Hääkuva ei näytä tuovan paikkaa valtuustossa

TIina ja Sami Jokelaisen (kok.) vaalikampajakuva.
TIina ja Sami Jokelaisen (kok.) vaalikampajakuva.

Hääkuvalla Lappeenrannan valtuustoon pyrkinyt Sami Jokelainen (kok.) näyttää jäävän varalle, kun äänistä oli laskettu 67 prosenttia.

— Harmittaa vähän.

Perinteiset vaalimainokset ovat usein tylsiä, joten Sami Jokelainen ja hänen puolisonsa Tiina Jokelainen päättivät vedota äänestäjien tunteisiin. Molemmat pyrkivät valtuustoon, mutta eivät tulleet valituksi.

— Samalla tavalla kuin avioituessa tehdään valintoja, tässä valitaan päättäjiä.

Jokelainen kertoo, että pariskunta sai paljon palautetta kuvavalinnasta.

— Joitakin ihmisiä kuva hämmensi, he sanoivat, ettei tuo ole vaalimainontaa. Suurin osa palautteesta oli todella kannustavaa. He pitivät sitä erilaisena ja herättävänä vaalimainoksena.

Jokelainen sanoo, että he 40-vuotiaina lapsiperheen vanhempina haluavat tuoda esille lapsiperheiden asioita.

— Kun katsoo heitä, jotka ovat listojen ykkösinä, he ovat eri elämäntilanteessa kuin me.

Päivitetty 22.41: Lisätty lause, että molemmat pyrkivät valtuustoon, mutta eivät tulleet valituksi.

Terhi Kinnunen

Terhi Kinnunen