Sorsa räpiköi uistin jalassaan Lammassaaren satamassa Imatralla — Pelastajat maanittelivat leivällä, mutta eivät saaneet lintua kiinni

Etelä-Karjalan pelastuslaitos joutui luovuttamaan avunantotehtävässä.

Taru Hokkanen

Sorsa sai uistimen jalkaansa Imatralla. Arkistokuvan sorsa ei liity juttuun.

Sorsajahti ei onnistunut pelastuslaitokselta Imatralla torstai-iltana. Sorsaa yritettiin pyydystää sen auttamiseksi, mutta lintu pääsi karkuun, vuoromestari Hannu Liimatainen Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta harmittelee.

Lammassaaren satamassa bongatun sorsan jalkaan oli tarttunut uistin, ja pelastuslaitos metsästi eläintä ottaakseen sen pois. Uistin oli vihreä "lippa". Se ei ollut kiinni räpylässä, vaan jalassa niillä kohdin, mistä höyhenpeite alkaa.

Pelastajat maanittelivat lintua monin keinoin, ja saivat läheisestä Kolmen Ankkurin kahvilasta leipää sorsalle syötettäväksi. Keinot eivät tepsineet, vaikka lintua yritettiin saada kiinni toista tuntia.

Lintu itse yritti räpistellä jalassa vaivaavaa uistinta pois, ja Liimataisen havainnon mukaan myös toinen lintu yritti nokkia sitä. Mahdollista on, että uistin on lähtenyt pois sorsan jalasta.

Ajojahdin päätteeksi lintu katosi sataman betonisen F-laiturin alle, ja pelastuslaitos joutui luovuttamaan avunantotehtävässä.

Liimataisen mukaan eläin vaikutti pirtsakalta, koska pystyi pakenemaan pelastajia.

Hälytys eläimen pelastamisesta tuli kello 17.13.

Luetuimmat