Omakotitalon alakerrassa syttyi tulipalo Pontuksessa – Savu levisi koko taloon, mutta palo pysyi kellarikerroksessa

Henkilövahinkoja ei sattunut.

Kai Skyttä

Omakotitalon alakerrassa syttyi tulipalo Pontuksessa – Savu levisi koko taloon, mutta palo pysyi kellarikerroksessa

Omakotitalon kellarikerroksessa syttyi tulipalo Pontuksen kaupunginosassa Lappeenrannassa tiistai-iltana. Päivystävä palomestari Pasi Korpela Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta kertoo, että kotona ollut asukas huomasi alakerrasta tulevan savua ja hälytti pelastuslaitoksen paikalle.

Palo ei levinnyt yläkertaan, mutta savu pääsi leviämään koko taloon. Henkilövahinkoja ei sattunut.

Talossa on kellarikerroksen lisäksi yksi asuinkerros, jonka savutuuletus vie sen verran aikaa, ettei siellä voi yöpyä vielä ensi yönä. Muuten talo pysyi asuttavassa kunnossa.

Pelastuslaitos sammutti tulipalon, jonka syttymissyytä ja aiheuttamia tuhoja selvitellään illan aikana.

Hälytys tuli kello 21.34.