Vesitorni tarvitsee 100 000 euroa yleisön rahaa — Joukkorahoituksella on tarkoitus osoittaa rahoittajille, että vesitorni kiinnostaa ihmisiä

Mika Strandén

Vesitornista avautuu näkymä lintuperspektiivistä kaupunkiin.
Vesitornista avautuu näkymä lintuperspektiivistä kaupunkiin.

Lappeenrannan vesitornille haetaan remonttirahaa joukkorahoituksella.
Lappeenrannan vesitorni yleisökäyttöön -niminen kampanja aukesi Mesenaatti.me -sivustolla keskiviikkona. Tavoitteena on saada kokoon 100 000 euroa.


Mesenaatti-kampanja kestää kolme kuukautta. Kampanjassa kuka tahansa voi lahjoittaa haluamansa summan rahaa vesitornin yleisökäytön mahdollistamiseksi. Jos tavoitesummasta ei saada kasaan puolia, rahoitussitoumukset raukeavat ja rahat palautetaan lahjoittajille.


Kampanjan käynnistäjä on vesitornin yleisökäytön puolesta 17 vuotta taistellut Erkki Räsänen.
Räsäsen toimeksiannosta kampanjan toteuttavat opinnäytetyönään Saimaan ammattikorkeakoulun tradenomiopiskelijat Lotta Sirviö ja Janika Seppälä. Yhteensä remonttiin tarvitaan arviolta 1,7 miljoonaa euroa.
— Joukkorahoituksella on tarkoitus osoittaa rahoittajille, että vesitorni kiinnostaa ihmisiä, Sirviö kertoo.

Otto Ponto

Vesitornin kahvila on ollut suljettuna 17 vuotta.

Räsäsellä on menossa jatkoajalla myös kesällä 2018 käynnistynyt rahankeruukampanja, jossa tavoitellun 100 000 sijasta on koossa noin 3 000 euroa.
Räsänen lähti etsimään Lappeenrannan entisen matkailuvaltin uudelleen avaamiseksi varoja Mesenaatin kautta, koska laajat verkostot omaava yhteisörahoituspalvelu on onnistunut löytämään rahoitusta muillekin epätavallisille kohteille.
Aiemmin käynnistyneen kampanjan keräyslupa rajoittuu Kaakkois-Suomen alueelle.
— Toivon, että ihmiset lahjoittaisivat vaikka euron jokainen. Olisi hienoa, jos olisi päättäjille osoittaa, että 5 000 ihmistä haluaa tornin auki, Räsänen sanoo.

Marleena Liikkanen

Erkki Räsänen on yrittänyt palauttaa ränsistynyttä vesitornia turistikohteeksi 2000-luvun alkuvuosista lähtien.

Joukkorahoituksella tavoiteltava 100 000:n euron summa perustuu erääseen epäviralliseen keskusteluun, jossa Räsäselle selvisi kyseisen summan olevan niin suuri, että päättäjät eivät voi ohittaa asiaa.
Vesitornin avaamisesta vääntämistä Räsänen pitää poliittisena pelinä. Lappeenrannan vesitornin omistaa Lappeenrannan energiaverkot.
Jos varainkeruu ei tuota toivottua tulosta Räsäsen oman kampanjan määräaikaan 5.5.2020 mennessä, jättää vesitorniaktiivi täysi-iän saavuttavan projektin taakseen.
— Sitten laitan pillit pussiin. Menen sitten Näsinneulaan tai Puijon torniin, siinä on kunnon tornit.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset