DC-3 ja Phenom jyristelevät taivaalla, kun Immolassa vietetään ilmailupäivää

Viikonloppuna Imatralla voi nähdä, miltä näyttää laskuvarjohyppääminen kerrostalon kokoisen Suomen lipun kanssa.

Minna Mänttäri

Ilmailutapahtuman päätähtenä nähdään sunnuntaina lentävä DC-3 -museokone, joka toimi kuljetuskoneena toisessa maailmansodassa.
Ilmailutapahtuman päätähtenä nähdään sunnuntaina lentävä DC-3 -museokone, joka toimi kuljetuskoneena toisessa maailmansodassa.

Jos olet yhtään kiinnostunut lentokoneista, niin tänä viikonloppuna kannattaa suunnata Immolan lentokentälle. Siellä järjestetään nimittäin koko perheelle tarkoitettu ilmailutapahtuma tutustumislentoineen ja laskuvarjohyppyineen kaikkineen.

Lauantain tähti on tapahtumassa vieraileva kaksimoottorinen Embraer Phenom -suihkukone. Normaalisti se on Porissa, Suomen Ilmailuopiston käytössä. Tänä viikonloppuna Ilmailuopiston pääopettaja, eli Imatralta kotoisin oleva Mika Kanto, lentää koneen vierailulle.

Päivän aikana hän lentää Phenomilla myös esittelylennon.

— Yleensä Mika vierailee Immolan ilmailutapahtumassa joka vuosi, aina jollain lentokoneella. Tällä kertaa hän tulee sitten suihkukoneella, myhäilee yksi tapahtuman järjestäjistä, Skydive Karjalan Olli-Pekka Luomajoki.

Ja jos hyvä tuuri sattuu, niin kävijöiden ei tarvitse ihailla konetta vain ulkoapäin, vaan he voivat päästä kurkkaamaan sen matkustajatiloihin, hän lupailee.

Sunnuntain päätähtenä on Malmin lentokentältä saapuva harvinaisuus, DC-3. Se lentää Imatralle täyden matkustamon kanssa, sillä sen mukana tänne tulee pääkaupunkiseudun DC-yhdistyksen jäseniä. Noin puolen päivän aikoihin DC-3 jyrähtää taas ilmoihin ja näyttää kerholaisille maakuntaa.

Ja sitten, noin kello 13 aikaan se nostaa ilmaan, eli noin kolmeen kilometriin, joukon laskuvarjohyppääjiä — osan Oulusta ja Helsingistä asti.

— Koneeseen mahtuu kaikkiaan 24 hyppääjää. Osa heistä tekee tandemhypyn, eli 24:ää laskuvarjoa taivaalla ei samaan aikaan näy, mutta aikamoinen määrä kuitenkin. Sellainen määrä, että se on harvinaista, Luomajoki kuvaa.

Etelä-Saimaan Kalankääreiksi-podcast käsitteli historiallista ilmailua toukokuussa. Kuuntele Kaakkois-Suomen Ilmailumuseoyhdistyksen puheenjohtajan Kimmo Marttisen haastattelu oheisesta upotuksesta tai tästä linkistä.

Suurlipun kanssa alas taivaalta

Jos kelit vain sallivat, niin yksi viikonlopun näyttävimmistä tapahtumista on kuitenkin jättimäisen Suomen lipun kanssa hyppääminen.

Lipun koko on 11 x 17 metriä, eli suunnilleen sama kuin kolmikerroksisella kerrostalolla.

Toistaiseksi noin kolme vuotta sitten hankitun lipun kanssa on hypätty äärimmäisen harvoin. Sitä on käytetty Lappeenrannan lentokentän satavuotisjuhlissa ja Ilmavoimien lentonäytöksessä.

— Viikonloppuna hyppäämme sen kanssa kelien mukaan, jompana kumpana tai kumpanakin päivänä, Luomajoki sanoo.

Lipun kanssa hyppääminen ei ole kaikkein helpointa hommaa.

— Hankalinta on lähteä koneesta sen kanssa.

Vapaapudotuksen aikana lippu on hyppääjän edessä kangaslaatikossa. Sen painona on 15 kiloa lyijyä, sitä varten että lippu aukenee suoraksi.

Jos jotain menee pieleen, hyppääjän on päästettävä lipusta irti — ja valittava irti päästämiselle sellainen paikka, ettei painava esine pääse kolhimaan ketään tai mitään.

— Myös tuuli vaikuttaa paljon. Lipun kanssa hypätessä on etäisyydet ja suunnat osattava arvioida paljon tavallista tarkemmin.

Immolan Ilmailutapahtumia on järjestetty jo 80 vuoden ajan. Tällä kertaa myös kaupunki on mukana tapahtumassa, ja jatkossa sitä on tarkoitus rakentaa vielä näyttävämmäksi.

— Minä itse asun Lappeenrannassa, mutta yksi tämän tapahtuman pointeista on herätellä tajua siitä, että oma lentokenttä ei ole vain lappeenrantalaisten herkkua. Myös Imatralla on omansa.

Viikonlopun aikana Immolassa pääsee tutustumaan myös kentän historiaan Rajamuseon esitysten avulla. Lisäksi luvassa on omien koneiden esittelylentoja.

Koko perheen ilmailutapahtuma, Immolan lentokenttä 18. ja 19.5. klo 10 — 16.

Juttua muokattu 17.5.2019 kello 14.13 ja kello 15.50. Korjattu DC-3:n vierailuaika, joka on sunnuntaina, ja poistettu sana lentonäytös.

Luetuimmat