Galleria Pihaton näyttely esittelee rankkoja muistoja ja Karjalan mummoja, Täky nostaa ihmisen esiin tekstiilitöissä lokakuussa

Lokakuu tuo Lappeenrantaan uusia näyttelyjä Galleria Pihattoon ja Täky galleriaan. Pihaton näyttelyn avajaisia vietetään tiistai-iltana turvavälit huomioiden.

Taru Hokkanen

Joel SIevers oli taidekeskus Salmelan residenssitaitelijana Mäntyharjulla vuosina 2018–2019. Hänen töitään oli esillä Salmelan näyttelyssä kesällä 2019.
Joel SIevers oli taidekeskus Salmelan residenssitaitelijana Mäntyharjulla vuosina 2018–2019. Hänen töitään oli esillä Salmelan näyttelyssä kesällä 2019.

Kuvataiteilija Joel Sieversin Twisted on Galleria Pihaton lokakuun näyttely.

Sievers lainaa töihinsä sommitelmia taidehistoriasta ja yhdistelee aiheita vapaasti. Työt ovat värikkäitä, mutta Sievers peilaa teoksissaan kokemuksia, joiden käsittely ei ole aina ollut luvallista.

Perinteisemmistä asetelmistaan tunnettu Sievers laajentaa Pihaton näyttelyssä skaalaansa ja työstää kuviksi mieleen tulvineita muistoja, pelkoja, toiveita ja fantasioita.

– Töissä on rankkoja teemoja, mutta mielestäni niistä paistaa kuitenkin vahvasti valo ja elämänmyönteisyys, värikkyys ja leikkimielisyyskin. Mielen puhdistaminen taiteen avulla on vahvasti läsnä, Sievers kertoo Pihaton näyttelyn tiedotteessa.

Pihaton eteisgallerian puolella nähdään valokuvaaja Maria Mäen näyttely Muamon laulu, joka sisältää valokuvia Vienan Karjalasta.

Vuokkiniemestä otetuissa kuvissa henkii I.K. Inha, jonka kuvamaailmaa Mäen aikeena oli todentaa omissa kuvissaan.

– Keskellä kylmintä kevättalvea koputin useaan oveen. Join monta kupillista teetä. Kuulin tarinoita kylästä ja sen ihmisistä. Epävakaat ajat ovat takoneet naisista vankkoja tukipilareita, joihin nojata, Mäki toteaa tiedotteessa.

Mäki vieraili ensi kerran Vuokkiniemessä vuonna 2017. Seuraavien kahden vuoden aikana hän vieraili kylässä monesti ja kuvasi oman lukunsa vienankarjalaiseen kuvastoon.

Linnoituksen kärjessä sijaitsevan galleria Täkyn lokakuun taiteilija on kuvataiteilija Sanni Weckman. Hänen tekstiiliteoksensa ovat esillä perjantaista 2.10. lähtien.

Sanni Weckman kuvaa tekstiilitöissään ihmisiä, jotka ovat yhtä aikaa läheisiä ja kaukaisia. Ihmisen kuvaa Weckman piirtää matonkuteilla ja puretuilla villalangoilla, jotka muuttuvat väreiksi, varjoiksi ja pinnoiksi.

Joel Sievers: Twisted ja Maria Mäki: Muamon laulu Lappeenrannassa galleria Pihatossa 30.9. – 23.10. Avajaiset tiistaina 29.9. liukuvasti turvavälit huomioiden kello 17–19.

Sanni Weckmanin tekstiiliteokset Täky galleriassa 2.10. –2.11. Avajaiset torstaina 1.10. kello 18.

Luetuimmat