Jari Lindström: Väkivaltaiseen toimintaan voidaan puuttua jo nykyisten lakien pohjalta

Kimmo Seppälä

Jari Lindström toteaa, ettei oikeusministerinä voi ottaa kantaa yksittäisten järjestöjen asemaan. Rikosten tutkinta kuuluu poliisille ja tekojen viimekätinen arviointi oikeuslaitokselle.

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.) tuomitsee jyrkästi väkivaltaisen ja rasistisen toiminnan. Hän toteaa, että laki mahdollistaa jo nyt puuttumisen siihen.

Uusnatsijärjestö Suomen vastarintaliikkeen edustaja pahoinpiteli miehen mielenosoituksen yhteydessä Helsingissä toissa viikolla. Mies kuoli noin viikkoa myöhemmin sairaalassa.

— Asema-aukion tapahtumien johdosta on kuitenkin syytä pikaisesti tarkastella, onko tarpeita tarkentaa lainsäädäntöä joiltakin osin, etenkin jos sen tulkinnoissa on epäselvyyttä, Lindström toteaa oikeusministeriön tiedotteessa.

— Suomessa on kokoontumis- ja liikkumisvapaus, mutta sekä rasistinen, uhkaava että väkivaltainen toiminta on jo säädetty rangaistavaksi. Perustuslaissa on turvattu myös sananvapaus, mutta rasistiset ilmaisut eivät ansaitse sananvapauden suojaa.

Lain nojalla voidaan määrätä lakkautettavaksi olennaisesti vastoin lakia ja hyviä tapoja toimiva yhdistys riippumatta siitä, onko se rekisteröity. Tällä tavoin lakkautetun yhdistyksen toiminnan jatkaminen on rangaistavaa.

Rikoslaissa on säädetty rangaistavaksi myös järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen. Järjestäytyneen rikollisryhmän määritelmä kattaa ryhmät, jotka toimivat tehdäkseen rasistisia kiihottamisrikoksia.

Järjestyslaissa on säädetty rangaistavaksi yleisen järjestyksen häiritseminen esimerkiksi toistuvilla uhkaavilla eleillä, suullisella uhkailulla tai muulla pelkoa herättävällä uhkaavalla käyttäytymisellä.

— Kaikenlainen konkreettinen väkivalta, uhkaukset ja niihin osallistuminen on rikoslain mukaan rangaistavaa, ja niihin myös puututaan, Lindström sanoo.

Kimmo Puhakka