Kaksi epäiltyä rattijuopumusta ja huumausaineen käyttörikosta yhdessä iltapäivässä

Kuskit jäivät kiinni Joutsenossa ja Lappeenrannan keskustassa.

Niina Villman

Yhdellä epäillyistä on aikaisempia kulkuneuvon oikeudetta kuljettamisia viimeisen vuoden aikana 13 kappaletta. Arkistokuva.
Yhdellä epäillyistä on aikaisempia kulkuneuvon oikeudetta kuljettamisia viimeisen vuoden aikana 13 kappaletta. Arkistokuva.

Poliisi pysäytti mopolla liikkuneen noin 50-vuotiaan miehen keskiviikkona iltapäivällä Joutsenossa, poliisin tiedotteessa kerrotaan. Miehelle suoritettu huumetesti osoitti hänen käyttäneen kannabista. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Saman iltapäivän aikana poliisi havaitsi Lappeenrannan keskustassa punaisia päin ajaneen pakettiauton. Kuljettajaksi osoittautui poliisin entuudestaan tuntema noin 20 vuotias paikkakuntalainen mies. Poliisipartion havaintojen mukaan päihtyneeltä vaikuttanut kuljettaja kieltäytyi huumetestistä, jonka vuoksi hänet vietiin verikokeeseen EKKS:aan.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta, ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Miehellä on aikaisempia kulkuneuvon oikeudetta kuljettamisia viimeisen vuoden aikana 13 kappaletta.

Luetuimmat

Uusimmat uutiset