Breikkariporukka teki Lappeenranta-dekkarin jo ennen Sorjosta – Beat City on tyylikästä nordic noiria kaupungin yöstä, ja nyt sarjan näkee elokuvana netissä

Beat City kertoi Lappeenrannan rikollisesta yöstä ennen Bordertownia. Hiski Hämäläisen ja breakdance-yhteisön elokuva tulvii paikallista osaamista.

Mika Strandén

Hiski Hämäläinen Antikvariaatti Sumassa, josta nordic noir -maisesti toteutetussa Beat Cityssä haetaan sämpläysaineksia.
Hiski Hämäläinen Antikvariaatti Sumassa, josta nordic noir -maisesti toteutetussa Beat Cityssä haetaan sämpläysaineksia.

Biitti on murhattu raa'asti Lappeenrannan yössä. Surmapaikalta löytyy alastoman naisruumiin sijasta C-kasetti, joka sisältää kiellettyä ja kuolemaa kylvävää sämpläystä.

Biitintutkija Harri Immonen tutkii tapausta, ja häntä avustaa Helmi Kosonen Teosto-poliisista. Immosen vaimo on aiemmin menehtynyt niin sanotuissa sämplesodissa.

Tällaisista lähtökohdista käynnistyy Lappeenrantaan sijoittuva jännityssarja Beat City, jonka ensimmäinen tuotantokausi ladattiin Youtubeen syksyllä 2015. Kausia on sen jälkeen ilmestynyt kerran vuodessa. Viides, kolmesta viiden minuutin jaksosta aiempien tavoin koostunut kausi päätti tarun syksyllä 2019.

Nyt Beat City on leikattu leffaksi.

– Sitä on lähetelty festivaaleille, ja sitä voisi tarjota Ylellekin. Katsotaan, kiinnostuuko kukaan, Hiski Hämäläinen perustelee.

Kokopitkä Beat City löytyy jo Youtubesta. Ensimmäisen julkisen teatteriesityksensä ensimmäinen Lappeenrantaan sijoittuva, paikallista osaamista ylenmäärin sekä esittelevä että sisältävä poliisisarja oli määrä esittää tiistaina Nuijamiehessä, mutta koronavirus sulki myös kyseisen kulttuuritilan.

Hämäläinen on Beat Cityn pääasiallinen ohjaaja, käsikirjoittaja ja kuvaaja. Lappeenrantalainen breikkari, dokumentaristi ja mainoskuvaaja kertoo Leo Rehusen pohtineen, pitäisikö tehdä lyhytelokuva, joka rakentuu kaverusten tanssiharrastuksen ja sen synnyttämien tapahtumien ympärille.

– Alussa oli pari abstraktia ideaa.

Ensimmäinen kausi oli "vain jonkin tekemistä", hauskaa läppää, joka silti havahdutti, että pitää tehdä toinen kausi. Sen jälkeen tekijät alkoivat miettiä nyt päätökseensä tulleen tarinan kaarta.

Sarja syntyi kuin hyvännäköinen breakdance-muuvi, ajateltuna, mutta vauhdissa toteutettuna.

– Oli aikaa käsikirjoittaa, muokata juonta ja rakentaa tarinaa, Hämäläinen kertaa.

Sarja tarinoineen sijoittuu rajattuun alakulttuuriin, se liikkuu ja puhuu hiphopkieltä, mutta hyödyntää samalla kaikille tuttua dekkarimuotoa.

Netin syövereistä sen löytäneiltä "on tullut myönteistä palautetta". Dialogi vitseineen voi vilistä ohi korvien, mutta kuvakieli, kuvauspaikat ja stuntit hivelevät silmiä osaamisesta.

Hiski Hämäläinen

Leo Rehunen räppää MC Lexana muun muassa ravintola Lucky Monkeysissä. Beat Citystä bongaa vaivatta tuttuja lappeenrantalaisia paikkoja ravintoloiden lisäksi, kuten legendaarisena räppimonttuna esitetty, nyt jo purettu Tyysterniemen entinen koulu.
Leo Rehunen räppää MC Lexana muun muassa ravintola Lucky Monkeysissä. Beat Citystä bongaa vaivatta tuttuja lappeenrantalaisia paikkoja ravintoloiden lisäksi, kuten legendaarisena räppimonttuna esitetty, nyt jo purettu Tyysterniemen entinen koulu.

Hiphopdekkari on ajatuksena hauska ja toteutuksena toimiva. Harrastajaporukan harmiton hauskanpito luo näyttävää jälkeä, jonka takana on tuntuva kattaus paikallista osaamista.

Paikalliset breikkarit näyttelevät Beat Cityssä, ja paikalliset hihphopparit, Niko torniainen ja Elmeri Turunen, vastaavat sarjan tunnusmusiikista. Erityisen mainiota palautetta tekijät ovat saaneet stunt-kohtauksista, joita jaksoihin toteuttivat varsinkin paikallisen capoeiraseuran harrastajat.

– Ne ovat hienoja, todennäköisesti parempia kuin monen suuren tuotannon kohtaukset, Hämäläinen arvelee.

Oli aikaa käsikirjoittaa, muokata juonta ja rakentaa tarinaa. — Hiski Hämäläinen

Ison tuotannon stuntit ovat hänen mukaansa monesti kalliita erityisesti suureellisesti toteutettuna. Beat Cityssä tekijöiden ei tarvinnut pohtia kustannuksia.

