Lassila & Tikanoja muuttaa Rauhasta Imatralle vanhaan lämpölaitokseen

Kai Skyttä

Lämpölaitoksessa on 540 neliötä. Huhtikuussa 2016 otetussa arkistokuvassa lämpölaitoksen piippu on vielä paikallaan. Se purettiin viime vuonna. Piipun lisäksi tiloista on poistettu esimerkiksi lämpögeneraattorit ja turbiinit.
Lämpölaitoksessa on 540 neliötä. Huhtikuussa 2016 otetussa arkistokuvassa lämpölaitoksen piippu on vielä paikallaan. Se purettiin viime vuonna. Piipun lisäksi tiloista on poistettu esimerkiksi lämpögeneraattorit ja turbiinit.

Lassila & Tikanoja vuokraa Imatran Yritystilalta Kuutostien varrella sijaitsevan vanhan lämpölaitoksen. Vuokrasopimus on viisivuotinen ja alkaa lokakuun alusta.

Imatran energian entinen halli muokataan kiinteistöhuoltoyhtiön tukipisteeksi noin 25 työntekijälle. Halliin tulee toimistotilaa sekä huoltotilaa koneille. Remontti maksaa vajaat 200 000 euroa.

— Ilmanvaihtoa, sähkötekniikkaa ja vesihuoltolaitteistojen tekniikkaa uusitaan, kun käyttötarkoitus muuttuu radikaalisti. Tässä on kiertotaloudellinen aspekti, mitä asiakaskin arvostaa, toimitusjohtaja Lassi Nurmi Imatran Yritystilasta sanoo.

Remontti tehdään lähikuukausien aikana. Uudistus ei vaikuta kiinteistön ulkonäköön.

Lassila & Tikanoja muuttaa Mansikkalaan Lappeenrannan puolelta Rauhasta.

— Meidän Imatran alueen pääpaikka tulee sijaitsemaan siellä (Mansikkalassa). Muutamme nykyisistä tiloista Rauhasta pois syyskuun loppuun mennessä, kiinteistöpalvelujen yksikönpäällikkö Christian Lindgren Lassila & Tikanojalta sanoo Imatran kaupungin tiedotteessa.

Lindgrenin mukaan tulevat tilat ovat Rauhaa nykyaikaisemmat ja viihtyisämmät, ja ne palvelevat yhtiön toimintaa paremmin.

— Rauhaan jää varikko ja entinen sosiaalitila, jotka tullaan poistamaan käytöstämme. Tilat ovat omat, ja jatkokäyttö tontille on vielä avoin, hän kertoo sähköpostitse.

Päivitetty 21.6. klo 18.33: Lisätty kaksi viimeistä kappaletta.

Luetuimmat

Kommentoidut