Sahalla syttyi sitkeä tulipalo keskellä yötä Parikkalassa – Sammutustyöt jatkuivat koko aamupäivän

Tulipalon arvellaan saaneen alkunsa sähkölaitteista.

Etelä-Karjalan pelastuslaitos

Tulipalo saatiin sammumaan lauantaina aamupäivällä, kerrotaan Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen Twitter-tilillä.

Sahan höyläämön katto syttyi tuleen keskellä yötä Parikkalassa Pilkantiellä Saaren ja Uukuniemen välissä. Palon arvellaan syttyneen sähkölaitteista.

Palo havaittiin, kun hälytysjärjestelmä ilmoitti tulipalosta samassa pihapiirissä olleelle sahan omistajalle. Tuleen syttynyt saharakennus on kooltaan noin 500 neliötä.

—Tulipalo ei varsinaisesti ole suuri, mutta se on erittäin sitkeä ja hankala sammuttaa, koska palopesäkkeet ovat välipohjassa, jossa on paljon purua. Olemme joutuneet purkamaan vesikattoa melkoisesti, että on päästy eristeeseen käsiksi, kertoi päivystävä palomestari Petri Pätilä Etelä-Karjalan pelastuslaitokselta aamulla.

—Sammutustyöt ovat jatkuneet läpi yön ja jatkuvat vielä koko aamupäivän, arvioi Pätilä aamulla seitsemän jälkeen. Tämän jälkeen eli iltapäivällä paikalle jäi vielä palokunnan yksi yksikkö jälkivartiointiin.

Tulipalossa on tuhoutunut saharakennuksen kattoa huomattavasti. Palokunnan saapuessa paikalle rakennus oli osittain tulessa myös sisältä, mutta sisätilojen tulipalo saatiin nopeasti sammutettua.

Sammutustöissä on ollut yön ja aamun aikana 41 palomiestä Imatran, Rautjärven, Parikkalan, Särkisalmen, Saaren, Punkaharjun sekä Joutsenon paloasemilta. Pelastuslaitoksen yksiköitä oli paikalla 17.

Pätilä arvioi, että saharakennus jää tulipalon jäljiltä pystyyn, mutta kattoa on laajalti tuhoutunut, koska sitä on jouduttu sammutustöiden yhteydessä purkamaan. Lisäksi rakennus on kärsinyt sisältä vesivahingoista, koska tulipalon sammutustöissä on jouduttu käyttämään runsaasti vettä.

Pelastuslaitos luovutti jälkivartiointivastuun omistajalle kello 14. Palontutkinta kohteessa jatkuu myöhemmin.

Muokattu uutista klo 11.08. Lisätty Twitter-upotus. Klo 11.08 Vaihdettu kuva. Lisätty tieto syttymissyystä ja jälkivartiointivastuun siirtämisestä sekä muokattu aikamuotoja kello 14.20.