Nollabudjetilla ja kaveripohjalta tehdyssä tuotannossa oli käytettävissä aikaa ja porukkaa, joka meni fiilispohjalta sisään niin tekemiseen kuin tilanteisiinkin. Näyttävät liikeradat ovat breikkareilla ja capoeiran harrastajilla osa ruumiinkieltä, ja sarjan edetessä näyttelemistreenikin väheni.

– Kun hahmot oli sisäistetty, oli helpompi vain mennä ja kuvata.

Hiski Hämäläinen

Jonna Mentusen esittämä Kirsi auttaa Beat Cityn päähahmoa Harri Immosta (Jyri Poikonen), joka jäljittää paitsi syytä vaimonsa kuolemaan myös biitin murhaajaa hyväntuulisesti musiikkimaailman jakolinjoille vitsailevassa lappeenrantalaisessa jännärissä.
Jonna Mentusen esittämä Kirsi auttaa Beat Cityn päähahmoa Harri Immosta (Jyri Poikonen), joka jäljittää paitsi syytä vaimonsa kuolemaan myös biitin murhaajaa hyväntuulisesti musiikkimaailman jakolinjoille vitsailevassa lappeenrantalaisessa jännärissä.

Beat Cityn ensiliikkeet on otettu samaan aikaan kuin Lappeenrannasta kansainvälisesti kertovan Bordertownin, jota Suomessa on esitetty päähahmonsa Kari Sorjosen nimellä. Sorjosen ensimmäinen tuotantokausi nähtiin Ylellä syksyllä 2016, joten Immonen tuli ennen Sorjosta.

Lappeenrantalaisia etsiviä yhdistää – Hiski Hämäläinen.

Lappeenranta oli Sorjosen ensimmäisen kauden kuvauspaikka kesällä 2015. Hämäläinen oli mukana tuotannossa ja vastasi varsinkin autoilutaustojen tekemisestä ja ilmasta otetuista maisemakuvista, joita Beat Citykin hyödyntää.

Autoilutaustojen tekeminen Sorjosen kaltaiseen isoon tuotantoon on raakaa yksinäistä puurtamista. Kameroita oli kolme, ja kuvakulmia piti saada kuusi tuotannon haluamista paikoista.

– Ajoimme kadunpätkän kamerat yhdessä asennossa. Palasimme, käänsimme kamerat, ajoimme saman pätkän uudestaan ja toivoimme, ettei keli ehdi muuttua.

Kesäkuvauksista tekee erityisen rankkoja se, että ne piti hoitaa pääasiassa aamuvarhain ja iltamyöhään, jotta valo ei ole liian kirkas.

Hiski Hämäläinen

Jere Heikkinen (vas.) on Teoston pelottava Sävellysmestari ja Leo Rehunen biitin ja sämpläyksen vapauteen uskova MC Lexa Beat Cityssä.
Jere Heikkinen (vas.) on Teoston pelottava Sävellysmestari ja Leo Rehunen biitin ja sämpläyksen vapauteen uskova MC Lexa Beat Cityssä.

Sorjonen opetti Hämäläiselle paljon. Mainosvideoita ammatikseen kuvaava, Etelä-Karjalan vuoden yksinyrittäjäksi hiljattain valittu kuvaaja pääsi näkemään, miten iso tuotanto on aikataulutettu, ohjattu, suunniteltu ja valmisteltu etukäteen.

– Rauhallinen tekeminen oli vaikuttavaa, hän vertaa.

Jokaisella on oma roolinsa, ja moniin töihin on useita tekijöitä, kun Hämäläinen itse tekee kaiken tavallisesti yksin työhuoneessaan Pikisaaressa.

Hiphop ja varsinkin yksi sen kulttuuriin kuuluva elementti, räppi, on Suomessa jo valtavirtaa, ja Hämäläisen tekemä breakdancesta kertova dokumenttielokuva on saanut laajaa valtakunnallista huomiota. Beat Cityn kaltaisten Youtube-tarinoiden kanssa on vähän kehnommin.

– Youtubeen pitäisi postata säännöllisemmin, ja suomeksi markkina on varsin rajallinen.

Markkinointi ja promoaminen edellyttävät aikaa ja rahaa. Se aika on pois työstä, jolla niihin juuri hankkii tarvittua rahaa.

– Jos panostaisi sellaiseen, kierre olisi todennäköisesti loputon.

Valmis elokuva on silti toimiva käyntikortti alalla. Paljon pelkkää puhetta parempi muuvi.

Hiski Hämäläinen

Lappeenrannan tanssiopiston opettaja ja breakdancen vahva vaikuttaja kaupungissa Michael Geppert on Beat Cityn myyttinen DJ.
Lappeenrannan tanssiopiston opettaja ja breakdancen vahva vaikuttaja kaupungissa Michael Geppert on Beat Cityn myyttinen DJ.

Mitä

Beat City

Lappeenrantalaisen Street Culture Clubin ideoima ja toteuttama sarja, jonka jaksot on leikattu elokuvaksi.

Viisi kolme noin viiden minuutin pituista jaksoa sisältävä sarja on julkaistu Youtubessa, josta myös elokuva löytyy.

Sarjan ensimmäinen kausi ilmestyi syksyllä 2015 ja viides syksyllä 2019.