Kirja-arvio: Turunen jaarittelee ortodoksievakoiden tarinan toisessa osassa

Heikki Turunen: Vinoristin kansa. Kuokka ja kannel II. 316 s. WSOY 2017.

Heikki Turusen evakkoeepoksen toinen osa Vinoristin kansa jatkaa siitä, mihin ensimmäinen osa jäi. Laatokankarjalaisten ortodoksievakoiden sijoittaminen sodanjälkeiseen Suomeen ei sujunut kuten virallinen tarina antaa ymmärtää.
Epäluulo, syrjintä, vähättely ja kakkosluokan ihmisinä pitäminen oli yleistä. Jos suhtautuminen oman maan kansalaisiin on ollut tuollaista, miten sitä osataan suhtautua muualta maailmasta tulleisiin ihmisiin?

Romaani seuraa muutamien avainhenkilöiden kautta kaksinkertaista evakkomatkaa. Pari tuhatta karjalaista joutui Neuvostoliiton vankileirille talvisodan lopulla, välirauhan aikana päästiin takaisin kotikonnuille, kunnes jatkosodan sytyttyä jouduttiin taas evakkomatkalle, tällä kertaa pysyvästi.
Lopullista sijoituspaikkakuntaa jouduttiin joskus odottamaan pitkäänkin väliaikaisissa majoituksissa, joissa vastaanotto ei aina ollut suopea. Erilaisuuden kavahtamisella on Suomessa pitkät juuret.

Tyyli on maalaileva, mutta tässä kirjassa melko usein myös tietoa tarjoileva.

Tarinaa Turunen vie karjalaisneito Manjalla, joka oli pääosassa jo ensimmäisessä kirjassa. Hänen vaiheidensa kautta tulevat tapahtumat monessa valossa esiin, hyvässä ja pahassa. Ryssittely ja huorittelu, mutta myös selviäminen ja rakkaus. Manjaa voi pitää symbolina evakkoon joutuneelle Karjalalle.
Turunen on tunnetusti vuolassanainen ja romantisrunollisesti itseään ilmaiseva kirjailija. Tyyli on maalaileva, mutta tässä kirjassa melko usein myös tietoa tarjoileva.
Hän pysähtyy välillä pitkästikin selostamaan faktaa vaikkapa sotatapahtumista tai evakoiden sijoittamisesta. Se katkaisee välillä romaanin rytmiä, joka ei muutoinkaan ole aivan selkeimmästä päästä.
Jäntevyyttä ja tiukempaa keskittymistä päätarinaan tuli kaivattua. Lisäksi Turuselle usein hyvin ominainen huumori puuttuu melkein kokonaan, johtuen aika pitkälti varmaankin kirjan aiheesta.
Kaikesta huolimatta Vinoristin kansa on vahvaa Turusta. Kirja, jossa kieli ei ole leikin väline vaan vahva ilmaisumuoto, jolla luodaan historiaa eläväksi.

Hyvää: Teemaltaan ajankohtainen.
Huonoa: Hieman liiallinen rönsyily.
Erityistä: Ilmaisussa mukana karjalan kieltä.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.