Timo Alhon arvio: 95 ei täytä ennakko-odotuksia — kiekko lipuu ohi maalin

Joulupäivänä nähdään kolme elokuva-ensi-iltaa. Aleksi Mäkelän jääkiekkodraaman ohella tarjolla on kaksi uutta piirrettyä.

Yellow Film & TV

 Jens Hultén näyttelee Curre Lindströmiä ja Akseli Kouki Ville Peltosta.

Den glider ut! — Kiekkohistoriasta tehtiin kalpea karikatyyri

 95 (Suomi, 2017

Ohjaus: Aleksi Mäkelä. Käsikirjoitus: Joona Tena, Tatiana Elf, Juha Karvanen.

Rooleissa: Rauno Ahonen, Laura Birn, Hannu-Pekka Björkman, Samuli Edelmann, Jon-Jon Geitel, Karlo Haapiainen, Frida Hallgren, Riitta Havukainen, Thomas Hedengran, Topias Hirvelä, Joel Hirvonen.

Kesto: 107 min. K-7.

Globenin jäähalli, Tukholma. Ville Peltosen tiukasti teipattu lapa nasahtaa mustaan kumikiekkoon ja vastustajan verkkoon jo kolmatta kertaa ottelun aikana. Katsomo räjähtää ennennäkemättömään hurmokseen. Televisiokamerat kääntyvät ilosta kyynelehtivään suomalaisyleisöön, joka on tullut todistamaan mahdollista ihmettä.

Kotikatsomoissa hypitään jo sohvilla ja tuijotetaan pelikelloa. Rukoillaan keskiolutpullo tukevasti kämmenien välissä.

On seitsemäs toukokuuta, vuonna 1995, jääkiekon maailmanmestaruuden loppuottelu ja Suomella on vastassaan vihollisista rakkain, otteluisäntä Ruotsi.

 Vuosi -95 on etsaantunut suomalaiseen psyykeen. Laman jälkeen tuntui taas siltä että pystyttiin ja osattiin. Jääkiekkojoukkueesta tuli yhtäkkiä koko kansan jatke ja pelaajia juhlittiin ja saunotettiin kuninkaina.

Aleksi Mäkelä on halunnut vangita suuren urheilujuhlan tunnelman elokuvaansa. Ei ainoastaan urheilijoiden näkökulmasta, mutta kuvaten myös tavallisia kansalaisia ja näiden elämää finaalin aikana. 

Kyseessä on huimaavan sokerinen kansallishurmoksen ylistys, joka kärsii toteutuksen laimeudesta. Kohtaukset ovat ankeasti valaistuja ja jopa halvan näköisiä. Mäkelä ei ole kehittynyt 20 vuodessa visuaalisena kertojana laisinkaan, vaan lainailee kuvastoaan yhä 90-luvun toimintaelokuvista. Se voisi nyt sopia aiheiseen, ellei kaikki olisi niin selkeästi melko halvalla tehtyä.

 Mitään mahtipontista ei ole luvassa. Tarinaa ei kummemmin ole. Elokuva harppaa pyrkimättä sitomaan mini-tarinoita yhteen jääkiekko-ottelua lukuunottamatta. Osa näyttelijäsuorituksista on kiirehdityn tuntuisia.

Suuria joukkokohtauksia on tekaistu käyttämällä vanhoja kamerakikkoja. Itse jääkiekko-ottelua ei edes vaivauduta uudelleen luomaan ison maailman tyyliin. Katsoja saa tukeutua omiin muistoihinsa ja televisiolähetyksen kuvamateriaaliin.

 Mukana on pientä yritystä laajentaa tarinoiden skaalaa pelkästään karnevaalitunnelman ulkopuolelle, ja tutkailla hieman suomalaista sielunmaisemaa. 

Mäkelää ei voi syyttää kaikesta. Käsikirjoitus on kokoelma kliseitä, joiden tarkoituksena on puhkaista katsojan nostalgia-rauhanen.

Elokuva ei ole kummoinen, mutta se voi silti johtaa hyviin muistoihin ja tunteisiin. Siksi koko elokuvan konsepti tuntuu niin laskelmoidulta. Tuotannossa ollaan tyydytty vähään ja lopputulos jää vain kalpeaksi karikatyyriksi suomalaisen urheiluhistorian merkkihetkestä.

 ∗∗

Hyvää: Sytyttää omat kisamuistot.

Huonoa: Nuukailemalla yritetty suurelokuva ei näytä hyvältä.

Erityistä: Elokuvan 2 miljoonan budjetista 780 tuhatta oli elokuvasäätiön tukea.

