Sävyjä tulviva kotimainen taiteilijakuvaus, kanadalainen kaverielokuva ja kaksi vanhan kertausta — Etelä-Saimaan kriitikko antoi ensi-iltaelokuville kymmenen tähteä, joista Suomi-filmi kahmi ison osan

Andres Teiss

Einar Reuterin (Johannes Holopainen) ja Helene Schjerfbeckin (Laura Birn) yhteys syntyy taiteen kautta, mutta syvenee tunteiden myötä.
Einar Reuterin (Johannes Holopainen) ja Helene Schjerfbeckin (Laura Birn) yhteys syntyy taiteen kautta, mutta syvenee tunteiden myötä.

Suomalaisen maalarisuuruuden sielunelämästä

Helene (Suomi, 2020).

Ohjaus: Antti J. Jokinen.

Rooleissa: Laura Birn, Johannes Holopainen, Krista Kosonen, Pirkko Saisio, Eero Aho, Jarkko Lahti.

Kesto 122 minuuttia.

K7.

Helene Schjerfbeck (Laura Birn) kuvittelee jo taiteilijan uransa olevan ohi. Hän on palannut Hyvinkäälle asumaan äitinsä Olgan (Pirkko Saisio) luokse. Maalaaminen ei ole kuitenkaan jäänyt, ja töitä syntyy, vaikkei niitä kukaan olekaan näkemässä.

Uusi vaihe elämässä alkaa, kun kiinnostus Schjerfbeckin töitä kohtaan kasvaa ja taidemaalarin elämään astelee taiteen harrastaja Einar Reuter (Johannes Holopainen). Taiteen kautta löytyy yhteys, joka syvenee.

Antti J. Jokisen elämänkertaelokuva ottaa vähän tunnettuja kertomuksia Helene Schjerfbeckin elämästä ja rakentaa niiden ympärille mahdolliselta tuntuvan kertomuksen. Luotettavin lähde tuntuu olevan Reuterin kirjoittama elämänkerta. Rakkaustarinan synty on mahdollisesti vain puhdasta spekulaatiota, mutta se toimii erinomaisesti.

Laura Birn tekee upean roolisuorituksen monitahoisena taiteilijana. Vuorovaikutukset äidin ja uuden muusan kanssa paljastavat hänestä eri ulottuvuuksia. Näiden ihmissuhteiden varaan elokuva kasvattaa tunteelliset panoksensa, jotka tukevasti kannattelevat muuten melko kaavamaista elämänkertaa.

Birn onnistuu esittämään taidemaalaria hyvin uskottavasti. Kuvissa nähdään paljon taidemaalaria työssään. Käden liikkeet kankaalla ja värejä tutkaileva katse ovat autenttisia. Kyse ei ole teatraalisesta sudin heiluttelusta tai inspiroivista ahaa-elämyksistä. Birniä on ollut konsultoimassa taidemaalari Anna Retulainen, joka on saanut iskostettua näyttelijään taidemaalarin habituksen.

Schjerfbeckin taide esiintyy elokuvassa myös toisenlaisella tavalla.

Suomen visuaalisesti tasokkaimpia elokuvia todennäköisesti tekevä Jokinen on yhdessä kuvaaja Rauno Ronkaisen kanssa miettinyt elokuvan ilmeen hyvin tarkkaan. Kuvissa nähtävä väripaletti on sama, mitä Schjerfbeck käytti maalauksissaan. Näin katsoja yhdistää maalaukset ja hahmojen hallitseman tilan yhdeksi ja samaksi.

Maalausten herättämistä henkiin tukee myös moitteeton ajankuvan luonti lavastusta, puvustusta ja tarpeistoa myöten.

NELJÄ TÄHTEÄ

Hyvää: Birn. Tekninen toteutus. Ajankuva.

Huonoa: Muodoltaan hyvin perinteinen henkilökuva.

Erityistä: Tekijätiimi tutki Helene Schjerfbeckin maalaustekniikkaa Ateneumin restauroijien avustuksella.

Jay Maidment

Tohtori Dolittle (Robert Downey Jr.) ja Tomy Stubbins (Harry Collett) lähtevät seikkailulle eläinkavereidensa kanssa.
Tohtori Dolittle (Robert Downey Jr.) ja Tomy Stubbins (Harry Collett) lähtevät seikkailulle eläinkavereidensa kanssa.

