Lappeenrantalaislähtöinen taikuri Aatu Itkonen, 18, saa oman 8-osaisen tv-sarjan Ylen Galaxiin: Aatun Mysteerit alkaa TV2:lla ensi vuonna

Ohjelmasarjaa kuvataan alakouluissa.

Katja Juurikko

Aatu Itkonen saa oman tv-ohjelman Ylen TV2-kanavalle. Arkistokuva.
Aatu Itkonen saa oman tv-ohjelman Ylen TV2-kanavalle. Arkistokuva.

Lappeenrannassa syntynyt ja varhaislapsuutensa viettänyt taikuri ja esiintyjä Aatu Itkonen, 18, esiintyy ensi vuonna Ylen Galaxi -ohjelmassa kahdeksan jakson verran. Itkonen tähdittää Aatun Mysteerit –nimistä sarjaa, joka alkaa Ylen TV2:lla ensi vuonna eli 2020. Ohjelman kuvaukset alkavat jo tänä syksynä. Ohjelman tarkka alkamisaika ei vielä ole tiedossa.

Puhelimitse tavoitettu Itkonen vahvisti asian tiistaina. Hän on kertonut asiasta myös seuraajilleen Facebookissa. 

Aatun Mysteerit –sarjassa on kahdeksan jaksoa. Ne kuvataan alakouluissa, joissa Itkonen kiertää näyttäen oppilaille taikatemppuja. Aatu Itkonen kuvasi demon alakoulussa viime talvena yhdessä kuvausryhmän kanssa. 

Uuteen tv-ohjelmaan liittyviä asioita on palaveerattu viime kuukaudet, Itkonen kertoo. Ohjelman jaksojen suunnittelu käynnistyy toden teolla vasta syksyllä. Kesällä Itkoselle jää aikaa taikakeikoille ja juontotehtäville.

Ajatus tv-sarjasta lähti Aatu Itkoselta itseltään, kun hän kuuli nykyisen sarjan ohjaajalta heidän etsivän uusia kasvoja televisioon. Idea sai tuulta purjeisiin Tohlopissa viime vuonna.

Ohjelman tuotantotiimi on Tampereella. Jaksot kuvataan alakouluissa Pirkanmaalla.

Aatu Itkonen tekee Aatun Mysteereihin liittyen materiaalia myös Yle Areenaan ja sosiaaliseen mediaan. Työn alla on opetusvideoita sekä mahdollisesti muuta materiaalia.

Aatun Mysteerit –sarjaa tullaan esittämään ensi vuonna sunnuntaiaamuisin Ylen Galaxi -ohjelmassa TV2:lla.

— Oma tv-sarja tuntuu todella kivalta. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut tällaisen mahdollisuuden. Hienoa, että tv-ohjelmien tekijät luottavat nuoriin ja antavat mahdollisuuksia. On mahtavaa päästä työskentelemään tv-alan ammattilaisten kanssa.

Muokattu uutista klo 21.04. Lisätty Aatu Itkosen kommentteja.