Tilaajalle

Rakuunamäelle nousee uusi festivaali, jonka artistivalinnoissa mietitään liikennepäästöjä – Etelä-Karjalan musiikkifestivaaleissa on vahva paikallinen edustus ja myös paljon päällekkäisyyttä, katso kesän lista tästä

Kansalaistorin kahdessa tapahtumassa soivat isoimmat kotimaiset pop- ja rockartistit. LprHCFest ja Imatra Big Band Camp tuovat perinteisesti tarjolle myös ulkomaisia esiintyjiä. Uusia musiikkitapahtumia syntyy Lappeenrannan ohella Imatralle ja Savitaipaleelle, ja välivuodeltakin palataan Luumäellä.

Minna Mänttäri

Lauri Tujula (toinen vas.) työskenteli aiemmin kuvataiteilijana, mutta palasi kulttuurituottamisen pariin. – Koin, että tapahtumilla voin paremmin edesauttaa itselle tärkeitä asioita, kuten ilmastonsuojelua. Kuvassa Tujula Uus Hoi Sien ovella yhdessä Risto Temosen, Taijatuuli Louhivuoren ja Ninni Kolan kanssa joulukuussa 2019.

Etelä-Karjalan musiikkipainotteisissa tapahtumissa tehdään historiaa kesällä 2020. Lappeenrannan Rakuunamäelle rakentuu heinäkuun ensimmäiseksi viikonlopuksi tapahtuma, joka markkinoi itseään Suomen ensimmäiseksi hiilinegatiiviseksi festivaaliksi.