Teatteriarvio: Kaupunginteatterin Puhtaana käteen on simppeliä ajanvietettä

Michael Cooney: Puhtaana käteen. Ohjaus: Iiris Rannio. Keskeisissä rooleissa: Seppo Merviä, Samuli Punkka, Helka Periaho, Sanna Kemppainen, Jussi Johnsson, Aija Pahkala, Jarno Kolehmainen. Ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterissa 20.10.

Aki Loponen

Seppo Merviä (vas.) ja
Jussi Johnsson (oik.) kieputtavat Samuli Punkan mukaan
sosiaaliturvahuijaukseensa Puhtaana käteen -farssissa.
Seppo Merviä (vas.) ja Jussi Johnsson (oik.) kieputtavat Samuli Punkan mukaan sosiaaliturvahuijaukseensa Puhtaana käteen -farssissa.

Työttömyys on työtä arvostavassa kulttuurissa tragedia ja työn kautta itsensä määrittelevälle aina henkilökohtainen häpeä. Se voi johtaa syrjäytymiseen ja muihin yhteiskunnallisiin ongelmiin, joita hyvinvointivaltio yrittää ehkäistä kehittämällä moninaisia tukitoimia. Yksi näistä on rahallinen apu.
Michael Cooneyn farssi Puhtaana käteen vyöryttää yksilöllistä häpeää toiseen suuntaan. Päähenkilö Erkki Lehtinen on työttömäksi jouduttuaan hyödyntänyt perusturvaa idearikkain tavoin, mutta on luopumassa järjestelmällisestä valehtelusta samalla, kun järjestelmä alkaa tutkia tukia tarkemmin.
Lähtöasetelman voi tulkita yhteiskunnalliseksi, mutta farssin tavoite on tietenkin kokonaan toinen. Puhtaana käteen on mahdollisimman helposti sulavaksi hullutteluksi työstetty vauhtinäytelmä, joka tarjoaa runsaan parin tunnin unohduksen teatterin ulkopuolella väijyvästä syksyisestä ilmanalasta.

Tekstissä riittää rytmiä

Puhtaana käteen on helposti sulavaksi hullutteluksi työstetty vauhtinäytelmä.

Puhtaana käteen on näyttämökuvaltaan staattinen. Farssien tapaan se pyörittää näyttämön sijasta henkilöitään tilanteista toiseen ja vie heitä ojasta allikkoon. Näytelmän fyysinenkään vauhti ei varsinaisesti huimaa päätä, sillä tekstin rytmissä on kaikki tarinan liikkeeseensä tarvitsema tempo.
Valhe ja väärinkäsitys seuraavat nautittavasti toistaan ja pinoavat romahtavaa rakennelmaa ihanaan absurdiin saakka. Ensi-iltayleisön tikahduksen partaalle vieneet naurut syntyivät transvestismista, vainajista ja tutuilla stereotypioilla jonglööraavista sosiaalitantan ja parisuhdekonsultin hahmoista.
Toteutus ei silti täysin usko absurdiikan vetovoimaan eikä tekstin tempoon. Toinen näytös sisältää hulluttelua alleviivaavia tanssillisia välikkeitä, jotka vetävät tarinankuljetusta ohjaksista. Ja lopun Benny Hill -tyylin juoksentelu tuntuu aikansa eläneeltä näinä #metoo-kampanjan jälkeisinä aikoina.

Edellinen farssi 2013

Aki Loponen

Aija Pahkala ja Jussi
Virkki (takana) valmistavat vainajaa viimeiselle matkalle, kun Sanna Kemppainen
ja Kaisu Kärri setvivät sosiaaliturvahuijauksen käänteitä.
Aija Pahkala ja Jussi Virkki (takana) valmistavat vainajaa viimeiselle matkalle, kun Sanna Kemppainen ja Kaisu Kärri setvivät sosiaaliturvahuijauksen käänteitä.

Teatterin ensemble on alkusyksystä ollut julkisuuden valokeilassa myös näyttämön ulkopuolella. Puhtaana käteen tarjoaa taiteelliselle työryhmälle mahdollisuuden päästellä höyryjä yleisön edessä. Siihen tartutaankin tanakasti: teatterin edellinen farssi oli Ray Cooneyn Riemurahat keväällä 2013.
Näytelmän hahmogalleria on tekijöille kiitollinen, koska jokaisella on vain yksi rooli, jota työstää. Farssissa kasvaa henkilöiden sijasta yleensä vain näiden epätoivo, ja tätä tuskaa ensemble rakentaa toimivasti, vaikka näyttelee enemmän yleisölle kuin toisilleen. Rytmi on siis sisäistetty hyvin.
Puhtaana käteen on suoraviivaista ajanvietettä. Sen vetovoima puree, jos heittäytyy farssin vietäväksi, eikä pitele mistään kiinni. Matalammaksi teatterin kynnys ei tästä enää tule.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.