Kaaosta, asennetta ja isoja egoja

Mick Wall: Guns N’ Roses — Viimeiset jättiläiset.567 s. Johnny Kniga 2017.

Kaaosta, asennetta ja isoja egoja

Seksiä ja päihteitä? Check. Skandaaleja? Check. Rikottuja hotellihuoneita ja järjetön määrä yleistä sekoilua? Check.

Maailman vaarallisimmaksi bändiksi aikoinaan luonnehditun Guns N’ Rosesin tarinaan kuuluvat kaikki pakolliset rock-kliseet. Silti yhtyettä on hankala verrata mihinkään, vaikka kirjan nimessä retkueesta puhutaankin viimeisinä jättiläisinä samassa jatkumossa 1960-luvun rock-mammuttien kanssa.

Muun muassa Kerrang!-lehden kautta tunnetuksi tullut brittitoimittaja ja -kirjailija Mick Wall on kasannut ryhmän vaiheet onnistuneesti yksiin kansiin.

Wall oli mukana Guns N’ Rosesin sisäpiirissä yhtyeen alkumetreiltä aina vuoteen 1991 asti, jolloin toimittaja joutui bändin keulahahmon Axl Rosen epäsuosioon. Samalla Wall pääsi (tai joutui) osaksi Get in the Ring -kappaletta, jonka sanoituksissa hänelle ja muutamalle muulle toimittajalle näytettiin verbaalista keskisormea.

Wall ei kuulosta katkeralta, vaikka kirja maalaakin kuvan Axl Rosesta yhtenä rock-maailman hankalimmista luonteista. Laulaja näyttäytyy kiistattomana huippulahjakkuutena, mutta samanaikaisesti täysin ennakoimattomana ja tuittupäisenä kontrollifriikkinä.

Pahiten tämän egotrippi lähtee käsistä, kun hänen toimintansa saa muut bändin jäsenet lähtemään yksitellen kuvioista ikuisuusprojekti Chinese Democracyn venyessä ja venyessä. Projektista löytyvät kirjan koomisimmat hetket.

Gunnareiden diktaattorihahmoa ei silti vihaa kirjan luettuaan, vaikka sympatiat menevätkin kitaristi Slashille ja kumppaneille.

Tulehtuneet välit on ilmeisesti saatu korjattua, sillä bändi saapuu kesällä Suomeen lähes alkuperäisellä kokoonpanollaan osana Not In This Lifetime -maailmankiertuettaan. Nimi on ironinen, sillä vielä vuonna 2012 Rose uhosi, ettei häntä tulla näkemään enää koskaan lavalla yhdessä Slashin kanssa. Ajat muuttuvat. |

Janne Römpötti

Hyvää: Suoraselkäinen ja anteeksipyytelemätön katsaus yhteen planeetan suurimmista hard rock-yhtyeistä.

Huonoa: -

Erityistä: Mick Wall on kirjoittanut jo aiemmin yhden Guns N’ Roses -aiheisen kirjan sekä Axl Rosen epävirallisen elämäkerran.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.