Kevään kelirikosta on tulossa keskimääräistä vaikeampi – "Paikallisia ongelmia on esiintynyt erityisesti sorateiden pinnan velliintymisen eli pintakelirikon kanssa"

Sorateillä on talven aikana tehty kunnostustöitä, joita tehdään tavallisesti vasta keväällä.

Silja Viitala

Myös asvalttipäällysteet ovat talven jäljiltä paikoin vaurioituneita. Arkistokuva.
Myös asvalttipäällysteet ovat talven jäljiltä paikoin vaurioituneita. Arkistokuva.

Kevään kelirikosta on tulossa keskimääräistä vaikeampi Kaakkois-Suomessa. Kelirikkotilanteeseen vaikuttaa lauha ja märkä talvi, mikä vaikeuttaa kelirikkotilanteen ennustamista.

– Kaakon sorateillä on takana hyvin poikkeuksellinen talvi, jonka leutojen ja märkien kuukausien aikana tavattiin usein pintakelirikkoa, kertoo kunnossapitoyksikön päällikkö Tuomas Vasama Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta (ELY) tiedotteessa.

Teiltä on jouduttu talvella tasaamaan ja niille on paikoin lisätty mursketta. Nämä ovat yleensä keväällä sorateillä tehtäviä kunnossapitotoimia.

Sorateiden pinta velliintyy

Leudon talven vuoksi routa ei ole tunkeutunut syvälle maahan. Sen sijaan suuret sademäärät ovat nostaneet pohjavesien pintoja ja tierakenteet ovat märkiä.

– Paikallisia ongelmia on esiintynyt erityisesti sorateiden pinnan velliintymisen eli pintakelirikon kanssa. Runkokelirikko tarkoittaa puolestaan tien rungon kantavuuden heikentymistä niin, että liikennöinti vaikeutuu ja pahimmillaan liikennettä joudutaan rajoittamaan painorajoituksilla.

Erityisesti puukuljetusten kanssa on ollut ongelmia lauhan talven jälkeen ja näissä tapauksissa yhteistyö ELYn ja kuljetuksia suunnittelevien kanssa on ollut tärkeää.

Talvi vaurioitti myös asvalttiteitä

Myös asvalttipäällysteet ovat talven jäljiltä paikoin vaurioituneita ja pysyviä korjauksia voidaan tehdä vasta kelien lämmettyä. Vasaman mukaan Vaalimaatien päällystettävälle osuudelle jää voimaan talvinopeusrajoitukset, kunnes tieosuus on saatu päällystettyä. Sama koskee myös Seiskatien päällystettävää osuutta.