Visa Tuovisen yritykselle vajaat 27 000 euroa maaseudun yritystukea kahvipaahtimon käynnistämiseen — Etelä-Karjalan eri hankkeille yhteensä yli miljoona euroa rahoitusta

Kaiken kaikkiaan Kaakkois-Suomen ely-keskus myönsi lähes 5,8 miljoonaa euroa maaseutuohjelman rahoitusta loppuvuodesta 2019.

Kai Skyttä

Visa Tuovisen Makea Coffee saa investointitukea kahvipaahtimon käynnistämiseen. Arkistokuva.
Visa Tuovisen Makea Coffee saa investointitukea kahvipaahtimon käynnistämiseen. Arkistokuva.

Lappeenrantalaisen Visa Tuovisen yritys Makea Coffee on saanut investointitukea kahvipaahtimon käynnistämiseen. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ely) hallinnoimaa yritys- ja hanketukea myönnettiin 26 857 euroa Euroopan maaseuturahastosta.

Samalla kaksi savitaipalelaista yritystä sai yritysrahoitusta Leader Länsi-Saimaan kautta. Saimaan palju ja lautta sai 9 000 euron perustamistuen toimintansa laajentamiseen ja Savitaipaleen kuntokeskus reilut 16 700 euroa tilojensa laajentamiseen ja varustamiseen.

Kaikkiaan Kaakkois-Suomen ely kertoo myöntäneensä lähes 5,8 miljoonaa euroa maaseutuohjelman rahoitusta lokakuusta joulukuuhun 2019. Tukea saaneita kehittämishankkeita oli yhteensä 32.

Suurimmat tuet myönnettiin eri valokuituhankkeille Kouvolassa, Haminassa sekä Taipalsaarella. Saimaan Kuidun Suuren Jänkäsalon valokuituverkko sai reilut 148 000 euron rahoituksen.

Pien-Saimaan veden laadun parantamiseen tähtäävä Pisara+ -hanke sai 300 000 euron rahoituksen ja Työn Vuoksi ry 161 000 euroa maaseudun tekstiilijätevirtojen hyödyntämiseen.

Etelä-Karjalan liitto saa 156 000 euron rahoituksen uudenlaisille maaseudun palvelupisteille

Proagria Etelä-Suomelle myönnettiin vajaan 65 000 euron rahoitus Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kulttuuriympäristökohteiden viemiseksi karttasivustolle, jonka tekstit käännetään suomeksi ja venäjäksi.

Leader Länsi-Saimaan kautta hankerahoitusta saavat myös Taipalsaaren kohtaamispaikka (51 840 euroa), Etelä-Karjalan neljäsluokkalaisille tarkoitettu Saimaa-visa (34 470 euroa), Rajakorven Riistamiesten metsästysmajan peruskorjaus (8 835 euroa) ja Kivijärven Haukkasaareen melojille suunniteltu tynnyrisauna (6 250 euroa).

Etelä-Karjalan Kärki-Leaderin kautta rahoitusta saa Tarkkolan kylätalon kunnostus Ruokolahdella (40 715 euroa).