Lappeenrantalainen Sarof muokkaa mielentiloja metallimusiikiksi — Bändin tuotanto rakentuu pitkälle perinteelle, ja sen jäsenet halusivat esikoislevystä käteensä jotain kosketeltavaa

Lappeenrantalainen Sarof sovittaa jäsentensä fanitukset melodiseksi death metalliksi. Uutuusalbumi on työnäyte toivotuille keikoille.

Kai Skyttä

Tommi Oksanen (oik.) innostui pienenä Guitar Hero -pelistä, sai vanhemmiltaan pelin sijasta oikean kitaran ja alkoi soittaa vähän yli 10-vuotiaana samoin kuin Simo Koivistoinen. Anssi Savolainen (vas.) kuunteli musiikkiopistossa olevien kavereidensa rummuttelua ja innostui hankkimaan ensimmäisestä kesätyötilistään oman rumpusetin 15-vuotiaana.
Tommi Oksanen (oik.) innostui pienenä Guitar Hero -pelistä, sai vanhemmiltaan pelin sijasta oikean kitaran ja alkoi soittaa vähän yli 10-vuotiaana samoin kuin Simo Koivistoinen. Anssi Savolainen (vas.) kuunteli musiikkiopistossa olevien kavereidensa rummuttelua ja innostui hankkimaan ensimmäisestä kesätyötilistään oman rumpusetin 15-vuotiaana.

Miksi metallin louhinta kiinnostaa? Vastauksia lienee saman verran kuin eteläkarjalaisissa metallibändeissä on soittajia ja bändeillä kuulijoita, mutta lappeenrantalaisen Sarofin jäsenten näkemykset kiteyttävät juonikulun.

— Iskä kuunteli aina raskasta rokkia. Kävin jo pienenä läpi diot, maidenit sekä purplet ja vein sitten omaa harrastusta raskaampaan suuntaan, kitaristi Tommi Oksanen kertoo.

— Porukat kuuntelivat arjakorisevia ja eagleseitä. Se kiintiö tuli täyteen, joten halusin jotain aivan muuta, kun kaverit ja niiden isoveljet kuuntelivat nightwishejä ja stratovariuksia, rumpali Anssi Savolainen sanoo.

Perinnön jatkaminen ja kavereiden vaikutus.

Kumpikin on toimiva perustelu mihin tahansa asiaan, joten miksei yhtä hyvin melodisen death metallin soittamiseen, mitä kolme vuotta sitten perustettu Sarof tekee.

Ilman pohjia homma olisi tiluttelua treenikämpällä.

Sarof on vuoden 2016 lopulla pystyyn pantu, nykyisellään viiden lappeenrantalaismiehen muodostama metallimusiikkibändi. Jokaisella on aiempaa yhtyetaustaa, ja perusta on valettu eteläkarjalaisen metallin pyhälle kolmiyhteydelle: alkuperäiset kotipaikat ovat Lappeenrannan ohella Joutseno ja Lemi.

Varhaisimmat vaikutteet tulevat kauempaa.

— Tuossa on yksi. Klassikko, mutta aika kova, Oksanen ja Savolainen sanovat yhdessä.

He osoittavat laulaja Simo Koivistoisen paitaa: Pantera. Teksasissa vuonna 1981 perustettu yhtye on 1990-luvun merkittävimpiä post thrash/groove metal -bändejä, joka imi omat vaikutteensa thrash metallista.

Vaikuttajat ovat aina joukossamme, ja Sarofissa on kyse niiden suodattamisesta.

— Jokaisella on omia, myös metalligenren ulkopuolisia suosikkeja, mikä tuo monipuolisuutta ja -ulotteisuutta sovituksiin sekä ulosantiin, miehet määrittelevät.

Sovituksille on ollut vuoden aikana tarvetta, sillä Sarofin ensimmäinen pitkäsoitto ilmestyi 29. marraskuuta. Bändi on metalliyhtyeiden tavoin biisien suhteen omavarainen, ja taiteellinen vaikutelma on toistaiseksi luotu näin: kitaristi Oskari Impolalla on biisien runko, intro ja kertosäe, joihin bändi yhdessä kehittelee johtomelodian ja ymppää mahdolliset riffit. Savolainen tai Impola tekee tekstit, jonka jälkeen mietitään laulusovituksia.

