Epätietoisuus kirjastojen ja museoiden avaamisesta jatkuu – Lappeenrannan pääkirjaston palautusluukku on jo käytössä

Kirjasto ja museo odottavat aluehallintoviranomaisen ohjeita laitosten avaamisesta. Lappeenrannan pääkirjaston palautusluukku avautui ensimmäisenä.

Kai Skyttä

Erikoiskirjastonhoitaja Paula Mäkelän ohella Lappeenrannan pääkirjastossa on lomien ja rästivapaiden pitämisen jälkeen työskennellyt puolenkymmentä ihmistä. E-aineistojen ylläpidon ohella on tehty materiaalihankintoja syksyä varten. – Tarjoukset olisivat menneet muuten ohi, ja hankintojen hinta noussut.
Erikoiskirjastonhoitaja Paula Mäkelän ohella Lappeenrannan pääkirjastossa on lomien ja rästivapaiden pitämisen jälkeen työskennellyt puolenkymmentä ihmistä. E-aineistojen ylläpidon ohella on tehty materiaalihankintoja syksyä varten. – Tarjoukset olisivat menneet muuten ohi, ja hankintojen hinta noussut.

Viranomaiset saivat maistaa omaa kieltään maanantai-iltana. Hallitus linjasi tuolloin, että kirjojen ja muiden aineistojen uloslainaaminen kirjastoista on mahdollista välittömästi ja että julkiset sisätilat, kuten kirjastot ja museot, avataan hallitusti ja asteittain 1. kesäkuuta alkaen.

– Nyt odotamme Etelä-Suomen aluehallintoviraston (Avi) ohjeita siitä, mitä hallituksen linjaus merkitsee, Lappeenrannan kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Päivi-Linnea Pötry kiteytti kulttuuritoimessa vallinnutta hämmennystä tiistaina.

Avin tarkastajien ja Opetus- ja kulttuuriministeriön oli tiistaina määrä kokoontua laatimaan toimeenpano-ohjeita kulttuurilaitosten avaamiseksi. Kirjastot ja museot ovat olleet kiinni 18. maaliskuuta lähtien ja orkesterin sekä teatterin kevään esitykset peruttu.

– Avin ohjeiden mukaisesti ryhdymme toimenpiteisiin ja avaamme palveluja siinä määrin kuin mahdollista ja mahdollisimman pikaisesti, mutta lisätietoja ja selkeitä ohjeita tarvitaan ennen sitä.

Avin lisätietoja ja ohjeistusta ei kuulunut tiistai-iltaan mennessä. Ainoa muutos kirjastojen toiminnassa Lappeenrannassa toistaiseksi on, että pääkirjaston palautusluukku Valtakadulla on avattu.

Kai Skyttä

Erikoiskirjastonhoitaja Paula Mäkelä on tehnyt kirjasto- ja muut työnsä Lappeenrannan kaupungille omassa pääkirjaston työhuoneessaan, sillä turvaetäisyydet ovat kunnossa tyhjässä kirjastossa.
Erikoiskirjastonhoitaja Paula Mäkelä on tehnyt kirjasto- ja muut työnsä Lappeenrannan kaupungille omassa pääkirjaston työhuoneessaan, sillä turvaetäisyydet ovat kunnossa tyhjässä kirjastossa.

Kulttuuritoimen viranomaiset eivät olleet ainoat, jotka jäivät epätietoisuuden valtaan, kun hallitus linjasi koronarajoitusten höllentämisen vaikutuksista kunnallisissa kulttuurilaitoksissa.

Etelä-Saimaa vieraili hiljaisessa ja sähkövalottomassa Lappeenrannan pääkirjastossa, ja lyhyen käynnin aikanakin kirjaston aukionpuoleisen pääoven ripaa ehti kokeilla jokunen sisäänpyrkijä.

Paula Mäkelältä löytyy sen sijaan avaimet. Erikoiskirjastonhoitaja istui kolmatta viikkoa työhuoneessaan. Yksi päivä viikosta on mennyt kirjaston e-aineiston tarvitsemassa ylläpidossa, loput työviikon päivät Mäkelä on tehnyt erilaisia tilastointeja Lappeenrannan kaupungille.

Kirjaston ovien sulkeuduttua hän piti aluksi muutaman viikon vuosilomaa.

– Se oli aikaisin kesäloma koskaan.

Kirjastotoimen noin 50 työntekijää on koronakiinniolon aikana pitänyt sekä vuosilomia että muita vapaita tai ollut palkattomalla vapaalla.

