Elokuva-arvio: The Post kertoo tapahtumista Nixonin presidenttikaudella

The Post (Yhdysvallat, 2017). Ohjaus: Steven Spielberg. Käsikirjoitus: Liz Hannah, Josh Singer. Rooleissa: Meryl Streep, Tom Hanks, Tracy Letts, Bob Odenkirk, Sarah Paulson, Bradley Whitford, Alison Brie, Matthew Rhys, Bruce Greenwood. Kesto: 116 min. K-7.

Niko Tavernise

Washington Postin päätoimittaja Ben Bradlee (Tom Hanks) ja omistaja Kay Graham (Meryl Streep) mittailevat toimituksen käytäviä pohdiskellen salaisten papereiden julkaisua.
Washington Postin päätoimittaja Ben Bradlee (Tom Hanks) ja omistaja Kay Graham (Meryl Streep) mittailevat toimituksen käytäviä pohdiskellen salaisten papereiden julkaisua.

Hippivaatteisiin sonnustautunut mies julistaa megafoniin valtion koneistosta ja sodan rattaista. Väkijoukko hurraa hienon Washington D.C.-hotellin edustalla.
Symbolisesti taustalla ilmassa leijailee sanomalehden sivuja — painetun sanan totuus. Samainen voima on saanut ihmismassat liikkeelle. Ilmassa väreilee muutoksen ilmapiiri.

The Post käsittelee Nixonin presidenttikaudella julkisuuteen vuotaneita salaisia asiakirjoja ja niiden julkistamiseen liittyneitä poliittisia ja eettisiä keskusteluja.

Dokumenteista kävi nimittäin hyvin selväksi, että Yhdysvallat oli sotkeutunut Kaakkois-Aasian asioihin sotilaallisesti jo monen presidentin aikana ja pitkittänyt sotaa ilman mitään toivoa voitosta. Tämä johti satoihintuhansiin turhiin kuolemiin.

Washington Post -lehden perheeltään perinyt Kay Graham (Meryl Streep) joutuu tulikokeeseen. Toimitus saa salaiset paperit käsiinsä. Päätoimittaja Ben Bradlee (Tom Hanks) kannustaa tätä toimimaan oikein, vaikka dokumenttien julkaisu voisi johtaa oikeuden eteen ja tuoreeltaan pörssiin listautuneen sanomalehtiyhtiön tuhoon.

Kuten tavallista, Steven Spielberg on ympäröinyt itsensä alojensa huipuilla, joten kaikki on prikulleen kuten pitää.
Joidenkin ”kenraaliensa” kanssa ohjaaja on työskennellyt jo vuosikymmeniä. Näyttelijäjoukkokaan ei ole hullumpi. Aivan pikkuroolitkin on täytetty arvostetuilla luonnenäyttelijöillä ja televisosarjojen tähdillä.

The Post on takuuvarma ja rullaa ajoittain jännityselokuvan kiihkeydellä. Tarjolla on muutamia kylmiä väreitä, kun supervaltaa haastava vaatimattoman näköinen paperinivaska juoksutetaan toimituksen läpi kohti painokoneita, samalla kun taustalla John Williamsin musiikki nousee nousemistaan.

Jos käytössä on Streepin ja Hanksin tähtivoimaa, tottakai niitä haluaa käyttää hyväkseen. Päähahmojen sisäiset tutkailut ovat kuitenkin kerronnan tylsintä antia, vaikka ne onkin tulkittu täydellisesti.
Elokuva toimii hauskasti myös esiosana vuoden 1976 Presidentin miehet -elokuvalle.
| Timo Alho


KOLME TÄHTEÄ

Hyvää: Historiallinen jännitysnäytelmä.
Huonoa: Muuttaa tempoa liian usein.
Erityistä: Vain puhelimessa kuultava Nixonin ääni on oikea. Otteet ovat tämän omista salakuuntelunauhoista.



Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.