— Ilman pohjia homma olisi tiluttelua treenikämpällä.

Löydetty luova prosessi tuotti ennen debyyttialbumia EP:n, joka löytyy uutuuslevyn ohella yhä suoratoistopalveluista. Digitaalisen julkaisun rinnalla debyyttilevystä on julkaistu myös CD.

— Se on esine, jota voi pitää kädessä. Muisto.

Muistoesineen historiallinen viitekehys konkretisoituu henkilökohtaisessa ainutkertaisuudessa. Aiemmasta bänditaustasta huolimatta Force of Will -albumi merkitsee jokaiselle Sarofin jäsenelle esikoislevyä.

Nimikappaleen ohella biisinimiä ovat sellaiset kuin Devour ja Adversary, vapaasti suomennettuna ahminta ja vastustaja. Savolainen kirjoittaa englanniksi, koska pitää kielestä ja koska se on soljuvampaa.

— On mukava ajatella, että mahdollinen maailmallinen kuuntelija ymmärtää, mitä siellä huudetaan.

Laulaja Koivistoinen nyökyttelee vieressä. Esimerkiksi nostetuissa biisinimissä havainnollistuu tekstien sisältö, tausta ja tunnemaailma.

— Debyyttilevyn biisit kertovat erilaisista mielentiloista. Kantavana teemana on levyn nimi, Savolainen kertoo.

Nimi bändille kumpuaa rumpalin alitajunnan syövereistä.

— Kun Sarof tuli jostain mieleen, googlasin löytyykö samannimisiä bändejä. Löytyi muun muassa eteläafrikkalainen artisti, jonka etu- tai sukunimi on Sarof.

Sanna Impola

Sarof harjoitteli aiemmin Lappeenrannan Monarilla, mutta kokoontuu nykyisin vähintään kerran viikossa vähän syrjäisemmälle treenikämpälle. Bändissä soittavat rumpali Anssi Savolainen, kitaristi Tommi Oksanen, laulaja Simo Koivistoinen, laulaja-kitaristi Oskari Impola ja basisti Joni Immonen.
Sarof harjoitteli aiemmin Lappeenrannan Monarilla, mutta kokoontuu nykyisin vähintään kerran viikossa vähän syrjäisemmälle treenikämpälle. Bändissä soittavat rumpali Anssi Savolainen, kitaristi Tommi Oksanen, laulaja Simo Koivistoinen, laulaja-kitaristi Oskari Impola ja basisti Joni Immonen.

Yhteissoiton tavoite kiteytyy yhtyeen esikoisalbumin nimessä.

— Tahto mennä eteenpäin, soittaa omaa musiikkia muille ja tehdä sitä lisää mahdollisimman paljon.

Bändin jäsenten kuuntelulistoilla voi olla kaikenlaista musiikkia, mutta kun omat soittimet kytkee vahvistimeen, veri vetää suuntaan, jonne vietäisiin mieluusti muitakin.

— Metallista saa eniten kicksejä.

Maakunta on kyllästetty metallibändeillä, keikkapaikoista ja keikoista on kova kilpailu, mutta omaa, muita varten tehtyä materiaalia pitäisi päästä soittamaan ennen kuin pöytälaatikosta kaivetaan uudet aiheet seuraaviksi biiseiksi.

Tallenne tavallisesti jeesaa siinä.

— On mitä näyttää.

Sarofin jäsenet ovat ali ja yli 30-vuotiaita päivätyössä käyviä miehiä. Työ ei ole häirinnyt soittoharrastusta, mutta muutos ammatin toimenkuvassa on elävä toive.

— Musiikki päivätyönä voi olla harvinaista herkkua, mutta se on aina ollut meillä kaikilla haaveena, koska elämme ja hengitämme musiikkia.

Sen toteutuminen toisi lisää niitä konkreettisia muistoja.

Sarof

Melodista death metallia soittava vuonna 2016 perustettu lappeenrantalainen yhtye.

Nykyinen kokoonpano: Simo Koivistoinen (laulu), Oskari Impola (kitara ja laulu), Tommi Oksanen (kitara), Joni Immonen (basso) ja Anssi Savolainen (rummut).

Julkaissut EP:n Mark of Us kesäkuussa 2018 ja LP:n Force of Will marraskuussa 2019.