Kourulan päiväkotikoulun paikaksi vahvistumassa Ukonpuisto — Kaupunkikehityslautakunta päätyi ratkaisuun äänestyksen jälkeen

Ukonpuisto ja Kourulan aluekeskus ovat olleet vaihtoehtoja päiväkotikoulun sijainniksi.

Lappeenrannan kaupunki, Päivi Virta-Salo

Kourulan aluekeskukseen on tulossa muutoksia. Kourulan päiväkoti ja Kuusimäen koulu on tarkoitus purkaa.
Kourulan aluekeskukseen on tulossa muutoksia. Kourulan päiväkoti ja Kuusimäen koulu on tarkoitus purkaa.

Kourulan päiväkotikoulun sijainniksi on päätymässä luonnonläheinen Ukonpuisto. Asiasta päätti keskiviikkona kokoontunut Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunta. Ukonpuisto sijaitsee noin 300 metrin päässä Kourulan aluekeskuksesta, jossa päiväkoti ja koulu nykyisin ovat.

Kaupunkikehityslautakunta kokoontui käsittelemään keskiviikkona ainoastaan Kourulan aluekeskuksen ja Ukonpuiston asemakaavamuutoksia. Se oli käsitellyt kaavamuutosta jo aiemmin, mutta silloin asia jäi äänestyksen jälkeen pöydälle. Nytkin päiväkotikoulun sijainnista päädyttiin äänestämään.

Alkuperäinen toimialajohtaja Pasi Leimin ehdotus oli, että päiväkotikoulun sijainniksi tulee Kourulan aluekeskus nykyisen päiväkodin paikalle. Kokouksessa kuitenkin Henri Näivä ehdotti, että Kourula hylätään ja paikaksi valitaan Ukonpuisto. Kai Karhukorpi kannatti ehdotusta, joten siitä päädyttiin äänestämään. Ukonpuisto voitti äänestyksen äänin 8—3.

Paikkaa pompoteltu

Kourulan päiväkotikoulun paikkaa on pompoteltu jo jonkin aikaa. Lappeenrannan lasten ja nuorten lautakunta kannatti tiistaina paikaksi Ukonpuistoa. Sen sijaan kaavoittajan mielestä paras paikka olisi ollut Kourulan aluekeskus.

Hyvinvointi- ja sivistyspalvelut ovat valmistelun eri vaiheissa kannattaneet päiväkotikoulun sijoittamista Ukonpuistoon. Sen vahvuudeksi lasketaan luonnonläheisyys. Metsään rajoittuva tontti tarjoaa rauhallisen ympäristön sekä hyvän luontoyhteyden.

Kourulan päiväkotikoulun hinnaksi on arvioitu 5,4 miljoonaa euroa ja sen pitäisi valmistua ensi vuoden loppuun mennessä. Sinne tulee paikat 144 lapselle. Lisäksi päiväkotikouluun tulee kaksi luokkatilaa ykkös- ja kakkosluokkia varten.

Asemakaavamuutos etenee normaalin käsittelytavan mukaisesti. Lopullisesti kaavasta päättää kaupunginvaltuusto.

Luetuimmat