Teatteriarvio: Vahva tulkinta klassikosta, jossa ihmissuhdesolmut ajavat ihmiset hulluuteen

Mika Haaranen

Nuoren Ninan (Vilma Putro) suhde kirjailija Boris Trigoriniin (Jussi Johnsson) alkaa kihelmöivällä rakastumisella.

Usva nousee. Järvellä lipuu vene. Siinä istuvat mies ja nainen. Mies rakastaa naista, nainen rakastaa toista.

Lokki alkaa melankolisen kauniilla näyttämökuvalla, ja kohtaus kertoo samalla paljon siitä, mitä tuleman pitää. Tässä näytelmässä tunteet ovat keskiössä. Epäonninen rakkaus ja ahdistavat ihmissuhteet riivaavat keskeisiä päähenkilöitä hulluuteen saakka.

Näyttämökuva synkistyy tarinan edetessä. Aurinkoisilta kukkapelloilta siirrytään raivoavan meren äärelle.

Tsehov kirjoitti Lokin yli 120 vuotta sitten. Ihmiset kipuilevat yhä samalla tavalla. Mustasukkaisuus ja pettymys johtivat tragedioihin silloin ja johtavat yhä. Masennuksesta ja mielenterveysongelmista puhutaan nykypäivän vitsauksina, mutta on niistä kärsitty aina.

Onnettomasti rakastunut ja oman elämänsä surkeutta surupuvullaan korostava Masha (Aija Pahkala) ottaa tuikun murheeseen.

Siinä on nykykatsojalle samaistumispintaa.

Lokki tarjoaa vahvan tekstin ja väkevän tulkinnan

Mikäli odottaa teatterilta kevyttä viihdykettä, Lokki ei sitä tarjoa. Sen sijaan Lokki tarjoaa vahvan tekstin ja siitä väkevän tulkinnan.

Samuli Punkka tekee upean roolin Kostjana, joka tuhoutuu ehdottomuudessaan. Hän haluaa Ninan, eikä vilkaisekaan muita. Hän haluaa kirjoittaa kuten kirjoittaa, eikä harkitsekaan muuta. Hän janoaa rakkautta äidiltään, jolta ei sitä saa. Sanna Kemppainen liihottelee loistavissa asuissaan äitinä, näyttelijätär Irina Arkadinana, ja herättää henkiin tuon Tsehovin luoman itsekeskeisen ja manipuloivan diivan.

Vilma Putron esittämä Nina muuttuu näytelmän aikana aurinkoisesta ja suloisesta nuoresta tytöstä elämäänsä pettyneeksi naiseksi, joka olisi kovasti terapian tarpeessa. Kutkuttavan ihana rakkaus kirjailija Boris Trigoriniin (Jussi Johnsson) muuttuu tuhoavaksi pakkomielteeksi, ja unelma näyttelijätähteydestä lätsähtää rooleihin syrjäisessä maalaisteatterissa.

Taiteilijat kipuilevat luomisentuskissaan

Taiteilijakipuilu on yksi Tshehovin teema. Kirjailijanuransa alkutaipaleella oleva Kostja kärsii siitä, ettei maailma ole valmis hänen taiteelleen. Sukupolvet ovat törmäyskurssilla. Erityisen satuttavaa on, että äiti, juhlittu näyttelijätär, dissaa totaalisesti poikansa taiteelliset pyrkimykset.

Suosittu kirjailija Boris Trigorin ei ole hänkään tyytyväinen työhönsä, ja tuskailee, kun ei mahda mitään kirjoittamisen vimmalleen.

Taiteilijahahmojen monologit tuntuvat hivenen pitkiltä, niiden aikana ajatus alkaa harhailla.

Näyttämö pyörii, kuten sekavat ajatukset

Ohjaaja Marjo-Riikka Mäkelä luottaa klassikkotekstiin ja sen komeaan ulospanoon.

Erityisen vaikuttava on unenomainen kohtaus, jossa mennään Kostjan pään sisään. Näyttämö pyörii, ja näemme Kostjan ajatukset, jotka pyörivät omaa synkkää kehäänsä.

Lokki kulkee symbolina läpi näytelmän. Kuten Nina toteaa, joku ampuu huvikseen lokin, toinen särkee huvikseen nuoren tytön sydämen.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat