Kateus ei johda mihinkään eikä raha merkitse kaikkea — Riitta Eklund keskittyy työn iloon ja parisuhteeseen

Imatralainen Riitta Eklund vaihtoi hoitoalan työn omaan yritykseen. Joka päivä hänelle tuovat iloa naapurista löytynyt rakkaus sekä intohimo vanhoihin esineisiin.

Kai Skyttä

Riitta Eklund haluaa luoda ympärilleen kauneutta.
Riitta Eklund haluaa luoda ympärilleen kauneutta.

Ikkunalaudalla on vanhassa käsilaukussa pelargonia. Riitta Eklund kastelee sen ja tarkistaa, että puodilla kaikki on järjestyksessä.
Kolme vuotta sitten työ vanhuksen avustajana päättyi, kun hoidettava ei pystynyt enää asumaan kotonaan.
— Olisin saanut toisen hoitoalan työpaikan, vieläpä vakituisen, mutta aloin pohtia, mitä haluan oikeasti tehdä, Eklund muistelee.
Sitten tarjoutui tilaisuus perustaa sisustuspuoti Imatran Vuoksenniskalle.
— Siitä olin haaveillut. Mietin, miksi en kokeilisi, sillä yksi elämähän meillä vain on.
Nyt hän on keskellä unelmaansa, ympärillään vanhoja pöytiä, tuoleja ja kaappeja, lihamyllystä tehty kynäteline, gramofonista tuunattu valaisin, heinäseipäistä rakennetut tikapuut.
Eklund ei aina huomaa ajankulua eikä tunne töissä olevansakaan, kun uppoutuu tapaamiensa ihmisten tarinoihin.

Mutsi aikoinaan ihmetteli, miten nuori likka voi keräillä tuollaisia romuja.

Surut seurasivat toisiaan

Samoihin aikoihin hoitotyön päättymisen kanssa elämä toi eteen muitakin luopumisia. Lyhyen ajan sisällä menehtyi kolme rakasta ihmistä, ja läheiselle tuli terveysongelmia.
— Olen kuitenkin optimistinen luonne. Aikansa voi surra, mutta sitten pitää lähteä eteenpäin.
Eklund lähtikin — kihlattunsa kanssa muuttoautolla Lappeenrannasta Imatralle.
Koettelemukset voivat joko masentaa tai sisuunnuttaa. Eklund on valinnut jälkimmäisen. Sisunsa juuret hän jäljittää nuoruuteen, hetkeen, jolloin oli juuri saanut ajokortin ja ajanut kolarin. Lantio vaurioitui, ja liikuntakyky oli uhattuna.
— Oli epävarmaa, kävelenkö enää koskaan. Muistan, kuinka ystäväni kauhisteli, miten voin enää milloinkaan pitää bikineitä, kun lantioon laitetuista raudoista jää niin rumat arvet, Eklund hymähtää.
Kovalla työllä ja myös nuoruutensa ansiosta Eklund kuntoutui. Nyt hän rakastaa juoksemista ja painojen nostoa.
— Materiaalisilla asioilla ei ole juurikaan merkitystä. Me kaikki olemme täällä vain hetken. On turha kadehtia toisia. Kannattaa pikemminkin olla tyytyväinen siitä, mitä on ja keskittyä iloon.

Kai Skyttä

Nuoresta lähtien Riitta Eklund on keräillyt vanhoja, elämää nähneitä esineitä. Nyt hän on tehnyt niistä elinkeinon.

Rakkaus löytyi yläkerrasta

Terveys on yksi tärkeimmistä. Ja rakkaus.
Kahdeksan vuotta sitten Eklund asui Lappeenrannan Voisalmessa. Samassa kerrostalossa asui mies, jota Eklund kerran pyysi vaihtamaan valaisintaan.
— Hän tuli ja kysyi, voiko nousta seisomaan vanhalle jakkaralle. Minä sanoin, että jos se on kestänyt sata vuotta, kai se kestää edelleenkin.
Lamppu tuli vaihdettua, ja sen jälkeen jo seurattiinkin yhdessä jalkapallomatsia ja käytiin kalalla. Ja viihdyttiin.
— Edelleen tunteeni häntä kohtaan on sama kuin silloin. Jos suukko meinaa aamulla unohtua, minä vaikka juoksen perään antamaan sen!
Ihan kaikkea Eklund ei purematta niellyt.
— Kun muutimme yhteen, tein selvää pässinlihaa hänen lastulevyhuonekaluistaan, Eklund nauraa.
Kotona pariskunnan seurana häärii myös kaksi kissaherraa, Kalle ja Topi. Niiden käyttöön on varattu ihan omia tuoleja.
— Kissat päättävät, missä meillä on mikäkin huonekalu. Asettelen tuoleille tyynyjä, jotta ne näkisivät kunnolla ulos, ja kyselen, ovatko tyynyt hyvin.

