Tilaajalle

Vainikkalan ratapihan kautta kulkee kymmeniä vaarallisia aineita, ja jopa 600:n vaunun turvallisuus tutkitaan päivittäin — Venäläisvaunuista osa on niin huonokuntoisia, että ne palautetaan rajan taakse

Yleisin syy vaunun palauttamiseen Venäjälle on lovi vaunun pyöräkerroissa. Kaikki vaarallisia aineita kuljettavat junat ja säiliövaunut tarkastetaan erikseen.

Kai Skyttä

Vainikkalan ratapihaa on remontoitu jo muutaman vuoden ajan. Raidepituuksien kasvattaminen tuo jatkossa yhä pidempiä junia Venäjältä.
Vainikkalan ratapihaa on remontoitu jo muutaman vuoden ajan. Raidepituuksien kasvattaminen tuo jatkossa yhä pidempiä junia Venäjältä.

Litroja denaturoitua etyyliä. Tipotellen alfametyylistyreeniä ja butyyliakrylaattia. Pieni määrä natriumkloraattia.

Lappeenrannassa Vainikkalan ratapihalla on sattunut vuoden aikana useampi vaarallisen aineen onnettomuus, kun venäläisten tavarajunien säiliövaunuista on valunut maahan pieniä määriä vaarallisia kemikaaleja.

VR Transpointin ryhmäesimies Veikko Malinen kertoo, että viimeaikaiset vuodot ovat johtuneet lämpötilan vaihtelusta, eivät venäläisten vaunujen kunnosta.
— Vuodoissa on kyse siitä, että säiliövaunuissa olevan nesteen tilavuus muuttuu lämpötilan vaihtuessa. Vaunut voivat tulla kaukaa Venäjältä, ja lämpötila ehtii muuttua matkalla Suomeen runsaasti. Vuotoja saattaa sattua esimerkiksi helteiden aikana. Vahingot VAK-kuljetuksissa ovat harvinaisia, Malinen sanoo.

Vainikkalan kautta kuljetetaan kymmeniä vaaralliseksi luokiteltavia aineita, joista yleisimpiä ovat palavat nesteet. Esimerkiksi teollisuuden raaka-aineena eri muodoissaan käytettävä metanoli kuuluu Vainikkalan kautta kuljetettaviin aineisiin.

Uusimmat uutiset