Äänestä paras kuva Saimaa-kilpailun finalisteista!

Etelä-Saimaan kuvaäänestys on auki tiistaihin 15.9. asti. Finalisteiksi valikoituivat kesäviikkojen parhaat lukijan kuvat.

Pekka Kokko

Tässä yksi Saimaa-kuvakilpailun finalisteista. Kuvaajana Pekka Kokko.
Tässä yksi Saimaa-kuvakilpailun finalisteista. Kuvaajana Pekka Kokko.

Kilpailu päättyi tiistaina ja tulos selvillä. Keskiviikkona 16.9. ilmenneestä teknisestä ongelmasta johtuen äänestysmahdollisuutta ei toistaiseksi ole saatu katkeamaan. Uusia ääniä ei enää kuitenkaan huomioida kisassa.

Etelä-Saimaan Saimaa-kuvakisan parhaimmisto on selvinnyt kesän 2020 osalta. Oheiseen äänestykseen on koottu kuvat kultakin kilpailuviikolta, jotka toimitus valitsi viikon parhaiksi.

Lukijat voivat äänestää omasta mielestään parasta kuvaa klikkaamalla kuvan alapuolella olevaa nuolta. Äänestys on käynnissä Etelä-Saimaan verkkosivuilla tiistaihin 15.9. asti.

Kisaa voi seurata verkossa, sillä kuvat nousevat äänimääränsä mukaan paremmuusjärjestykseen.

Lukijoiden parhaimmaksi valitseman kuvan kuvaaja palkitaan herkkukassilla ja hänelle ilmoitetaan menestyksestä henkilökohtaisesti syyskuun aikana.

Etelä-Saimaa kiittää kaikkia kuviaan kisaan lähettäneitä. Saimme kuvia vähän alle sata, mikä on aivan mahtava osallistumismäärä kahdeksan viikon aikana. Suurin osa kuvista päätyi myös julkaistavaksi.

Mukaan lukijaäänestykseen nostettiin myös toimituksen yksi suosikkikuva, jota ei ollut viikon parhaaksi kehuttu. Se on Kati Rossin sateenkaarikuva, jonka mukava tunnelma ja ainutlaatuinen sateenkaari onnistuivat kampeamaan kuvan mukaan äänestykseen.

Äänestys on päättynyt. Lisätty trieto äänestyksen päättymisestä ja teknisestä ongelmasta jutun alkuun keskiviikkona 16.9.2020 kello 19:22.