Elokuva-arvio: Happy End on ahdistava perhedraama

Happy End (Ranska/Itävalta/Saksa, 2017) Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Haneke. Rooleissa: Isabelle Huppert, Jean-Louis Trintignant, Mathieu Kassovitz, Fantine Harduin, Toby Jones. Kesto: 107 min. K-

Les Films du Losange

Elokuva-arvio: Happy End on ahdistava perhedraama

Jos on seurannut Michael Haneken uraa, voisi olla helppo uskoa, että hänen uusin elokuvansa, Happy End on nimetty jonkinlaisena sairaana vitsinä.
Varoitusmerkin tavoin mieleen putkahtaa ohjaajan Funny Games -elokuva, joka oli kaikkea, muuta kuin hauskaa ja leikkisää.

Eivät ohjaajan teokset kuitenkaan kauttaaltaan ahdistusta ja piinaa ole. Vuoden 2012 parhaan vieraskielisen elokuvan Oscarin voittanut Rakkaus oli herkkä ja rehellinen ihmiskuvaus.

Happy Endin runko on halveksuvaa satiiria. Porvariperheen banaali saaga kuvataan provokatiivisesti. On hyvin luotaantyöntävää seurata ihmisiä, jotka ovat niin täydellisesti sisäänpäinkääntyneitä.

Haneke ottaa kerrontaan mukaan modernin teknologian ja kuvaa, kuinka sosiaalinen media ja älylaitteet ovat vaikuttaneet kanssakäymiseen. Raaka ja ruma avautuminen onkin yhtäkkiä saniteettista. Haneken kuvaa hahmojaan tyhjinä design-astioina.

Tarina seuraa Laurentin mahtisukua Calaisissa, Pohjois-Ranskassa. Suvun jäsenten elämään kuuluu tahroja, joita koitetaan desinfioida pitämällä yllä puhtoista, porvarillista julkisivua. Jokainen perheen jäsen on omalla tavallaan hajalla.
Taustalla on koko Eurooppaan vaikuttava pakolaiskriisi, mutta nämä huolet eivät Laurentin perhettä liikuta.

Huippunäyttelijät, kuten Isabelle Huppert, Mathieu Kassovitz ja Toby Jones saavat katsojat intiimin lähelle hahmoja. Mutta heissä ei ole mitään, minkä kanssa haluaisi olla kosketuksissa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet