Taipalsaaren M-marketissa myyjät pitävät suojakypärää, jemmassa odottavat jo moottoroidut maskit virussuodatuksella ja ilmapumppuyksiköllä

Koronaviruksen leviämistä työpaikoilla estetään myös suojakäsineillä ja hengityssuojaimilla.

Anu Kiljunen

Taipalsaaren M-marketin henkilökunta suojautuu kasvomaskin avulla.
Taipalsaaren M-marketin henkilökunta suojautuu kasvomaskin avulla.

Koronavirusepidemian myötä monissa työpaikoissa on otettu suojavälineitä käyttöön viruksen leviämisen estämiseksi.

M-market Taipalsaaren henkilökunta on suojautunut koronaviruksen varalta suojahansikkailla, kassalla olevalla ilmansuodattimen avulla sekä kasvoille tulevan maskin avulla.

Kauppias Osmo Laineen mukaan työntekijät aluksi vierastivat hieman erikoisen näköistä maskia.

– Kun jääkiekkovarusteita valmistava Bauer alkoi mainostamaan vastaavanlaisia maskeja, olivat meidän työntekijät innoissaan siitä, että heidät on suojattu jo etukäteen näin hyvin.

Kun M-marketissa otettiin maskit käyttöön, aiheutti se asiakkaissa hilpeyttä. Eräskin asiakas Laineen mukaan sanoi, että työntekijöillä on roskapöntöt päässä.

– Nyt ihmiset arvostavat sitä, että olemme suojanneet itsemme, ja samalla myös suojelemme heitä.

Anu Kiljunen

Jos tilanne koronaviruksen suhteen pahenee, M-marketissa käyttöön otetaan moottoroidut maskit.
Jos tilanne koronaviruksen suhteen pahenee, M-marketissa käyttöön otetaan moottoroidut maskit.

Taipalsaarella varaudutaan tilanteen pahenemiseen

Taipalsaaren M-marketin jokaisella työntekijällä on oma henkilökohtainen maski. Kasvosuojaimet otettiin käyttöön, koska kassan ja asiakkaan väliin sijoitettava pleksi olisi Laineen mukaan ollut hankala asentaa M-marketin kassatiloihin.

Lisäksi myyjät eivät työskentele pelkästään kassalla, vaan myös hyllyjen välissä, jossa asiakkaat keräävät omia ostoksiaan.

– Tämä maski on siitä kätevä, että se suojaa myyjiä sekä asiakkaita joka puolella kauppaa, toisin kuin kassan pleksi.

Seuraavaakin vaihetta on jo mietitty kauppiaan päässä valmiiksi. Hänellä on valmiiksi jemmassa moottoroidut maskit, jotka otetaan käyttöön, jos tilanne koronaviruksen ympärillä menee entistä vaikeammaksi.

– Moottoroiduissa maskeissa on virussuodatukset sekä ilmapumppuyksikkö selässä, joka pumppaa suodatettua ilmaa tiiviiseen kypärään.

Bussikuskit ajavat kumihanskat kädessä

Lappeenrannan joukkoliikennepäällikön Terhi Kosken mukaan kaikille paikallisliikenteen kuljettajille on jaettu Savonlinjan toimesta suojakäsineet sekä hengityssuojaimet koronaviruksen leviämisen estämiseksi.

Monissa linja-autoissa on myös suojapleksi asiakkaan ja kuljettajan välillä.

Lappeenrannassa linja-autoa ajavan Eki Elsilän mielestä työnantaja on varautunut koronavirukseen hyvin. Hän on itse ottanut suojavarusteista käyttöön hanskat.

– Aluksi ne vähän hiostivat, mutta kyllä niihin on tottunut. Parempi vaan, kun niitä käyttää.

Elsilä on tiedostanut riskin, että asiakaspalvelualalla voi altistua koronavirukselle.

– Mutta ei minua pelota ajaa linja-autoa, hän toteaa.

Eki Elsilä

Linja-autoja ajetaan nyt suojahanskat kädessä.
Linja-autoja ajetaan nyt suojahanskat kädessä.