Mäkelä on ainoa, joka on tehnyt kaupungin muilta aloilta tarjoamia töitä, jotka olivat lähinnä ympäristönhoitoa ja joita ovat tehneet lähinnä liikuntatoimen ulkoliikuntapaikkojen hoitajat. Kulttuuritoimen siviilipalvelusmiehet ovat osallistuneet ruuanjakeluun.

Lappeenrannan kaupunki

6430192.jpg

Paula Mäkelällä on koronakeväänä ollut aiempaa enemmän ylläpidettävää kirjaston e-aineistoissa. Aiemmat lainausennätykset paukkuivat rikki ensin maaliskuussa ja sitten huhtikuussa.

Se oli aikaisin kesäloma koskaan. — Paula Mäkelä

E-kirjojen lainaus on lisääntynyt tasaisesti vuodesta 2016, mutta huhtikuussa lainausmäärä oli ensi kertaa yli 3 000 (3 532). Viddla-elokuvapalvelun käyttökerroissa tuhat (1 024) ylittyi ensi kertaa huhtikuussa.

Luvut koskevat koko Etelä-Karjalan Heili-kirjastopalvelua ja ovat vielä vaatimattomia suhteutettuna kaikkien aineistojen lainausmääriin, joka on vuositasolla miljoonan tienoilla.

Lainamäärän säilyminen ennallaan varmistetaan keväisin. E-aineiston ylläpidon ohella Mäkelän kirjaston viikoittaista työpäivää onkin rytmittänyt kauno- ja tietokirjallisuuden hankinta sekä tiedotus.

Kirjasto on käytetyin kunnallinen kulttuuripalvelu, ja kirjastojen sulkeminen seitsemän viikkoa sitten aiheutti lainaus- ja ryntäyspiikin.

Lainojen eräpäivistä ei tarvitse poikkeusaikana välittää, mutta monen on ollut vaikea sulattaa ja ymmärtää, miksi kirjoja tai muuta materiaalia ei ole voinut lainata, vaikka esimerkiksi ravintolat saavat myydä take away -ruokaa.

Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Pötry on saanut asiakaspalautetta aiheesta, mutta "yllättävän vähän".

– Pääsääntöisesti on ymmärretty sekä tartuntatauteihin liittyvät riskit että se, ettei kiinniolo ole kirjastojen itse tekemä ratkaisu.

Kai Skyttä

Koronavirus perui paljon myös Lappeenrannan pääkirjaston yhä suositumpia yleisötilaisuuksia keväältä 2020.
Koronavirus perui paljon myös Lappeenrannan pääkirjaston yhä suositumpia yleisötilaisuuksia keväältä 2020.

Kulttuuritoimen vuosilomia on pidetty poikkeuksellisen hyvissä ajoin Lappeenrannassa. Muita koronakevään viettotapoja ovat kulttuurilaitoksissa lomautus, palkaton vapaa ja työn normaali tekeminen.

Museoiden ovet pysyvät hallituksen uusien linjauksien perusteella kiinni toukokuun loppuun saakka. Museot eivät toistaiseksi ole saaneet ohjeistusta, millä tavoin ovet avautuvat 1. kesäkuuta alkaen.

Lappeenrannan museoissa osa avoinnapitohenkilöstöstä on pitänyt vuosilomia, ja osa on ollut palkattomalla vapaalla. Muu museohenkilöstö on jatkanut työtään, kuten sulkeutuvien kevätnäyttelyiden purkamista ja avautuvien kesänäyttelyiden tekemistä, likimain tavalliseen tapaan.

Etelä-Karjalan museon ja Lappeenrannan taidemuseon yhteinen kesänäyttely on pakolaisuudesta kertova Sijoiltaan.

Kaupunginorkesterin ja kaupunginteatterin henkilöstö on lomautettuna kaksi viikkoa myöhemmin keväällä. Orkesterin konsertit ja teatterin esitykset kevätkaudelta on peruutettu, mutta muuten niiden työ, soittokunnon ylläpitäminen ja syksyn esitysten valmistaminen, on jatkunut normaalisti.

Syksystä tulee tiivis sekä orkesterille että teatterille.

Kevään ensi-iltoja esimerkiksi teatterissa ei peruttu, vaan ne siirtyivät syyskaudelle. Orkesteri puolestaan aikoo aloittaa syksyn runsaan kattauksen esittämisen jo elokuussa, joten tulevissa kokoontumisrajoitusten linjauksissa riittää vielä jännitettävää.