Kirja-arvio: Antti Tuomaisen uusin on poukkoileva veijarijännäri — Tarinan vauhdikkaassa kohelluksessa on myös haittapuolensa

Antti Tuomainen: Pikku Siperia. Like 2018. 296 s.

Like

Antti Tuomaisen Pikku Siperia jatkaa parin vuoden takaisen Mies joka kuoli -trillerin aloittamalla, sysimustaa huumoria ja äkkivääriä juonenkäänteitä yhdistelevällä reseptillä. Tällä kerralla tapahtumat nytkäyttää liikkeelle Itä-Suomen syrjäkylälle putoava meteoriitti.

Nelikiloinen kivenkappale on harvinainen ja hurjan arvokas, joten selvää on, että mötikkä kiinnostaa useampaakin äkkirikastumisesta tai muuten vaan paremmasta elämästä haaveilevaa. Meteoriittia paikallisessa sotamuseossa vapaaehtoisena vahtiva kylän pappi, Joel Huhta, joutuukin pudokkaan vuoksi melkoiseen pyöritykseen.

Vinksahtanutta huumoria taittaa tehokkaasti tarinan alakuloinen pohjavire.

Uskottavuutta papin napakoihin otteisiin meteoriitin turvaamiseksi tuo miehen tausta. Huhta ei nimittäin ole kuka tahansa maaseutuseurakuntia kierrellyt teologi, vaan Afganistanin kokemusten koulima, lähitaistelukoulutuksen saanut toimija.

Tuomainen on annostellut tarinaan reilulla kädellä sekä suoraviivaista toimintaa että synkänhauskaa tilannekomiikkaa ja makaabereja sattumuksia. Edellisen, Palm Beach Finland — jännärin farssitasolle asti ei silti heittäydytä.

Vinksahtanutta huumoria taittaa tehokkaasti tarinan alakuloinen pohjavire. Tammikuun hyytävissä pakkasissa kärvistelevät hahmot pettävät ja tulevat petytyiksi, ja joutuvat tuon tuosta miettimään, mistä löytää elämälle suunta ja mieli.

Tuomaisen vauhdissa aika ei tule pitkäksi, mutta kohelluksessa on myös haittapuolensa. Mysteerin johdonmukaista rakentamista tai eleganttia juonenkuljetusta enemmän kirjoittaja panostaa toiminnan kuvaamiseen, mikä tekee kokonaisuudesta hiukan poukkoilevan.

Nautittavaa on silti kirkas ja tiivis kieli. Tuomainen pudottelee sanoja täsmällisesti ja paikoin jopa säästeliäästi. Rehevän mielikuvan herättämiseen ei taitava tekijä tarvitse välttämättä kuin yhden ainoan sanan.

Marjo Jääskä

Hyvää: Monet pähkähullut yksityiskohdat.

Kehitettävää: Papin henkilökohtainen kiirastuli, josta ei voi tässä paljastaa sen enempää, ratkeaa hiukan liian säyseästi.

Erityistä: Tuomaisen Mies joka kuoli – ja Synkkä niin kuin sydämeni – romaaneista on molemmista tekeillä elokuva.