Levyarvio: Mokoman uusin albumi Hengen pitimet on bändin aiempaa tuotantoa perinteisempi, mutta tiukka ja hallittu levy — Metalliveljet-kiertue tuo yhtyeen Imatralle lauantaina

Mokoma: Hengen pitimet. Sakara Records, 2018.

Joonas Brandt

Mokoman uusimman levyn julkaisukeikka oli Japanissa alkukesästä. Kuvassa Mokoma — Marko Annala (laulu), Kuisma Aalto (kitara), Janne Hyrkäs (rummut), Santtu Hämäläinen (basso), Tuomo Saikkonen (kitara) — Tokiossa vuonna 2017.

Suomen pitkäikäisimpiin ja aktiivisimpiin metalliyhtyeisiin lukeutuva Mokoma julkaisi jo kymmenennen kokonaan uudesta materiaalista koostuvan studioalbuminsa. Elävien kirjoihin -menestysalbumia (2015) ja akustista Lauluroviota (2016) seuraava Hengen pitimet ei juurikaan uudista yhtyeen ilmaisua, mutta on sitäkin hiotumpi kokonaisuus.

Siinä missä Elävien kirjoihin oli selkeä teemalevy, jonka kappaleissa laulaja-sanoittaja Marko Annala käsitteli omakohtaisia kokemuksiaan masennuksesta, on Hengen pitimet jälleen perinteisempi Mokoman albumi. Kappaleet ruotivat vuoroin maailman tilaa, vuoroin mielensisäistä kamppailua.

Mokoman aiemmasta tuotannosta Hengen pitimet on lähimpänä albumeita Sydänjuuret (2010) ja 180 astetta (2012), mutta samalla se on näitä tiukempi kokonaisuus. Kymmenen raidan joukossa ei ole oikeastaan yhtään väliinputoajaa, ja hyvin suunniteltu rakenne pitää otteessaan koko 42-minuuttisen keston ajan.

Annalan sanoitukset ovat tällä kertaa entistä avoimempia tulkinnoille, vaikka tutut kuoleman, henkisen kamppailun ja ihmiskunnan lyhytnäköisyyden teemat ovat yhä läsnä. Kuolema tosin tuntuu ainakin Hirtehinen-kappaleessa olevan pikemminkin kuvainnollista kuin konkreettista.

Puhdasta laulua tarjoillaan vähän, positiivisia sävyjä tarjoillaan säästeliäästi, ja vain yksi kappale on duurivoittoinen.

Albumin huippuhetkeksi muodostuu heti kättelyssä raivokkaan melankolinen Linnut eivät enää laula, joka on suora ja avoin kannanotto ekosysteemien köyhtymisen puolesta. Luonnon tuhoutumisen ympärillä liikkuu myös Lahja, jonka bridge-osa julistaa provosoivasti: ”Antakaa minun rauhassa kuolla!”

Mokoman levynä Hengen pitimet on raskaammasta päästä: puhdasta laulua tarjoillaan vähän, positiivisia sävyjä tarjoillaan säästeliäästi, ja vain yksi kappale on duurivoittoinen. Muuten yhtyeen thrash metal -tyyli on ennallaan, ja sovitukselliset kokeilut on jätetty akustisten levyjen puolelle.

Hengen pitimet tuskin muodostuu Mokoma-fanien supersuosikiksi, mutta hyvä levy se on joka tapauksessa — rakenteeltaan jopa yhtyeen paras.

Hyvää: Harkittu albumirakenne. Pelkkää asiaa.

Huonoa: Ei uudista yhtyeen ilmaisua.

Erityistä: Harva yhtye on 21-vuotiaana näin elinvoimainen.

Mokoma OC Barissa Imatralla 10. marraskuuta.

Luetuimmat

Kommentoidut