Kolumni: Arvokkuuden pitää säilyä Nuijamiehessä

Kai Skyttä

Kolumni: Arvokkuuden pitää säilyä Nuijamiehessä

Elokuvateatteri Nuijamiehessä on jälleen valkokangas. Sille heijastuu ensimmäiset leffat yli puoleen vuoteen lauantaina, ja muutenkin paikka paistattelee median valokeilassa tänä viikonloppuna.
Nuijamiehelle toivoo uutta elämää varmasti moni kaupunkilainen. Vuonna 1954 rakennettu leffasali tuotti lukuisia elämyksiä useille sukupolville Lappeenrannassa. Millaista uuden elämän tulisi olla?

Kulttuuritila Nuijamiehen takana on monimuotoinen taiteilijaryhmä. Ryhmän tavoitteena on rakentaa teatterista monipuolinen kulttuurikeskus keskelle kaupunkia. Mainio maali, jolle löytyy esikuvakin.
Kouvolassa kävi muutama vuosi sitten kuin Lappeenrannassa viime keväänä. Kauppakeskuksen monisaliteatteri puhkui keskustassa toimineen Kino-Kouvon nurin. Kino-Kouvossa on sen jälkeen ollut kulttuuri- ja pelitapahtumia, kokouksia ja paneeleja. Alkuvuodesta 2018 teatterissa alkoivat konsertit, ja leffoistakin on puhuttu. Kino-Kouvossa penkit ja muu irtaimisto säilyivät lopetuksen yhteydessä.

Nuijamies on tehty elokuvia varten.

Nuijamiehestä on hyvä muistaa, että se on tehty elokuvia varten. Sille elämää toivovat näkevät sen mieluusti leffateatterikäytössä, mutta ainoastaan siinä. Muille taidemuodoille on jo omat areenansa.
Kulttuuritilana leffateatteri on toimiva, sen ehti naapuri Kino-Aula osoittaa 1960—70-luvuilla. Ongelma on kiinteistön tulevaisuus: mitä tekevät kaavoittaja ja omistaja, mistä kestävä rahoitus toiminnalle?
Mitä tahansa tontilla tapahtuukaan, Nuijamiehestä pitää osata tarvittaessa myös luopua. Piittaamaton monikansallinen elokuvateatteriketju ryöväsi jo kerran perinteiseltä teatterilta kaiken arvokkuuden.
Jos Nuijamiehen elämä jatkuu, sen pitää olla loistokasta ja tyylikästä, ei nukkavieruilua. Elokuvan kulta-ajalta periytyvän teatterin riuduttaminen olisi omien kultaisten muistojen raijaamista roskalavalle.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut