Lomalento Málagasta laskeutui Lappeenrantaan neljältä yöllä yhdeksän tuntia myöhässä – Lappeenrantalaismatkustaja tuskaili tiedotuksen niukkuutta: ”Oli ikimuistoinen äitienpäivä”

Matkavekan maajohtajan Sami Ansalan mukaan matkustajat tulevat saamaan korvausta myöhästymisestä yleisten matkaehtojen mukaisesti.

Mika Strandén

Lomalento Malagasta laskeutui lopulta Lappeenrannan lentoasemalla kello neljän jälkeen aamuyöllä. Arkistokuva.
Lomalento Malagasta laskeutui lopulta Lappeenrannan lentoasemalla kello neljän jälkeen aamuyöllä. Arkistokuva.

Lomalento Málagasta laskeutui Lappeenrannan lentoasemalla kello neljä maanantaiaamuna noin yhdeksän tuntia aikataulustaan jäljessä. Matkatoimisto Matkavekan järjestämä ja liettualaisen lentoyhtiön Avion Expressin operoima lento myöhästyi teknisen vian sen korjaamisen takia.

Lennolla mukana ollut lappeenrantalainen Tuija Rotko kertoo, että tieto lennon myöhästymisestä tavoitti matkustajat sunnuntaiaamuna näiden ollessa lähdössä lentoasemalle.

— Juuri ennen kuin menimme odottamaan bussia tuli tieto, että lento ei lähde eikä ole tietoa, koska se lähtee.

Siitä alkoi tuntien odotus. Jyväskylästä Málagaan ja edelleen Lappeenrantaan lentäväksi tarkoitettuun koneeseen oli tullut tekninen vika, mikä viivästytti sen lähtöä.

Matkavekan maajohtaja Sami Ansala kertoo, että koneen korjaaminen otti aikansa, koska tarvittavien varaosien saaminen kesti pitkään. Lopulta kello 12.55 paikallista aikaa lähteväksi tarkoitettu kone pääsi ilmaan kello 22.09.

Ansalan mukaan koneessa oli lähes 180 matkustajaa.

Tietoa vähän tarjolla

Tuija Rotko kertoo, että matkustaja suhtautuivat viivästykseen eri tavoin.

— Osa oli kiukkuisia, osa hyvillään, kun saivat lisäaikaa olla matkalla. Osa vain odotteli ja voivotteli, kun eivät voineet tehdä mitään muuta kuin istua hotellin aulassa.

Rotkon mukaan tiedotus matkustajien suuntaan oli vajavaista.

— Osalle tuli viesti myöhästymisestä, osalle ei. Mitään lisätietoa emme saaneet kuin vasta kello viiden jälkeen iltapäivällä. Olimme itse aktiivisia ja soittelimme itse lisätietoja.

Rotko kertoo, etteivät matkailijat hänen hotellissaan saaneet huoneita käyttöönsä, koska hotelli oli täyteen varattu. Sen sijaan he pääsivät ruokailemaan hotellin all inclusive -ravintolaan.

— Hotellilta luvattiin, että saamme käyttää palveluita. En osaa sanoa, mikä tilanne oli muissa hotelleissa.

Lentoasemalle päästyään matkustajat saivat kymmenen euron ruokavoucherin käyttöönsä.

Mika Strandén

Matkatoimisto korvaa

Sami Ansala toteaa matkatoimiston pyrkivän hoitamaan tiedotuksen mahdollisimman hyvin.

— Oppaat pyrkivät parhaansa mukaan tiedottamaan, kun tietoa saadaan, mutta ketju on pitkä ja tiedon saanti haastavaa. Tunnin välein ei saa tarkkaa tietoa tilanteesta.

Ansalan mukaan matkustajat tulevat saamaan korvausta myöhästymisestä yleisten matkaehtojen mukaisesti.

Viikon lomamatkalta palannut Rotko vastasi Etelä-Saimaan puheluun maanantaiaamuna työpaikaltaan, jonne hän oli lähtenyt olemattomista yöunista huolimatta.

— Olin kotona vasta viiden aikaan. Pää on ihan sekaisin. Kaikki sanoivat, että oli ikimuistoinen äitienpäivä.

Luetuimmat