Kitaristi Kumelan rauhoittavat sävelet

Saimaa Sinfonietta Lappeen Marian kirkossa 20.4.Musiikin johto Sasha Mäkilä, solistina Petri Kumela, kitara.Säveltäjäniminä Mendelssohn, Rodrigo, Schubert.

Rodrigon kitaramusiikissa huokuu espanjalainen raikas vuori-ilma rehevällä maan tuoksulla täydennettynä. Vaikka en ole kovinkaan vakuuttunut Rodrigon orkestrointitaidoista, hänen tuotannostaan Fantasia para un gentilhombre ja nyt kuultu Aranjuez-konsertto ovat lemmikkejäni.

Niiden orkesteriosuuksissa on puutteineenkin jotakin kiehtovan kaunista ja raikasta kitarasoolosta puhumattakaan.

Pidin Petri Kumelan mietiskelevästä tulkinnasta, ja orkesterikin oli teoksessa parhaimmillaan. Santeri Kaksosen englannintorvisoolossa konserton toisessa osassa oli syvää lämpöä ja rauhaa. Myös encorena kuultu Manuel de Fallan teos Homenaje (Le Tombeau de Debussy) oli mielen tuntoja kutkuttava.

Sen paremmin Mendelssohnin Jousisinfonian n:o 4 c-molli kuin Schubertin Sinfonian n:o 2 B-duuri toteutuksessa en päässyt orkesterin kanssa yhteiseen musiikkimoodiin. Kuulemillani epätarkkuuksilla ja kirkon suurehkolle kokoonpanolle epäedullisella akustiikalla saattaisi olla jotain yhteyttä, mutta sitä se ei selitä, etten löytänyt kummastakaan teoksesta seurattavaa tarinaa.

Teosten vuo ei tuntunut hengittävän, hakeutuvan luontaiseen sykkeeseensä, vaan koko ajan tuntui olevan kiire ei minnekään. Sasha Mäkilä löi näyttävästi ulos mikrorytmejä. Samalla makrorytmit ja rakenteet hävisivät yleiseen pauhuun.

Uskon, että molemmilla säveltäjäherroilla on ollut musiikillista narratiivisuutta, mikä antaa suunnan teosten musiikilliselle toteutukselle. Teosten sanoma olisi ehkä tullut paremmin esiin korvat auki -menetelmällä, soittajien suuremmalla ilmaisuvastuulla ja vähemmällä teknisellä johtamisella.

Yleensä vähemmän on enemmän.

Minulle epäselväksi jääneestä kokonaisuudesta huolimatta oli teoksissa myös hetkensä.

Hetkeä pitempi oli orkesterin sointikuva, mikä kantoi hyvin koko ajan, kirkon pahasti jätättävästä akustiikasta huolimatta, ja sisälsi parhaimmillaan Rodrigon sointimaailmassa kimmeltävää kirkkautta. |

Jukka Lind

Hyvää: Illan solisti ja orkesterin sointi.

Huonoa: Teosten musiikillinen hahmo.

Erityistä: Rodrigon mielenkiintoinen orkesterikieli.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.