Äiti tunsi tyttärensä

Kai Skyttä

Imatran Vuoksenniska on kauppapaikkana hiljainen, Riitta Eklund myöntää.

Ihan ensimmäinen esinelöytö oli aikoinaan vanha punainen tuoli, jonka Eklund nuorena tyttönä pelasti joutumasta kaatopaikalle.
Tuoli on päätynyt nykyiseen kotiin, entiselle maatilalle Imatran Jakolaan, ja saanut seurakseen lukemattomia muita elämää nähneitä huonekaluja ja esineitä.
— Mutsi aikoinaan ihmetteli, miten nuori likka voi keräillä tuollaisia romuja, Eklund nauraa.
Kuten äitien tapana on, Eklundinkin äiti taisi nähdä tyttärensä tarkemmin kuin tytär itse.
— Äiti se minulle sanoi senkin, että kun sinä kerran tuunaat ja puunaat kaikkea, voisit tuoda iloa muillekin, jos perustaisit puodin. Silloin vain tuhahdin ajatukselle, mutta nythän minä olen elementissäni.

Asiakkaiden toiveiden toteuttaja

Vaikka yrittäjä onkin, Eklund ei pidä itseään sen enempää tavanomaisena kauppiaana kuin sisustusalan ammattilaisenakaan. Hän kertoo aina tykänneensä enemmän ostaa kuin myydä ja pitääkin itseään ennen kaikkea asiakkaitten toiveiden toteuttajana.
Luovan ajatusprosessin tuloksena syntyy keksintöjä. Porasta saattaa tulla vessapaperiteline ja silitysraudasta talouspaperipidike. Äskettäin valmistui yllätys erään perheen lastenhuoneeseen.
— Minulle on edelleen aikamoinen mysteeri, mitä oikein tapahtuu, kun alan ideoida. Jostain ne ratkaisut vain tulevat. Ja ainakin tähän asti lopputuloksista on tykätty.
Nikkarointi ja muokkaaminen ovat Eklundille intohimo. Kätten taidot periytynevät isän puolelta, sillä isä oli taitava käsitöissä ja hänen veljensä peräti kehitteli kaikenlaista liikkuvaa.
Äidin suvussa on enemmän kirjoitettu.
— Esineen täytyy olla todella huono, jollei sitä voi jollain lailla pelastaa. Lähes aina löytyy joku uusi käyttötarkoitus.

Unelmia riittää vielä

Tämän tarinan toinen punainen tuoli kertoo Eklundin asiakaskunnan laajuudesta. Se on vanha parturintuoli, joka odottelee ovensuussa pääsyä uuden omistajan luokse Turkuun.
— Minulle on sanottu, että tällaisen liikkeen pitäisi sijaita ihan muualla kuin Vuoksenniskalla. Mutta jos tämä olisi muualla, hintatasokin olisi toinen.
Myytävät tavarat hän hankkii yksityisiltä tai etsii vanhojen tavaroiden myymälöistä muualta Suomesta. Kuolinpesiä hän ei osta. Markkinoinniksi ovat riittäneet Facebook ja puskaradio.
— Alkuperäisessä kunnossa olevia esineitä ei ole ihan helppo löytää, Eklund on huomannut.

Tällä hetkellä Riitta Eklund tuntee elävänsä aika lähellä unelmaansa. Hyvänä tukena on avomies.
Unelmointia hän ei kuitenkaan ole lopettanut. Haaveissa elää oma sisustuskahvila.
— Että minulla olisi joskus joku vähän tätä isompi paikka. Mutta missä se olisi? Kunhan nyt tässä mutustelen ja tunnustelen.

Riitta Eklund
Syntynyt Heinävedellä.
Pitää Riitan sisustuspuotia Imatran Vuoksenniskalla.
Asuu Imatran Jakolassa.
Perheessä kihlattu ja kaksi kissaa.
Inhoaa kuraisia kenkiä oven edessä.
Rakastaa elämää ja kaikkea, mitä siinä on.
Ihmettelee elämää ja kaikkea, mitä siinä on.



Luetuimmat