Etelä-Karjala ja Etelä-Savo aikovat rakentaa yhdessä Saimaasta yhden Suomen tunnetuimmista matkailubrändeistä — Työhön käytetään noin miljoona euroa vuodessa

Päämarkkinat ovat saksankielinen Eurooppa, Kiina ja Venäjä.

Kai Skyttä

Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan venäläisiä kiinnostaa Suomessa eniten luonto. Venäjä on yksi maista, joista Saimaan rannoille houkutellaan matkailijoita.
Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan venäläisiä kiinnostaa Suomessa eniten luonto. Venäjä on yksi maista, joista Saimaan rannoille houkutellaan matkailijoita.

Etelä-Karjala ja Etelä-Savo käyttävät yhdessä Saimaan alueen markkinointiin ja matkailijoiden houkuttelemiseen noin miljoonaa euroa vuodessa.

— Sitä ei käytetä pelkästään markkinointiin vaan myös brändin jalkautukseen, koulutukseen ja tuotekehitykseen, Gosaimaan brändi- ja markkinointijohtaja Juha Sorjonen sanoo.

Etelä-Karjalan markkinointiyhtiö Gosaimaa ja Etelä-Savon Visit Saimaa ovat luoneet yhteisen brändin Lake Saimaa Purest Finland, joka tarkoittaa suomeksi Saimaa-järvi puhtainta Suomea.

Tavoitteena on rakentaa Saimaasta yksi Suomen tunnetuimmista matkailubrändeistä Helsingin ja Lapin rinnalle. Ensin Saimaan tunnettavuutta maailmalla pitää lisätä.

— Brändin rakentaminen on pitkäjänteistä työtä. Vuodessa tai kahdessa ei yleensä kauheasti tapahdu. Esimerkiksi Lapissa on tehty työtä kymmenen vuotta, ja tulos alkaa nyt näkyä.

Valtteina luonto ja puhtaus

Päämarkkinat ulkomailla ovat saksankielinen Eurooppa, Kiina ja Venäjä.

Euroopasta Saimaan rannoille houkutellaan muun muassa luonnosta ja retkeilystä kiinnostuneita matkailijoita. Apua tuo Ryanair, joka aloittaa lennot Lappeenrannasta Italiaan Milanon Bergamon lentokentälle maaliskuussa. Toukokuussa yhtiö aloittaa lennot Lappeenrannasta Kreikan pääkaupunkiin Ateenaan.

Lappeenrannan kaupungin matkailu- ja markkinointipäällikkö Mirka Rahman kertoo tiedotteessa, että maaliskuussa aloitetaan Italian kampanja yhdessä Visit Finlandin ja Ryanairin kanssa.

Kiinalaiset ovat viime vuosina innostuneet matkustamaan Pietariin, ja heidät yritetään saada tulemaan katsomaan myös Saimaata. Myös luonnosta ja puhtaudesta tai esimerkiksi talviurheilusta kiinnostuneet shanghailaiset tai pekingiläiset ovat potentiaalisia Saimaa-matkailijoita.

Saimaata markkinoidan matkailumessuilla

Etelä-Karjala ja Etelä-Savo markkinoivat Saimaata yhdessä esimerkiksi Helsingin, Tampereen, Lontoon, Berliinin ja Shanghain matkamessuilla. Tärkeitä ovat myös matkanjärjestäjien tapaamiset ja ulkomaisen median tai bloggaajien vierailut.

Sorjosen mukaan yhteiset markkinointipanostukset ovat jo näkyneet sosiaalisen median kävijämäärien kasvuna sekä Saimaan alueen yöpymismäärien kasvuna viime vuonna.

Matkailijoiden määrän lisäksi tuloksia voidaan mitata esimerkiksi matkailutuloina, asiakkaiden suosituksina tai sillä, mitä Saimaasta puhutaan verkossa.

Lukas Pearsall

Saimaan seudulle houkutellaan matkailijoita, joita kiinnostaa esimerkiksi mustikoiden poimiminen ja retkeily. Arkistokuva.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet