Paine lisätä lentokenttätukea kasvaa — eri päiville ajoittuvat reitit kasvattavat lentokentän kustannuksia

Lentoasemasäätiön ei ehkä tarvitsekaan maksaa kaupunginhallituksen myöntämää 800 000 hätätukea takaisin.

Mika Strandén

Lappeenranta joutuu ehkä lisäämään tukeaan lentokentälle.
Lappeenranta joutuu ehkä lisäämään tukeaan lentokentälle.

Lappeenrannan kaupunki saattaa lisätä kuluvan vuoden tukeaan Saimaan lentoasemasäätiölle.

Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva sanoo harkitsevansa esitystä, jonka mukaan säätiön ei tarvitsisi maksaa kaupungin myöntämää 800 000 hätäapua osin tai kokonaan takaisin.

Jarva viittaa säätiön tappiolliseen tulokseen ja toisaalta lentotoiminnan kasvunäkymiin.

Ei sekään ole mistään kotoisin, että näitä tukia koko ajan rumpataan edestakaisin. — Risto Kakkola

Kaupunginhallitus myönsi kesäkuussa säätiölle hätäapuna 800 000 euroa. Tukea tarvittiin, koska valtiolta odotettu miljoonan euron tukipäätös viipyi.

Kaupunginhallitus edellytti, että tuki maksetaan takaisin valtion tuen suuruisena. Lisäksi kaupunginhallitus vaati, että säätiön on laadittava usean vuoden tulos- ja kassavirtasuunnitelma. Siinä on oltava mukana myös muiden lentokentästä hyötyvien tahojen sitoumukset osallistumisesta toiminnan rahoittamiseen.

Tämän vuoden tappio ehkä kasvaa

Säätiön toimitusjohtaja Markus Lankinen toteaa, että odotetun miljoonan euron sijaan valtiolta saatu avustus oli 820 000 euroa.

Säätiö kertoi elokuussa tulossa olevasta 520 000 euron tappiosta tänä vuonna. Lankisen mukaan tuo tulosvaroitus perustui arvioon, jonka mukaan valtiolta tulee miljoonan euron avustus.

— Ilman uusia tulonmuodostuskeinoja erotus valtionavun osalta eli 180 000 on realisoitumassa, sanoo Lankinen.

Lankisen mukaan säätiö parhaillaan valmistelee erilaisia päätösvaihtoehtoja siitä, miten kaupungin antaman 800 000 euron kanssa toimitaan.

— Linjausta siitä, tekeekö säätiö esitystä suuntaan tai toiseen, ei vielä ole.

Kaupunginhallituksen vaatima liiketoimintasuunnitelma valmistuu lähiviikkoina. Samassa yhteydessä selviää, onko onnistuttu saamaan muita rahoittajia lentotoimintaan Lappeenrannan kaupungin rinnalle.

Mika Strandén

Lisäreiti ovat kasvattaneet myös lentokentän kustannuksia.
Lisäreiti ovat kasvattaneet myös lentokentän kustannuksia.

Uudet reitit tuovat kentälle kustannuksia

Lentokentän ylläpito on tullut kalliimmaksi sitä mukaa, kun uusia reittejä on avattu kukin eri viikonpäivälle. Tehokkaampaa olisi, jos lentoja keskittyisi samoille päiville.

Uudet reitit, muun muassa keväällä aukeava reitti Wieniin, tuovat lisää liikevaihtoa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Risto Kakkolan mukaan hallituksen voimassa oleva päätös on, että hätätuki maksetaan takaisin.

— Mutta asia pitää katsoa uudelleen, jos tästä tulee esityksiä. Ei sekään ole mistään kotoisin, että näitä tukia koko ajan rumpataan edestakaisin.

Kaupunki on nostanut tänä vuonna lentomarkkinointiin varatun puolen miljoonan euron tuen miljoonaan euroon. Lisäksi kaupunki on myöntänyt 800 000 euron hätäavun, joka pitäisi saada takaisin. Valtion päätös 820 000 euron tuesta lentokentälle tuli syyskuun alkupuolella.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset

Kommentoidut