Outolintu ja pälättävät eläimet

Eläintohtori Dolittle (Yhdysvallat, 2020).

Ohjaus: Stephen Gaghan.

Rooleissa: Robert Downey Jr., Antonio Banderas, Michael Sheen, Jim Broadbent, Jessie Buckley, John Cena, Marion Cotillard.

Suomenkielisissä äänirooleissa: Carl-Kristian Rundman, Antti Lang, Minttu Mustakallio, André Wickström, Jaakko Ohtonen, Minna Kivelä, Joonas Nordman.

Kesto 102 minuuttia.

K7.

Eläintohtori Dolittle on Hugh Loftingin 1920-luvulla luoma lasten kirjallisuuden hahmo. Tohtorin erikoisuuksiin kuuluu eläimille puhuminen. Ihmiset eivät ole laisinkaan yhtä lähellä tohtorin sydäntä.

Vaimonsa kuoleman jälkeen Dolittle (Robert Downey Jr.) on erakoitunut kartanoonsa. Kun sairastunut kuningatar Victoria (Jessie Buckley) kutsuu, tohtorilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin nostaa laivan purjeet ja seilata seikkailulle. Määränpäänä on mysteerinen, vaaroja pursuava saari. Onneksi kirjava eläinkatras ja nuori Dolittlea ihaileva Tomy Stubbins (Harry Collett) ovat tukena.

Siinä missä aiemmat Rex Harrisonin ja Eddie Murphyn tähdittämät Dolittle-filmatisoinnit ovat olleet musikaaleja tai komedioita mukailee uusin vauhdikkaampaa seikkailuelokuvan mallia.

Mitään aidosti uutta ei ole tarjolla. Lähestymistapa muistuttaa monia muita nuorille suunnattuja seikkailuelokuvia. Edes joukko höpöttäviä eläimiä ei tuo tarvittavaa piristystä erottaakseen Eläintohtori Dolittlen massasta.

Tekninen toteutus on pätevää, ja juoni kulkee mainiosti. Missään vaiheessa elokuva ei muutu laiskaksi tai toista liian usein samoja tanssiaskeleita.

Aina karismaattinen Robert Downey Jr. on omaksunut jonkinlaisen walesilaisen aksentin. Kyseessä tuntuu olevan selkeä valinta, jonka avulla hän pystyy irtautumaan Iron Manin roolistaan.

Downey tuntuu myös rehentelevän. Hahmolla on paljon spesifisiä piirteitä ja maneereja. Niiden takana on kuitenkin melko ontto ja outo roolisuoritus.

KAKSI TÄHTEÄ

Hyvää: Sujuvaa seikkailua.

Huonoa: Kaikki vetovoima on melko pintapuolista.

Erityistä: RDJ:n ensimmäinen ei-Iron Man rooli sitten vuoden 2014 The Judge -elokuvan.

Sons of Manual

Matthias (Gabriel D'Almeida Freitas) joutuu punnitsemaan omia tunteitaan, kun paras ystävä Max (Xavier Dolan) on muuttamassa maasta.
Matthias (Gabriel D'Almeida Freitas) joutuu punnitsemaan omia tunteitaan, kun paras ystävä Max (Xavier Dolan) on muuttamassa maasta.

Kaverusten salatut tunteet

Matthias & Maxime (Kanada, 2019).

Ohjaus ja käsikirjoitus: Xavier Dolan.

Rooleissa: Gabriel D'Almeida Freitas, Xavier Dolan, Pier-Luc Funk, Samuel Gauthier, Antoine Pilon, Anne Dorval, Adib Alkhalidey.

Kesto 120 minuuttia.

K12.

Kanadan uudeksi elokuvaneroksi povattu Xavier Dolan ei vieläkään pysty täysin lunastamaan hänelle asetettuja odotuksia. Dolan on tehnyt paljon hyvää työtä, muttei mitään aidosti suurenmoista. Ehkä on aika myöntää, että Dolan on ihan hyvä elokuvantekijä, muttei mikään mestari.

