"Eilen aamulla lähdimme Seinäjoelta" - Kirsi ja Pasi Aho viettävät viikonlopun Lappeenrannassa poikansa Elmerin uintikisoissa - Samaan aikaan Kisapuistossa kisattiin muodostelmaluistelussa ja Imatralla joukkuevoimistelussa

Kolmet valtakunnalliset urheilukisat Lappeenrannassa ja Imatralla täyttivät kulmakunnan hotellit urheilijoista ja heidän huoltajistaan.

Minna Mänttäri

Kisapuiston seisomakatsomo täyttyi lauantaina aina, kun jaettiin muodostelmaluistelun palkintoja. Yhden aikaan oli vuorossa aikuisten palkitseminen.
Kisapuiston seisomakatsomo täyttyi lauantaina aina, kun jaettiin muodostelmaluistelun palkintoja. Yhden aikaan oli vuorossa aikuisten palkitseminen.

Lappeenrannan uimahallin aulassa käy kuhina. Kahvion pöydät ovat täynnä väkeä, käytävillä kulkee väkeä moneen suuntaan. Perjantaina alkaneet lyhyen radan ikäkausimestaruusuinnit jatkuivat lauantaina.

Seinäjokelaiset Kirsi ja Pasi Aho istuvat kahviossa ja odottavat poikansa, Seinäjoen Uimareita edustavan Elmeri Ahon, 14, uintivuoroa.

— Eilen aamulla lähdimme Seinäjoelta ja illalla oli Elmerin ensimmäinen kilpailu, Pasi Aho kertoo.

Minna Mänttäri

Pasi ja Kirsi Aho, tai ainakin jompi kumpi heistä, on aina matkassa, kun heidän poikansa Elmeri kilpailee.
Pasi ja Kirsi Aho, tai ainakin jompi kumpi heistä, on aina matkassa, kun heidän poikansa Elmeri kilpailee.

Lauantaina uinteja on kaksi ja sunnuntaina vielä yksi, joten majapaikka piti löytää kahdeksi yöksi.

— Olin sen verran myöhään liikkeellä, että tyhjää hotellihuonetta oli vaikea löytää. Tai hintataso ei ollut meitä varten. Rinkiä piti laajentaa keskustan ulkopuolelle.

Eikä sekään olisi ehkä auttanut ilman naapuriseura Vaasan Uimareiden apua. Vaasalaiset olivat varanneet huoneita Gasthaus Patruunasta Joutsenosta yli oman tarpeen.

— Ruokapaikka pitää vielä etsiä, kun en tullut varanneeksi kisan järjestäjiltä ruokaa. Eilen jo kävimme syömässä yhdessä ravintolassa, tänään menemme johonkin toiseen.

Tyhjää hotellihuonetta oli vaikea löytää. — Pasi Aho

Ravintolaa etsiessä tulee samalla tutuksi Lappeenranta, miss Ahot eivät ennen olleet käyneetkään.

— Kisareissuilla myös Elmeri oppii tuntemaan Suomea. Syksyn aikana olemme käyneet Tampereella, Porissa, Oulussa ja Vaasassa, keväällä sama rundi uudestaan.

Minna Mänttäri, Minna Mänttäri

Uimahallin katsomossa oli täyttä ja nuorten uimareiden kannustus vahvaa.
Uimahallin katsomossa oli täyttä ja nuorten uimareiden kannustus vahvaa.

Minna Mänttäri

Kisapuiston parkkipaikalla seisoi busseja useammassa rivissä. Joukkueiden nimet - Dusty Blades, Team Sirius, Primavera, Valley Bay Synchrospirit ja muut - jo kertoivat, että nyt ei pelata jääkiekkoa.
Kisapuiston parkkipaikalla seisoi busseja useammassa rivissä. Joukkueiden nimet - Dusty Blades, Team Sirius, Primavera, Valley Bay Synchrospirit ja muut - jo kertoivat, että nyt ei pelata jääkiekkoa.

Samaan aikaan, kun Elmeri Aho ui 200 metrin sekauintikisaa uimahallissa, verrytteli Rovaniemen Taitoluistelijoiden aikuisten muodostelmaluistelujoukkue Funtastic Ice Stars omaa kisanumeroaan varten.

Verryttely olikin tarpeen, sillä perjantai oli naisilla kulunut bussissa istuen, ja sunnuntaina oli edessä uusi koko päivän matka.

— Ehdimme illallakin lenkille heti hotellille tulon jälkeen, naiset kertovat.

Rovaniemeläiset — naisten joukkue ja juniorijoukkue — majoittuivat Imatran Kylpylässä. Siellä oli monta muutakin luistelujoukkuetta, ja myös voimistelijoita, jotka ottivat osaa joukkuevoimistelun mestaruuskilpailuihin Imatran urheilutalolla.

Minna Mänttäri

Rovaniemen Taitoluistelijoiden Funtastic Ice Hearts -joukkue nauttii kilpailemisesta ja kilpailutunnelmasta. Kuudes sija kisassa kelpasi.
Rovaniemen Taitoluistelijoiden Funtastic Ice Hearts -joukkue nauttii kilpailemisesta ja kilpailutunnelmasta. Kuudes sija kisassa kelpasi.

Rovaniemen naisten pitkä matka ei ollut turha; palkintojen jaossa he tuulettivat villisti kuudetta sijaansa.

— Sama sijoitus kuin mihin ylsimme vuosi sitten.

Sarjassa kilpaili 12 joukkuetta, ja sarjan kaksi miesjoukkuetta jäivät molemmat lohkokilpailussa rovaniemeläisten taakse. Rovaniemellä ei miesjoukkuetta olekaan.

— Eikä toivottavasti tulekaan. Se voisi vaarantaa meidän harrastuksemme, naiset nauravat.

Minna Mänttäri

Järjestävän seuran Saimaan Muodostelmaluistelijoiden Chrystal Illusions -joukkue ihastutti ohjelmallaan ja esiintymisellään.
Järjestävän seuran Saimaan Muodostelmaluistelijoiden Chrystal Illusions -joukkue ihastutti ohjelmallaan ja esiintymisellään.

Lappeenrannan ja Imatran hotelleille viikonloppu on ollut hyvä. Gasthaus Patruunasta Joutsenosta kerrotaan, että uintijoukkueet varasivat huoneet käyttöön jo kolme kuukautta sitten. Näin vilkasta on kuitenkin aika harvoin.

Hotelli Lappeessa oli lauantaina vain muutama huone vapaana.

— Urheiluväkeä on meillä nyt paljon, Anne Lohi kertoo.

Luetuimmat