Kuuramaa ja Niiva ottavat yhteen Taipalsaarella, ja Arja Koriseva tähdittää museaalista toimintapäivää Rautjärvellä — Katso tästä maakunnan maalaiskuntien vilkkaan viikonlopun tapahtumia, jos ja kun kansainvälinen Lappeenranta on jo nähty

Etelä-Karjalassa on kesän kovin viikonloppu tapahtumien vinkkelistä. Tässä kunnalliset kohokohdat helpottamaan käymisaikataulutusta.

Mikko Hannula

Suur-Saimaan ympäriajo yhdistää Etelä-Karjalan kuntia viikonloppuna. Kuva vuodelta 2014, jolloin Ruotsista ajoihin saapuivat Leif ja Irene Sköld sekä heidän Mercedes 450-SL:nsä vuodelta 1978.
Suur-Saimaan ympäriajo yhdistää Etelä-Karjalan kuntia viikonloppuna. Kuva vuodelta 2014, jolloin Ruotsista ajoihin saapuivat Leif ja Irene Sköld sekä heidän Mercedes 450-SL:nsä vuodelta 1978.

Lappeenrannassa on maailma näytteillä viikonloppuna. Satamatorin kansainväliset suurmarkkinat tarjoilevat ruokaa ja muita maailmallisia tuotteita, Ylämaan jalokivimessut antavat puolestaan hivelevää silmänruokaa.

Etelä-Karjala panee silti hanttiin sekä kaupungin että maailmallisille houkutuksille. Maakunnassa on tapahtumatarjoilua läkähtymiseen asti. Etelä-Saimaa kokosi keskeiset yleisön koukuttajat, jotta väliin ei jäisi paljon.

Imatra

Big Band Camp ja ilmaiskonsertit jatkuvat Koskenpartaalla perjantaina ja lauantaina. Elävää big band -musiikkia molempina päivinä kello 13 alkaen. Bar Kuohussa perjantaina vielä Peela ja yleiset jamit.

Imatra Strongman Showdown Inkerinaukiolla lauantaina kello 12—15. Kotimaiset voimamiehet ja muutama kansainvälinen haastaja esittelevät lihasvoimaansa suoratoistopalvelulle televisioitavassa kilpailussa.

Lemi

Tuhmat iltamat Kouvon baarissa (Iitiäntie 4) lauantaina kello 22. Kotkan kaupunginteatteri vierailee perunapitäjässä ja esittää Junnu Vainion ja kumppaneiden aikuisille tarkoitettuja lauluja. K18.

Luumäki

Korkkarit kopsuu -viestijuoksu Taavetin torilla (Linnalantie 42) lauantaina kello 12 alkaen. Leikkimielisen hyväntekeväisyyskilpailun osallistujilla on vähintään viiden sentin korkokengät suorituksessa.

Ravintola Kanuunan (Linnalantie 42) voimamieskisat naisille ja miehille lauantaina kello 14—17 laventaa lajikirjoa Luumäellä. Palkintojenjaon fanfaarit soittaa kitaristi Anssi Puranen.

Parikkala

Piikapitäjän Rehvit Parikkalan kesäteatterissa (Parikkalantie 46b) perjantaina kello 18.30 alkaen. Rehvit aloittaa taikuri Eetu Lampi. Kunniaemännän ja -isännän julkistuksen jälkeen vielä Pikkupiiankin julkistus.

Vanhat paloautot kokoontuvat Parikkalan torille (Parikkalantie 21) lauantaina. Paraatiajo lähtee Parikkalan paloasemalta kello 12 ja vie torille, jossa autojen ohella on arvontaa, kahvio, makkaraa ja muikkujakin.

Uukuniemi-juhlat alkavat aamukahveilla Pitäjäntuvalla lauantaina ja sunnuntaina kello 9. Evakko-elokuvan esitys on lauantaina kello 14, ja lauantai päättyy Muistelo-orkesterin konserttiin Juholan Biisoniareenalla. Pääjuhlassa sunnuntaina kello 13.30 puhuu lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen.

Rautjärvi

Kollaus Miettilän museoalueella (Miettiläntie 1351) lauantaina kello 10—16. Toiminnallisen päivän tähtiesiintyjä on Arja Koriseva, muita esiintyjiä ovat muun muassa Eetu Lampi, Kollaus-kvartetti ja Venla Lehtonen.

Ruokolahti

Tanssi-iltamat Laamalan talolla (Lapinjärventie 16) lauantaina kello 19.30 alkaen. Tahdit antaa Laamalan oma tangotähti Markku Räsänen, jonka 50-vuotisjuhlakiertue alkaa samalla. Myös Talokahvila on auki.

Savitaipale

Tenniksen 38. Savitaipale Cup otellaan perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina Savitaipaleen tennisseuran massakentillä (Peltoinlahdentie).

Saimaa-katiskan rakennustalkoot Pettilän kyläkeskuksessa (Kuivasensaarentie 1196) lauantaina kello 12—15. Luonnonsuojeluliitto ohjaa norppaturvallisten kalanpyydysten rakentamiseen, ja tarvikkeet sekä työkalut saa paikan päältä.

Perinteinen Art Paimensaari -näyttely (Rautionpolku 3) avautuu sunnuntaina kello 14. Teosten ohella myös muuta ohjelmaa ja Eeva Jokipellon runoteoksen julkistus.

Taipalsaari

Taipalsaari-päivät alkavat perjantaina Röytyn talolla (Leikonrannantie 1) kello 10, jatkuvat lauantaina Saimaanharjun katusählyturnauksella kello 10 ja Taipalsaari Triathlonilla Kirkonrannassa kello 12.

Taipalsaari-päivät huipentuvat sunnuntaina. Taipalsaaren soutu on Kirkonrannassa kello 9—11 ja oheistapahtumana on muun muassa kunnanjohtaja Kari Kuuramaa ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Niivan (Ts-liike) mittely. Juhlasoutujen jälkeen on Röytyn perinnepäivä kello 11—14. Se tutustuttaa työnäytöksin maaseudun menneisiin työkoneisiin ja -tapoihin. Pelimannimestari Eelis Vuorela musisoi.

Suur-Saimaan ympäriajo

läpäisee Etelä-Karjalan viikonloppuna. Kokoontumisten aikataulu on tällainen:

Lauantai

10.45—16.30 Ruokolahden Eukkoaukio.

11.15—17 Etelä-Karjalan automuseo (Harmaakalliontie 5, Joutseno).

12.30—18.15. Imatran kylpylä (Purjekuja 1)

Sunnuntai

8.45—12.45 Joutsenon tori (Keskuskatu 3)

9—13.15 Auto–Kilta Lappeenranta (Tullitie 3)

10—14.30 Savitaipale Automiesten kenttä (Tuohikotin tie/Valtatie 13 tienhaara)