Itseluottamusta ohjaajalla on ehkä liikaakin. Uusin, Matthias & Maxime, hehkuu rohkeutta, sydäntä ja tyylitajua. Silti se ei ihan aina pidä otteessaan ja ajoittain jopa onnistuu työntämään ulos elokuvakokemuksesta.

Dolan tuntuu pidättelevän usein räiskähtelevää energiaansa, muttei aivan tiedä, mihin suunnata intoaan. Siksi tyyniksi tarkoitetuissakin hetkissä on häiritsevää levottomuutta.

Jos ohjaaja tuntuu haluavan kiirehtiä tarinansa kanssa johonkin, voi katsoja nopeasti toivoa elokuvan päättyvän.

Onneksi Gabriel D'Almeida Freitas Matthiaksena ja ohjaaja itse Maxina onnistuvat puhaltamaan hahmoihinsa aidolta tuntuvaa elämää. Kaksikko luo syvän ystävyyden kuvauksen. Ystävyyden pohjalla on kuitenkin paljon suurempia tunteita, joiden esille tuomiseen suurin osa elokuvasta käytetään.

Max on lähdössä pois maasta. Idea erkaantumisesta herättää Matthiaksessa horroksessa uinuneita tunteita. Koko elämä joudutaan prosessoimaan uusiksi.

KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Roolisuoritukset.

Huonoa: Levoton kerrontatyyli.

Erityistä: Ohjaaja Dolan on nähty pikkurooleissa muun muassa Se: Toinen luku ja Bad Times at the El Royale -elokuvissa.

Kyle Bono Kaplan

Martin Lawrence ja Will Smith palaavat toimintaelokuvasarjaan, joka sai alkunsa 25 vuotta sitten.
Martin Lawrence ja Will Smith palaavat toimintaelokuvasarjaan, joka sai alkunsa 25 vuotta sitten.

Pahojen poikien ikäkriisi

Bad Boys For Life (Yhdysvallat/Meksiko, 2019).

Ohjaus: Adil El Arbi, Bilall Fallah.

Rooleissa: Will Smith, Martin Lawrence, Vanessa Hudgens, Alexander Ludwig, Charles Melton, Joe Pantoliano.

Kesto 124 minuuttia.

K16.

Bad Boys for Life sisältää kaikki tarvittavat ainekset nautittavaan toimintaelokuvaan, mutta onnistuu haaskaamaan ne kaikki. Lopputulos on kummallinen sekametelisoppa.

Eikä kyseessä ole edes tuhon maestron Michael Bayn sekametelisoppa, joka usein absurdeissa ylilyönneissään saa hymyilemään, vaan puikoissa on belgialaiskaksikko, joka on rakentanut uransa imitoimalla Bayn kaltaisten ohjaajien kuvakieltä. Vuonna 2020 tyyli tuntuu kovin vanhentuneelta.

Etsivä Mike Lowrey (Will Smith) paahtaa entiseen tapaan. Huumediilerit ja rosvot saavat luodeista, ja autot kulkevat yhä tuhatta ja sataa.

Miken pari Marcus Burnett (Martin Lawrence) on saanut tarpeekseen. Turvallinen virkatyö ja kotona chillailu tyydyttävät. Mike liittyy Miamin poliisin erikoisiskuryhmään, jossa kaikki ovat puolet hänen iästään. Mikelle iskee ikäkriisi, mutta sekin unohtuu kun mafiapomon tähtäimet kohdistuvat häneen.

Vanhan parivaljakon on yhdistettävä voimansa vielä kerran.

Luvassa on paljon rytisevää toimintaa. Juoniväline on heppoinen, muttei se niin haittaa. Elokuvan suurin ongelma on Smithin ja Lawrencen välisessä läpässä.

Kaksikon aiemmin luonnollisesti toiminut kemia on muuttunut surkeiden vitsien pomputteluksi. Väkivallalla yritetään myös luoda huumoria.

Kaikki mikä vuoden 1995 Pahat Pojat -elokuvassa toimi on eltaantunut käyttökelvottomaksi.

YKSI TÄHTI

Hyvää: Pari pätevää toimintahetkeä.

Huonoa: Surkeat vitsit ja kulunut kuvakieli.

Erityistä: Ilmestyy 17 vuotta Bad Boys II:n jälkeen. Sama aika on kulunut elokuvassa.