 

Herkkä härkä häsläilee

 Ferdinand (Yhdysvallat, 2017)

Ohjaus: Carlos Saldanha. Käsikirjoitus: Ron Burch, David Kidd, Don Rhymer, Robert L. Baird, Tim Federle, Brad Copeland.

Suomenkielisissä äänirooleissa: Ilkka Villi, Petrus Kähkönen, Jani Karvinen, Antti Pääkkönen, Julle Paananen, Markus Niemi, Katja Aakkula.

Kesto: 108 min. K-7.

Blue Sky Studios

Kiltti härkä viettäisi mielummin päivänsä kukkia haistellen, mutta kohtalolla on muuta mielessä.

 

Ferdinand-härän tarina joutui tarkoituksetta 1930-luvulla keskelle nousevaa Toista maailmansotaa, muodostui myöhemmin amerikkalaisen populaarikulttuurin ikoniksi ja käyttipä itse Ernest Hemingwaykin kilttiä härkää inspiraation lähteenä.

 Ferdinand-härkä on nimittäin iso ja vahva, muttei halua taistella. Fasistit pitivät tätä pasifistisena heikkoutena ja polttivat kirjat roviolla. Sodan jälkeen yhdistyneet joukot painoivat kymmenin tuhansin kappalein kirjaa ja jakoivat niitä saksalaisille lapsille. Ferdinandista tuli rauhan symboli.

Uuden animaation takana on Blue Sky Studios, joka on tuottanut aiemmin varmoja kokoperheen hittejä, kuten Ice Age -elokuvat. Laadullisesti elokuvassa on siten lähes kaikki kohdallaan. Mukaan on tietysti tungettu hurjasti hupsuja sivuhahmoja ja hyperaktiivista toimintaa. Suurin osa vitseistä on enimmäkseen vain naaman vääntelyä ja kainalopieruja.

Tarina on pohjimmiltaan yksinkertainen. Uhkaavan kokoinen ja voimakas härkä viihtyy parhaiten kotiniityllä haistellen kukkia. Väärinkäsityksen takia tämä passitetaan tilalle, jonka muiden eläimien kanssa tämä päättää paeta vapauteen. | Timo Alho

 ∗∗∗

Hyvää: Kaunis sanoma. Laadukas jälki.

Huonoa: Hermostunut kerrontatyyli.

Erityistä: Alkuperäisessä versiossa härän äänenä kuullaan vapaapainija John Cena.

 

Lennokas tanssianimaatio

 Ballerina (Ranska/Kanada, 2016)

Ohjaus: Éric Summer, Éric Warin. Käsikirjoitus: Carol Noble, Laurent Zeitoun, Éric Summer.

Suomenkielisissä äänirooleissa: Petra Pääkkönen, Arthur Rinne, Matleena Kuusniemi, Eleonoora Martikainen.

Kesto: 89 min. K-7.

Gaumont

Orpotyttö Felicie haaveilee Pariisista ja ballerinan elämästä.

 Kaksi tulevaisuudesta haaveilevaa orpoa karkaa Pariisiin, 1800-luvun lopulla. Felicie tahtoo tanssijaksi, Victorissa on keksijän vikaa. Balettikouluun pääsy ei kuitenkaan ole helppoa, jos on köyhä ja sivistymätön. Huijauksen kautta Felicielle kuitenkin aukeaa ovi tanssin maailmaan. Avuksi ryhtyy vaatimattomalta tuntuva siivooja Odette. 

Ballerina tarjoaa todella kauniisti luodun ja valaistun Pariisin kuuluisine rakennuksineen. Tietokoneanimaatio on tasokasta. Monet hahmoista tosin ovat aika saman näköisiä.

Kehitystä kuvataan kevyellä popmusiikilla ryyditetyissä harjoittelumontaaseissa. Uuden nuorisomusiikin käyttäminen sopii yllättävän hyvin klassiseen romantiikkaan. Tanssikohtauksien anatomiassa ollaan oltu melko autenttisia.

Ballerina sopii parhaiten tanssista innostuneelle nuorelle katsojalle. Tarina on hyvin tavanomainen, mutta tarjoillaan kauniisti. Animaatiolle ominaista tekopirteyttä ei saada karistettua ja tunteelliset huippuhetket jäävät hieman vaisuiksi. Loppuun on myös sijoitettu aivan turha pahiksen kanssa käytävä kahakka.| Timo Alho

 ∗∗∗

Hyvää: Upea ympäristö. Tanssi.

Huonoa: Kulunut juonikuvio. Turhia kahakoita.

Erityistä: Menestynein ranskalainen animaatio Pohjois-Amerikassa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.