Kirja-arvio: Ville Ropponen ja Ville-Juhani Sutinen ovat tehneet melkoisen kiertomatkan Gulagiin, vankileirien saaristoon

Ville Ropponen & Ville-Juhani Sutinen: Luiden tie, Gulagin jäljillä. 399 s. LIKE 2019.

Into

Kirja-arvio: Ville Ropponen ja Ville-Juhani Sutinen ovat tehneet melkoisen kiertomatkan Gulagiin, vankileirien saaristoon

Harvoinpa saa luettavakseen tällaista matkakirjaa!

Kouliintuneet Venäjän-reissaajat Ville Ropponen (s. 1977) ja Ville-Juhani Sutinen (s. 1980) ovat kolunneet teosta varten läpi koko neuvostoaikaisen vankileirien saariston, myös Gulagiksi kutsutut rangaistus- ja työvankileirien alueet. Matkaa kertyy Karjalan kunnailta kaukaiseen Siperiaan tuhansia kilometrejä, kohdepaikkoja on sadoittain.

Gulag oli kuin lihamylly, joka jauhoi kansalaisia ravinnokseen.

Ropponen on kirjailija-toimittaja, Sutinen kirjailija ja kääntäjä. Näillä eväin teksti lentää ja Lada kulkee. Matka on vaiherikas retki myös nykyiselle Venäjälle, sen syrjäseuduille ja niiden elämään. Teksti on tiukan asiallista eivätkä tekijät herkuttele kauheuksilla, vaan objektiivisesti dokumentoivat kokemansa. Taustatyöt on tehty huolella ja kirjallisuus luettu läpikotaisin.

Kaksikko tapaa retkillään kosolti venäläistä väkeä: taksikuskeja, tutkijoita, historian harrastajia, vankien jälkeläisiä. Näiden kautta kirja saa uuden inhimillisen otteen.

Gulagin historian ja käytäntöjen läpikäynnissä ei sitten mitään inhimillistä olekaan. Neuvostojärjestelmä riehaantui viimeistään 1930-luvulla rakentamaan isot määrät vankileirejä, joiden päätehtävänä oli pakottaa vangitut kohtuuttomiin rakennusurakoihin tai kaivostöihin.

Stalin oli lakeijoineen mestari keksimään yltiöpäisiä kohteita ja työvoimaa saatiin, kun kadulta lähes summan mutikassa napattiin väkeä tuomioistuimen eteen. Ja häkki heilahti — syynä vakoilu, tihutyöt tai tuomitseminen kansan viholliseksi. Ihmisen oikeusturva oli täysin hukassa.

Miljoonat joutuivat leireille, useat kuolivat siellä ruoan puutteeseen ja kylmyyteen. Gulag oli kuin lihamylly, joka jauhoi kansalaisia ravinnokseen.

Suomalaiset Neuvostoliittoon siirtyneet joutuivat vainon kohteeksi, samoin monet muut vähemmistökansat. Syyte voitiin nostaa ihan mistä vain, armoa ei tunnettu.

Kirjan antama tietomäärä on valtava ja se on vaatinut myös huolellisen tilastoihin perehtymisen. Se vasta onkin järkyttävää luettavaa.

Vaikka kirjan aihe onkin varsin karmea ja tavallaan uskomaton, pystyy tekijäkaksikko rakentamaan kerrontaansa syvää inhimillisyyttä, ihmisarvon kunnioitusta. Intellektuelleina heidän ironian piiskansa sivaltaa rivakasti, sitä on nautinto lukea. Kirja on vaikuttava lukukokemus, taidolla laadittu.

Ihmettelen, jos tämä teos ei saa syksyllä tiedonjulkistamispalkintoa.

SEPPO PAAJANEN

Hyvää: Rankka aihe, mutta koskettava ja onnistunut toteutus.

Kehitettävää: Mukana joitakin valokuvia, mutta niitä olisi saanut olla kosolti enemmän kerrontaa rikastamassa.

Erityistä: Pietarin lähellä sijaitseva Levašovon muistohautausmaa on helppo löytää ja ehdottomasti käymisen arvoinen — paljon suomalaisia hautoja.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut