Jan Salo halusi jo lapsena rosvoksi ja päätyi huumekuriiriksi Imatralle — Uutuuskirja kertoo, miten FSB nappasi miehen Svetogorskissa ja miten hän selviytyi venäläisellä vankileirillä

Ilkka Karisto: Vankina Venäjällä. Suomalaisen huumekuriirin uskomaton tarina. 224 s. WSOY 2018.

WSOY

Jan Salo halusi jo lapsena rosvoksi ja päätyi huumekuriiriksi Imatralle — Uutuuskirja kertoo, miten FSB nappasi miehen Svetogorskissa ja miten hän selviytyi venäläisellä vankileirillä

Itärajan ylitys on monille kaakkoissuomalaisille rutiinia, mutta joskus voi odottaa yllätys. Niin kävi huumekuriirille, jonka Venäjän turvallisuuspalvelu FSB nappasi Svetogorskin passintarkastuksessa. Alkoi pitkä matka Venäjän vankiloissa Viipurista Komin tasavaltaan asti.

Toimittajataustainen Ilkka Karisto on kirjoittanut tositarinan kirjaksi, joka on hyytävä, raadollinen ja valaiseva. Päähenkilö esiintyy nimellä Jan Salo. Karisto on haastatellut häntä kymmeniä tunteja kasvokkain ja puhelimitse.

Hän oli jo lapsena halunnut rosvoksi ja kaupitteli huumeita yhdeksäsluokkalaisena.

Elettiin kesää 2012. Keikka oli rutiinia: piti hakea Svetogorskista lasti heroiinia Suomeen. Perhe asui Imatralla omakotitalossa, josta Salo lähti autolla ja polkupyörällä Venäjän puolelle. Pistäytymisestä koitui kolmen vuoden reissu.

Salo oli Suomessa ollut vankilassa useaan otteeseen, mikä ehkä auttoi sopeutumaan jopa Venäjän karuihin vankilaoloihin. Kirja ei silti rakenna hänestä sankaria, vaan kyseessä on pikemminkin kehitys- ja selviytymistarina ja varoittava esimerkki.

Helsinkiläissyntyisen Salon tausta käydään läpi tiiviisti — hän oli jo lapsena halunnut rosvoksi ja kaupitteli huumeita yhdeksäsluokkalaisena. Aikuisena hän kävi töissä mutta töiden jälkeen harrasti laittomuuksia.

Kirja valottaa alamaailmaa, joka vankiloissa muodostaa erikoisen yhteisön ja Venäjällä vielä omanlaisensa. Esimerkiksi vankileirillä vartijat vahtivat lähinnä pakoreittejä ja yleistä kuria, ja vangit pitivät keskenään järjestystä. Sääntöjä kierrettiin ja vartijoita huijattiin.

Salo oppi sen verran venäjää ja vankislangia, että alkoi pärjätä. Tärkeää oli pysyä terveenä.

Karisto kuvaa reportaasin keinoin näkymät, tunnot, tapahtumat, hajut ja maut. Vankileirin meno piirtyy esiin yksityiskohtia myöten. Päähenkilön suorasukaiset repliikit ryydittävät kerrontaa.

Kolmen vuoden kuluttua Salo siirrettiin Suomeen, Sulkavan avovankilaan. Kirjaa tehtäessä hänen jalassaan oli vielä valvontapanta.

Nykyään hän asuu uudella paikkakunnalla ja käy työssä, muttei ole varma onnistuuko pysymään irti rötöksistä. Hän pitää yhteyttä entisiin vankitovereihinsa Venäjällä, mutta pääsee maahan vasta vuonna 2027.

Leena Härkönen

Hyvää: Verevää kerrontaa, todellisuus näkyy ja tuntuu.

Huonoa: Reportaasikirjan olisi täydentänyt kartta Salon reitistä.

Erityistä: Päähenkilön omat loppusanat.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet