee digiajan vastine kesken työpäivän kapakkaan eksymiselle. Tämä kapakka on vain kirjoituskoneen sisällä, ja se heikentää tahdonlujuutta myös meillä, jotka emme liuota tarkkaavaisuuttamme alkoholilla.”

Mika Rissanen

Hyvää: Perusteellinen ja kiihkoton argumentointi.

Kehitettävää: Dystooppinen kuva tulevaisuudesta (vai jo nykyhetkestä?) huolestuttaa.

Erityistä: ”Facebookille on ollut pitkään vaihtoehtoinen sovellus, jota kutsutaan kasvokkaiseksi kommunikaatioksi.”

Uusimmat uutiset