Matkustajamäärät pudonneet roimasti

Tämä maski on siitä kätevä, että se suojaa myyjiä sekä asiakkaita joka puolella kauppaa. — Osmo Laine

Käteisen rahan käyttämistä Lappeenrannan joukkoliikenteessä ei ole vielä lähetty rajoittamaan monien muiden kaupunkien tavoin.

Joukkoliikennepäällikkö Terhi Kosken mukaan pelkästään se tuo turvallisuutta paikallisliikenteeseen, että matkustajamäärät ovat romahtaneet poikkeusolojen johdosta.

– Matkustajamäärät ovat pudonneet noin 80 prosenttia poikkeusolojen alkamisen jälkeen. Ei siellä hirveästi matkustajia ole kyydissä, Koski sanoo.

Linja-autonkuljettaja Eki Elsilä ei koe, että työpäivät olisivat muuttuneet tylsemmiksi asiakaskadon takia. Hän viihtyy linja-auton ratissa edelleen.

– Joku toinen kuljettaja voi tietysti olla asiasta eri mieltä.

Eki Elsilä

Linja-autonkuljettaja Eki Elsilä ei pelkää sairastuvansa koronavirukseen työpaikallaan.
Linja-autonkuljettaja Eki Elsilä ei pelkää sairastuvansa koronavirukseen työpaikallaan.

Rajavartiosto aloitti varautumisen koronavirukseen jo helmikuussa

Kaakkois-Suomen rajavartiostossa varautuminen koronavirukseen lähti liikkeelle jo helmikuun alkupuolella, jolloin tartuntatautiohje päivitettiin ajan tasalle.

Samalla rajavartiostossa aloitettiin varautuminen hankkimalla käsidesiä, suojamaskeja sekä -pukuja, visiireitä ja muita suojavarusteita työpisteille.

Maaliskuun alussa koko rajavartiolaitoksessa aloitettiin vahvemmat varautumistoimenpiteet.

– Meidän pitää säilyttää suorituskyky poikkeusoloissakin, tuli eteen mitä tahansa, apulaiskomentaja Juha Kivelä Kaakkois-Suomen rajavartiostosta muistuttaa.

Työvälineiden ja ajoneuvojen desifiontiin on kiinnitetty maaliskuusta alkaen entistä enemmän huomiota. Myös työskentelytapoja rajavartiossa on muokattu.

– Työskentelemme nyt mahdollisimman pienissä työpareissa tai -partioissa, Kivelä kertoo.

Suojavarusteet päällä tilanteen ja arvion mukaan

Rajan ylittävän asiakkaan autoa tarkistettaessa rajavartiostossa otetaan huomioon se, että partiolla on yllään tilanteeseen sopiva suojavarustus.

– Eli hanskoja, mahdollisesti maskeja tai jopa suojapukuja. Mutta ne eivät ole jatkuvasti päällä, vaan suojaimet ovat tilanteen ja arvion mukaan saatavilla työpisteissä.

Apulaiskomentaja Kivelä muistuttaa, että tähän mennessä tehtyjä varautumistoimenpiteitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi tulee tehdä jatkossakin.

– Olemme tehneet hyviä toimenpiteitä. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että näitä pitää muistaa ylläpitää. Ei pidä lässähtää tähän, vaan jaksaa pitää hyviä periaatteita yllä.

Anu Kiljunen

Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla varautuminen koronavirukseen aloitettiin jo helmikuussa. Arkistokuva.
Kaakkois-Suomen rajanylityspaikoilla varautuminen koronavirukseen aloitettiin jo helmikuussa. Arkistokuva.

Eekoon työntekijät taukoilevat yksitellen

Etelä-Karjalan Osuuskauppa (Eekoo) aloitti tällä viikolla pleksien asennukset kassoille, jolla pyritään vähentämään mahdollisia tartuntoja.

Marketkaupan johtajan Olli Kurpan mukaan henkilökuntaa suojataan myös sillä, että ruoka- ja kahvitauot pidetään yksitellen.

– Pyrimme siihen, ettei tule isomman porukan kokoontumisia. Myös palaverit on jätetty pois, ja suosimme tiedottamisessa myymälän sisäistä radiopuhelinyhteyttä sekä videoneuvotteluita.